Moderni kaksikymmenluku
1920-luku oli modernismin vuosikymmen. Ihmiset kokivat elävänsä jonkinlaisessa välitilassa matkalla vanhasta uuteen. Modernia kaupunkinelämää luonnehtivat muuttunut elämärytmi, raha ja kulutuksen keskeisyys, populaariviihde ja lisääntynyt psyykkinen ärsytys.[Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna - Suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus] Maailma koettiin pienemmäksi, ja kaukaisten maiden ihailu eli kaukokaipuu oli muotia.[http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=64].
Tekniikan avulla vieraat maat ja kulttuurit olivat nopeasti saavutettavissa. Suomalaisille tämän mahdollisuuden tarjosi 1923 perustettu Aero OY, jonka nimeksi tuli myöhemmin Finnair.
Kirjailija Olavi Paavolaisen mukaan modernia olivat 'jazzmusiikki, amerikkalainen filmi, naisten poikatyttötyyppi, kosmetiikkakultti ja eksoottiset pukukankaat, neekeri, autot ja urheilukulttuuri, alastomuus, ekspressionistinen draama- ja maalaustaide sekä vapaamittaiset runot'.
Maailmanpolitiikka
Eurooppa

Neuvostoliittolainen propagandajuliste 1920-luvulta
Yleistilanne Euroopassa vuoden
1919 jälkeen viittasi jyrkkiin vastakohtaisuuksiin. Kolme perinteistä suurvaltaa,
Saksa,
Itävalta-Unkari ja
Venäjä olivat hävinneet sodan, ja Eurooppaan oli syntynyt seitsemän uutta valtiota:
Suomi,
Viro,
Latvia,
Liettua,
Puola,
Tšekkoslovakia ja
Jugoslavia. 1920-luvulla itsenäistyneitä valtioita olivat
Turkki,
Irlannin vapaavaltio,
Vatikaanivaltio ja
Mongolia.
23. toukokuuta 1926 hyväksyttiin Libanonin tasavallan perustuslaki.
Kansainliitto piti 10. tammikuuta 1920 ensimmäisen istuntonsa, jossa vahvistettiin Versaillesin rauhansopimus. Ison-Britannian ja Ranskan velkaantuminen Yhdysvalloille sodan johdosta piti yllä jatkuvia neuvotteluja Saksan suoritettavaksi tulevista sotakorvauksista. Erimielisyydet johtivat kriisiin vuonna 1923, kun Ranska ja Belgia miehittivät Ruhrin alueen.[http://www.interlingua.fi/upeu/upeudox.htm ]
Paneurooppa-liikkeen historiaa Samana vuonna Hitler yritti vallankaappausta Münchenissä, ja sisällissota Irlannissa päättyi.
Neuvostoliitossa sisällissota ja bolševikkien voitto johti sotaväsymykseen ja tyytymättömyyteen, joka maaliskuussa 1921an huipentui Kronstadtin kapina. Tämän jälkeen Neuvostoliitossa otettiin käyttöön 'Uusi talouspolitiikka', NEP. 1924 Vladimir Lenin kuoli, ja hänen ruumiinsa palsamoitiin ja asetettiin näytille Punaisen torin laidalle rakennetun mausoleumiin. Samana vuonna Pietari nimettiin Leningradiksi.

Mustafa Kemal Atatürk
Maailmansodan jälkeinen myrskyisä vaihe alkoi laantua Euroopassa vuosien 1921–1922 aikana. Tästä oli kuitenkin poikkeuksena Italia, jossa fasismin nousu johti
Mussolinin valtaan tuloon.
Espanja kävi sotaa
Marokon Rifissä vuosina 1921-1926. Turkin tasavalta perustettiin 29. lokakuutaista 1923 ja
Kemal Atatürk tuli sen ensimmäinen presidentti. Kreikka ja Turkki suorittivat 1923 väestönvaihdon, jossa n. 1,1 miljoonaa
ortodoksia muutti Turkista Kreikkaan, ja n. 400 000 muslimia muutti Kreikasta Turkkiin.
Saksa tunnusti 1925 solmituissa Locarno-sopimuksissa 'pysyviksi' Saksan ja Ranskan sekä Saksan ja Belgian rajat, joille Iso-Britannia ja Italia antoivat takuut.[Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939] Sopimuksen ansiosta Saksa pääsi vuonna 1926 Kansainliiton jäseneksi. Ajanjaksoa vuosikymmenen puolivälistä eteenpäin on nimitetty Euroopan idylliksi, jolla tarkoitetaan muutosta maailmansotaa seuranneeseen aikaan ja pienten valtioiden aseman vakiintumista. Syksystä 1928 lähtien yli 50 valtiota allekirjoitti Kellogg-Briand-sopimuksen, joka tuomitsi sodan kansallisen politiikan välineenä.
Muu maailma
Kiinan kommunistinen puolue perustettiin Shanghaissa 1921. Työväenliikkeen edustajat, mukaan lukien Kommunistinen puolue, järjestivät lakkoja 1920-luvulta lähtien varsin tiheään tahtiin ja vähitellen toiminta alkoi käydä entistä sotilaallisemmaksi.
Japanissa lyhyt 1910- ja 1920-lukujen liberalistinen Taishō-demokratianllelle kausi ei muodostanut merkittävää vastapainoa kasvaneelle militarismi. Vuonna 1923 maanjäristys vaurioitti pahoin Tokiota, [http://www.finland.or.jp/edustusto/historia/ ]
Diplomaattisuhteiden historia ja 1920-luvun lopulla Japani ajautui taloudelliseen lamaan. Talousvaikeudet johtivat 1930-luvulla vallan siirtymiseen armeijalle.
Orjuus oli laillista 1920-luvulla vielä joissakin valtioissa, muun muassa Etiopiassassa ja Saudi-Arabia.
Siirtomaat
1920-luku oli yhä imperialismin aikaa. Suurin osa siirtomaista sijaitsi Afrikassa, jossa ainoat itsenäiset valtiot olivat Etiopia ja Liberia. Eniten siirtomaita oli Isolla-Britannialla ja Ranskalla. Suurin osa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopan valtioille kuuluneista siirtomaista itsenäistyi vasta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. 1920-luvulla Ison-Britannian hallinnasta vapautuivat Egypti, Irlanti, Nepal ja Tokelau. Vuonna 1922 Mahatma Gandhi tuomittiin vankilaan syytettynä brittiläisen hallinnon vastustamisesta Intiassa. [http://library.thinkquest.org/C005846/categories/worldnews/worldn.htm ]
The roaring twenties
Miehitykset
Yhdysvaltojen hallinnasta vapautuivat vuonna 1924 Dominikaaninen tasavalta ja 1925 Nicaragua, jonne kuitenkin Yhdysvaltojen joukot jo vajaan vuoden kuluttua joutuivat palaamaan uudelleen puhjenneen sisällissodan takia. Vuonna 1920n Ranska valtasi Syyria ja Etelä-Afrikka Namibian.
Suomen poliittinen tilanne

Tarton rauhan raja Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä
Tarton rauha solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä vuonna 1920n. Suomi sai entisen alueensa lisäksi Lapista
Petsamo, joka yhdisti maan
Jäämereen. Rauhasta huolimatta suhde
itään koettiin koko 1920-luvun vaikeaksi. Vuoteen
1935 saakka harjoitettiin reunavaltiopolitiikkaa, joka tarkoitti Suomen, Puolan ja
Baltian maiden välistä yhteistyötä Neuvostoliiton uhan neutraloimiseksi.
Suomessa vuoden 1918 sisällissodan aikainen jako punaisiin ja valkoisiin oli yhä käytössä. Oikeisto katsoi edustavansa yhteiskuntaa säilyttävää ainesta ja näki tämän asenteen puolueettomana, kun taas työväenliikesta koettiin hävittävänä aineksena.[Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939] Pakon luopua monarkia oikeisto oli kokenut ankarana tappiona. Työväenliikkeen poliittisiin toimintaedellytyksiin heijastui 1920-luvun alkupuolella edelleen sisällissodan lopputulos.
Suomen lähialueilla käytiin Heimosotia 1918–1922. [http://www.vapaussota.com/ajankohtaista/heimosotienhistoria22022005.htm ]
Jussi Niinistön Heimosotien historia 1918–1922 Sodissa oli vapaaehtoisia mukana yhteensä noin 9 000. Heimoaatteen ajamiseksi syntyi erilaisia organisaatioita, kuten Karjalan Kansalaisliitto, Inkerin Liitto ja Akateeminen Heimoklubi. Ahvenanmaan pyrkimykset liittyä Ruotsiin viilensivät Suomen ja Ruotsin välejä. Manner-Suomen ruotsinkieliset kannattivat laajan itsehallinnon myöntämistä Ahvenanmaalle. Asia siirtyi vuonna 1919 Kansainliiton käsiteltäväksi, ja vuonna 1921 tehdyn päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen.
Eduskuntavaalit järjestettiin vuosina 1922, 1924, 1927 ja 1929. Järjestyksessä suurimmat puolueet olivat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Maalaisliitto ja Kansallinen Kokoomuspuolue. Vaaleissa 1922 neljänneksi sijoittuneen Suomen (sosialistisen) työväenpuolueen toimihenkilöt pidätettiin 3. elokuuta 1923. Pidätyksiä ja puolueen kieltämistä perusteltiin etenkin väitetyillä yhteyksillä laittomaan SKP:een. Lakkautetun järjestön kannattajat perustivat seuraavana vuonna Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaalijärjestön, joka sai toimia kesään 1930. Vuosikymmenen loppua kohden Maalaisliitto kasvatti suosiotaan, kun kokoomus menetti paikkoja. 1929 syntyi oikeistoradikaalinen Lapuan liike. 1929–1931 tulivat voimaan kommunistilait, joiden nojalla kiellettiin kaikki kommunistiseksi katsottu poliittinen toiminta.
Vuosikymmenen loppupuolella ammattiyhdistysliikkeen vaatimukset johtivat metalliteollisuuden lakkoihin 1927 ja satama-alalla 1928. Satamatöihin työnantajapuoli värväsi noin 20 000 ammattitaidotonta työntekijää, niin sanotun Pihkalan kaartin, jonka avulla satamat pidettiin toiminnassa.[Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939]
Lainsäädäntö ja -valvonta
Säännöllinen poliisikoulutus oli Suomessa aloitettu 1918. Ensimmäinen naispoliisikurssi järjestettiin 1923. 1920-luvulla moottoripyöriä ja autoja alettiin hankkia poliisin käyttöön, ja poliisikoirien käyttö lisääntyi. Vuonna 1922 perustettiin poliisin kansainvälinen yhteistyöelin Interpol, johon Suomi liittyi 1929.
Siirtolaisuus
1922-1929 välillä vuosittainen Yhdysvaltoihin saapuneiden siirtolaisten määrä oli 232 000. 1930-luvulla määrä oli enää noin 50 000. Vuosien 1900-1924 välillä Argentiina oli Amerikan toiseksi suurin siirtolaisten vastaanottaja Yhdysvaltojen jälkeen.[http://www.un.org/esa/policy/wess/wess2004files/part2web/chap1.pdf ]
Migration during 1820-1920, the First Global Century
Muuttoliike Suomesta Yhdysvaltoihin vaimeni 1920-luvun alussa, kun Yhdysvalloissa tuli voimaan maakohtaiset siirtolaiskiintiöt. Vuosien 1924–1929an välillä Suomesta Pohjois-Amerikkaan muutti 28 000 ihmistä.[http://www.genealogia.fi/emi/index.htm ]
Suomalaisten siirtolaisuus - lyhyt katsaus Seuraavaksi eniten muutettiin Australia ja Uuteen-Seelantiin (1000) sekä Ruotsiin (1000). Neuvostoliittoon muutti Suomesta 450 henkilöä, ja lisäksi amerikansuomalaisia 'paluumuuttajia' joita arvioidaan olleen 1920-1930-lukujen aikana noin 5 000–12 000.
Vuonna 1920 maailman väkiluku oli 1.86 miljardia. Vuonna 1927 ylitettiin kahden miljardin ihmisen raja.[http://www.un.org/esa/population/publications/sixbillion/sixbilpart1.pdf ]
United Nations
Talous ja kulutus

Suomalainen perhe lomailemassa
1920-luvulla suosittu talousoppi oli taylorismi. Keskeistä oli luokkaristiriitojen sijaan uudenlaisen tehokkaan yhteiskunnanelel luominen. Suomessa elinkeinoämän kehittämiseen kiinnitettiin huomiota ja kansallista kulttuuria ja identiteettiä pyrittiin vahvistamaan. Muun muassa elintarviketeollisuuden edustajat hakivat oppia messuilta Saksasta. Elintason nousuun vaikuttivat etenkin asunto-olojen kohentuminen ja kulutustavaroiden sarjatuotanto. Suomen bruttokansantuote nousi koko 1920-luvun ajan ja rahaa liikeni myös viihteeseen. Miljoonan myydyn äänilevyn raja rikottiin 1929 - samaan tulokseen yllettiin seuraavan kerran vasta 1960-luvulla.[Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna - Suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus]
Kapitalistinen yhteiskuntamalli amerikkalaisessa muodossaan alkoi vaikuttaa, ja esimerkiksi amerikkalaisen mallin mukaan toimitetut opaskirjat saavuttivat suuren suosion. Ajateltiin, että nuori kansakunta tarvitsee määrätietoisia, yritteliäitä ja rivakoita ihmisiä, jotka luottavat omiin kykyihinsä. Autojen, puhelimienideniden ja radio määrä kasvoi. Radiotoiminta alkoi Suomessa 1926, kun Oy Suomen Yleisradio Abtenten lähetti ensimmäisen radiolähetyksen. Myös mainos määrä lisääntyi räjähdysmäisesti, niistä suurin osa suunnattiin naisille.
Vuoden 1923 tammikuussa alkanut yleislakko Saksassa johti hyperinflaatioon. 1920-luvun nousukausi päättyi vuonna 1929, kun New Yorkin pörssi romahti ja maailmanlaajuinen talouskriisi alkoi. Vuosina 1923-1929 työttömyysprosentti Yhdysvalloissa oli 3.3, josta se lähti laman myötä nousuun ja saavutti huippunsa 24.9% vuonna 1933.[http://www.bls.gov/opub/cwc/archive/fall2001art3.pdf ]
Compensation from before World War I through the Great Depression
Suomen ulkomaankauppa
Vuosikymmenen puoleen väliin mennessä Suomen kauppatase oli alkanut painottua vientivoittoiseksi, ja ulkomaankauppa oli ylittänyt määrällisesti vuoden 1913 tason. Suurin vientiartikkeli oli puunjalostustuotteet, joka oli vuosina 1924-1926 85 % viennistä.[Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939] Maataloustuotteiden osuus oli 12 % ja metalliteollisuuden 1 %. Suurimmat kauppakumppanit olivat Iso-Britannia ja Saksan, kun aiemmin tärkeä Venäjä kauppa oli tyrehtynyt lähes täysin.
Kieltolaki

Kieltolain valvojat tuhoamassa alkoholia Yhdysvalloissa
Useissa maissa oli 1920-luvulla voimassa kieltolaki. Suomen kieltolaki kesti vuodesta 1919 vuoteen 1932. 1922 lakia uusittiin tiukemmaksi, ja se sai nimen 'kieltolaki'.
Rikkomukset olivat yleisiä: 1920-luvun lopulla tuomittiin 20 000-30 000 henkilöä kieltolakirikkomuksista. Kieltolain kannatus oli voimakkainta 1910-luvulla ja se laski koko 1920-luvun ajan. Kieltolaista oli monenlaisia ongelmia, se muun muassa hankaloitti Suomen ulkomaankauppasuhteita viinintuottajamaihin kuten Ranskaan ja Espanjatan.[Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939] Vuonna 1922 takavarikoitiin salakujetettua spriiä 153 000 litraa, 1927 630 000 litraa ja 1930 jo lähes 1 052 000 litraa. Arvioiden mukaan salakuljetetusta alkoholista saatiin takavarikoitua 10–20 %. Valtion alkoholiliike myi spriitä apteekeille, jotka myivät sen edelleen resepteillä. Laittoman valmistuksen merkitys oli vähäisempi kuin salakuljetuksella ja apteekkipirtulla.
Kieltolailla oli Suomessa sekä kannattajansa että vastustajansa. Yleisesti kuitenkin katsottiin, että kieltolaki ja välttämättömyys sen rikkomiseen johti sekaannukseen, vakiintuneiden sääntöjen rikkomiseen ja yhteiskunnan murenemiseen. Yhdysvalloissa kieltolain on katsottu olleen syynä järjestäytyneen rikollisuuden syntymiseen. Yhdysvalloissa tunnettu 1920-luvun gangsteri Al Capone hankki omaisuutensa alkoholin valmistuksella, salakuljetuksella ja myynnillä.
Koulutus Suomessa
Englannin kieltä alettiin opettaa kouluissa valinnaisena kielenä, mutta saksa säilyi yhä suosituimpana vieraana kielenä. Kansakoulu oppivelvollisuuskouluna laajeni, kun alakansakoulu yleistyi myös maaseudulla.[Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939]. 1920-luvulla Suomeen syntyi noin 145 uutta koulua vuodessa.[http://herkules.oulu.fi/isbn9514268962/html/x98.html]
Helsingin Yliopisto sai rinnalleen kaksi yksityistä korkeakoulua: Åbo Akademin vuonna 1919 ja Turun Suomalaisen Yliopiston 1920.
Kulttuuri

Otto Müller: Zwei Mädchen im Grünen, 1920-25, München
Vuosikymmenen puolivälissä syntyi Art Deco, jota edustaa vuosina 1928-1930 New Yorkiin rakennettu Chrysler Building. maalaustaiteessa uutta edusti esimerkiksi dadaismi. Muotoilussa ja arkkitehtuurissa Jugendn alkoi väistyä modernismi tieltä, ja pohjoismaisessa rakennustaiteessa vaikutti 1920-luvun klassismi. Hyvänä esimerkkinä tyylistä on eduskuntatalo, jonka rakennustyöt aloitettiin 1926. Suomalaisessa kuvataiteessa koko 1920-luvun vaikutti kaksi ryhmää, Septem-ryhmä ja Marraskuun-ryhmä.
Kirjallisuus
Suomen itsenäistyessä maassa pääsi vallalle kansallinen suuntaus, joka näkyi esimerkiksi kansanrunouden tutkimuksessa. Vasta itsenäistyneessä maassa siitä tuli identiteetin rakentamisen väline ja Kalevalasta ase ruotsalaisuutta ja venäläisyyttä vastaan.[Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna - Suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus] Kirjallista kenttää leimasi vapaussotakirjallisuus, ruotsinkielinen modernismi ja Tulenkantajien ryhmä. Taiteen ja kirjallisuuden vuosikymmeniä jatkuneen talonpoikaisuuden tilalle Tulenkantajat nostivat kaupungin ja sivistyneistön kuvauksen. Kirjallisuudesta ja aikakauslehdistä näkyi innostus kaupunkielämään ja sen synnyttämään modernin tunteeseen; syntyi koneromantiikka. Aikakautta kuvaavia suomalaisia teoksia olivat esimerkiksi vuonna 1924 ilmestynyt Ilmari Kiannon teos Ryysyrannan Jooseppi ja 1928 ilmestynyt Mika Waltarin esikoisteos Suuri illusioni.
Suomessa viihdelukemistot tulivat suosituiksi ja yhdysvaltalaisen kirjallisuuden osuus kasvoi. Vuosina 1870-1919 oli sen osuus käännöskirjallisuudesta ollut 4 %, mutta vuosina 1919–1928 se oli jo 17 %. [Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna - Suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus] 1920-luvun suosikkeihin kuuluivat Mark Twain, Harriet Beecher-Stowe ja Lew Wallace. Myös Edgar Rice Burroughsin Tarzanna-kirjat löivät itsensä läpi. Vuosikymmenen lopulla Tarzan alkoi ilmestyä myös sarjakuva. Muita vuosikymmenellä alkunsa saaneita sarjakuvia olivat Buck Rogers, Kippari-Kalle ja Tintti.
Nykyisin tunnetuimpia kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaneita olivat vuonna 1923 William Butler Yeats, 1925 George Bernard Shaw ja 1928 Sigrid Undset. Vuosikymmenen arvostetuimpia teoksia oli vuonna 1925 ilmestynyt Sinclair Lewisin Babbitt.
Musiikki

Jazz-yhtye Louisiana Five, 1919
1920-luku oli jazzin vuosikymmen. Jazz merkitsi vapautta ja uusia mahdollisuuksia. Sen rytmeissä kohtasivat valkoinen ja musta kulttuuri, uudet rytmit vapauttivat ajattelua ja näkökulmia. Suomeen uudet virtaukset tulivat pääasiassa Pariisiinn kautta. Muualta tulleiden salonki- ja hot-jazzin lisäksi Suomessa kehittyi kolmas jazz-tyyli: haitarijazz, jossa jazz-ainekset yhdistyivät keskieurooppalaiseen iskelmä- ja suomalaiseen pelimannimusiikki. Musiikkityyliä teki tunnetuksi etenkin viihdeorkesteri Dallapé. Ravintolat vetivät yleisöä tarjoamalla 'kovaa teetä' ja kahvia, soittamalla jazz-vaikutteista musiikkia ja luomalla mondeenia ilmapiiriä.
Aikakauslehdistä välittyi toisinaan innostus, toisinaan tyrmistys uutta musiikkityyliä kohtaan. Eniten jazz merkitsi kaupunkien nuorelle älymystölle. Kaikki eivät silti hyväksyneet uutta musiikkityyliä, joka tuomittiin usein voodoo-magiikkana ja barbaarisena alemmuudentilana, afroamerikkastastalaisilla rytmeillään se aiheutti moraali paheksuntaa. Kriittisimpiä olivat konservatiivisen ylä- ja keskiluokan edustajat ja kirkonmiehetideniden, jotka arvostelivat jazzia sen levittämien pahe kuten tupakoinnin, seksuaalisuuden, alkoholin käytön ja moraalittomuuden vuoksi.[Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna - Suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus]
Myös kupletit olivat suosittuja, ja Suomessa venäläisvaikutteet - kuten vanhat valssint - säilyttivät yhä asemansa. Leevi Madetoja ooppera Pohjalaisia sai kantaesityksensä 1923. Muita vuosikymmenen tunnettuja oopperoita olivat Alban Bergin Wozzeckn (1922), Giacomo Puccini Turandot (1926) ja Kurt Weilin Kolmen pennin ooppera (1928).
Elokuvat

Greta Garbo vuonna 1924
Suurin osa 1920-luvun elokuvista oli
mykkäelokuvia. Euroopassa ja Suomessa näytetyistä elokuvista keskimäärin 60 % oli yhdysvaltalaisia, toiseksi eniten Suomessa näytettiin saksaalaisia elokuvia. Vuonna 1928 Suomessa oli 239
elokuvateatteri, ja näiden verkko ulottui Helsingistä Kemijärvelle.
[Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna - Suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus] Tunnettuja elokuvia olivat muun muassa Charlie Chaplinin
Kultakuumelainenlainen sekä
neuvostoliitto elokuva
Panssarilaiva Potemkin. Ajan teknologiauskoa ja poliittisia jännitteitä kuvasti
Fritz Langin
1927 valmistunut tieteiselokuva
Metropolis. Myös elokuvien
moraalista käytiin kiistaa. 1920-luvulla Hollywoodissa hyväksyttiin tavaksi, että moraalittomuuksia voi elokuvassa näyttää, kunhan lopussa paha saa palkkansa. Elokuva-alalla alettiin myös jakaa palkintoja. Ensimmäiset
Oscar-palkinnot jaettiin
Hollywood Roosevelt -hotellissa 1929.
Mikki Hiiri esiintyi ensimmäistä kertaa valkokankaalla elokuvassa Höyrylaiva Ville (Steamboat Willie, 1928), joka oli ensimmäinen äänipiirroselokuva. Samana vuonna sai ensiesityksensä myös suomalainen mykkäelokuva Tukkijoella. Suomen luontoa, kulttuuria ja elinkeinoja esiteltiin ulkomailla ulkoministeriön tilauksesta tehdyllä Finlandia-elokuvalla. [http://www.widerscreen.fi/2001/2-3/roskaa_katsottavaksi_roskaa_tutkittavaksi.htm ]
Roskaa katsottavaksi, roskaa_tutkittavaksi 1920-luvulla Suomessa julkaistiin vuosittain keskimäärin neljä kotimaista uutuutta.
Ruumiinkulttuuri
1920-luvulla alastomuus ymmärrettiin luonnolliseksi ja siksi myös kauneuden ja terveyden olomuodoksi. Ajateltiin, että kun alaston vartalo tuodaan julkisuuteen taiteen ja tiedonvälityksen keinoin, katseet jalostuvat. Siten alastomuudessa ei enää nähtäisi seksuaalisuutta, vaan ihmisruumiin kauneutta. Kehittyi ruumistietoisuus, joka ilmeni sekä terveellisten elintapojen noudattamisena että ruumiinkulttuurin eri muotojen kehittymisenä. Muun muassa tapa käydä uimassa ja aurinkoa ottamassa yleisillä uimarannoilla yleistyi. Enää se, miten yksityinen kansalainen huolehti ruumiistaan, ei ollut kenenkään yksityisasia vaan se oli koko 'rodun' säilymisen ehdoton edellytys.[Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna - Suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus (s.27)] Ruumiinkulttuurin vaaliminen oli osa modernin yhteiskunnan demokratisoimiskehitystä. Se sisälsi ajatuksen jokaisen yksilön mahdollisuudesta hallita omaa kehoaan ja näin saavuttaa tasa-arvo säädystä riippumatta.
1920-luvulla kulttuuri erotisoitui. Seksuaalinen ulottuvuus tuli niin taiteeseen ja elokuviin kuin tieteeseenkin, muun muassa seksologia ja sukupuolikasvatus yleistyivät.
Pukeutuminen ja muoti
Naisten asuissa vyötärö katosi vuosikymmenen alussa ja leningeistä tuli hihattomia. Rintaliivit yleistyivät korsetin jäädessä pois käytöstä. Kynsilakka tuli markkinoille ja aiemmin vain ilotytöille yleisestä meikkauksesta tuli salonkikelpoista.[Historia-lehti 6/2007 - Muotia massoille] Myös polkkatukka ja imukkeellinen savuke olivat muotia. Miesten vaatteissa muodissa olivat pohjepituiset golf-housut, neulotut villatakit ja ruudulliset irtotakit. Muotiuutuuksia olivat kävelykeppi, baskeri ja turkishattu. Alusvaatteiden käyttö alkoi yleistyä ja siirryttiin käyttämään tehdasvalmisteisia vaatteita.
Autoteollisuus nousi lamasta sotien jälkeen[http://www.taksihelsinki.fi/Historia.htm ]
Helsingin Taksiautoilijat ry. ja autoilusta tuli muotia.
Tiede ja tekniikka

Howard Carter vuonna 1924
Kvanttimekaniikassa tehtiin suuria keksintöjä.
Fysiikan Nobel-palkinnot saivat
Albert Einstein vuonna 1921
valosähköisen ilmiön selittämisestä ja
Niels Bohr vuonna
1922 atomin rakenteen selvittämisestä.
[}}] Edwin Hubble havaitsi
galaksien olevan paljon kauempana kuin aikaisemmin oli luultu, ja että ne liikkuvat Maasta poispäin niiden etäisyyteen suoraan verrannollisella nopeudella. Tämä osoitti että
maailmankaikkeus laajenee. Suomessa
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry perustettiin jo vuosikymmenen alussa, 1921. Samana vuonna löydetty faarao
Tutankhamonin hauta poiki maailmalla valtavan Egypti-innostuksen.
[http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=64] 
Lääketieteen saavutuksia olivat muun muassa
penisilliini,
insuliini ja
rautakeuhko. Kulttuurifilosofi
Oswald Spengler julkaisi uudistetun version teoksestaan
Länsimaiden perikato vuonna 1922.
Hiilimikrofonin teollinen valmistus alkoi 1929, ja samana vuonna Paul Galvin rakensi ensimmäisen autoradion. Gramofoni eli levysoitin syrjäytti lopullisesti fonografisoitton. Ensimmäinen transatlanttinen puhelin New Yorkista Lontooseen soitettiin 1928. 1920-luvulla automaattikeskus korvasi käsikeskuspöydän ja puhelunvälittäjän. Kaukoyhteydet Suomesta Eurooppaan paranivat huomattavasti vuonna 1928, kun Suomesta vedettiin merenalainen puhelinkaapeli Ruotsiin. 1920-luvun lopulla puhelintilaajia oli Suomessa n. 100 000. [http://www.posti.fi/postimuseo/verkkonayttelyt/trafiikki/verkkonayttely/puh/1.html ]
Postimuseo - Trafiikki Vuonna 1925 John Logie Baird patentoi television, mutta teolliseen tuotantoon päästiin vasta 1930-luvun puolella. PVC-muovin ominaisuuksia parannettiin, ja sen käyttö alkoi yleistyä 1920-luvun jälkipuoliskolla.
Asetekniikassa käyttöön tulivat ensimmäiset käsikäyttöiset sarjatuliaseet, Tommy Gun ja Suomessa Suomi-konepistooli. Vuonna 1926 Robert Goddard patentoi raketin.
Liikkuminen
Lentokoneiden suorituskyky parani. Käyttöön tulivat kokonaan metalliset koneet, joiden esikuva oli alumiinirunkoinen, Junkersin jo ensimmäisen maailmansodan aikana valmistama kone. Moottorit kehittyivät säteittäisiksi. Rakennettiin suuria vesitasoja eli 'lentoveneitä'. Vuonna 1924 yhdysvaltalaiset Douglas-vesitasot lensivät ensimmäisinä maailman ympäri, ja 1929 yhdysvaltalainen Richard Byrd lensi ensimmäisenä lentokoneella etelänavan yli. Charles Lindbergh ylitti Atlantin lentokoneella ilman välilaskuja vuonna 1927.[http://www.charleslindbergh.com/]
Myös ilmalaivat kehittyivät, vain vuotta aiemmin Roald Amundsen oli lentänyt ilmalaivalla pohjoisnavan yli. Vuonna 1928 valmistunut Graf Zeppelin oli valmistuessaan maailman suurin ilmalaiva, sen rungon pituus oli 236,6 metriä.
Vuosikymmenen loppua kohden autoissa täyskumiset renkaat väistyivät ilmatäytteisten tieltä, ja Yhdysvalloissa tiehallinnot ryhtyivät rakentamaan moottoriteitätt lähinnä kaupunkien lähiliikennettä varten. Vuonna 1922 Suomessa oli 1754 autoa, ja niiden rekisteröinti tuli pakolliseksi. [http://www.posti.fi/postimuseo/verkkonayttelyt/trafiikki/verkkonayttely/aut/1.html ]
Postimuseo - Trafiikki Ensimmäiset polttomoottorilla varustetut tiehöylä otettiin käyttöön entisten hevos- tai traktorivetoisten tilalle. Tämä mahdollisti teiden talvikunnossapidon ja ympärivuotisen liikennöinnin.
Uusia metroja avattiin 1919 Madridaniin ja 1924 Barcelona. Aasian ensimmäinen metro avattiin vuonna 1927 Tokioon. Junaliikenteessä käytettiin yhä lähes pelkästään höyryvetureita, Suomessa niistä luovuttiin vasta 1950-luvulla. [http://www.rautatie.org/web/fi/gallerydet.asp?id=11§ion=1 ]
Suomen rautatiemuseo
Eugeniikka
Eugeniikka oli suosittua Yhdysvalloissa ja ympäri läntistä Eurooppaa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Yhdysvalloissa rotuhygieeninen liike oli huipussaan 1924 ja heikkeni sen jälkeen kunnes viisi vuotta myöhemmin kaatui kokonaan. Yhdysvalloissa vuonna 1910 perustettu Eugenics Record Office (ERO) keräsi arkiston perhesukupuita, jotka osoittivat 'epäsopivien' olevan ekonomisesti ja sosiaalisesti köyhistä oloista. Tämän tuloksena saatiin vuonna 1924 läpi maahanmuuttolaki, joka rajoitti maahanmuuttoa ja karsi joukosta epäsopiviksi katsottuja tulijoita. Laki pyrki myös estämään rotujen sekoittumisen. Saksassa eugeniikan huippukausi oli vasta 1930-luvulla.
Hengellinen elämä Suomessa
Luterilaisen kirkon toiminnassa suuntauduttiin vahvasti sisäänpäin. Puhuttiin suomalaisesta luterilaisuudesta, jonka taustalla nähtiin etenkin herätysliikkeiden myönteinen vaikutus.[Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939] Kirkon yhteydet Saksaan olivat tärkeät teologisen tutkimuksen kannalta. Moskovassa toiminut patriarkka Tihon myönsi 1921 Suomen ortodoksiselle kirkolle autonomisen aseman, ja samana vuonna alettiin seurata gregoriaanista ajanlaskua. Neuvostohallituksen toimien johdosta kirkolliset yhteydet itään kuitenkin pian katkesivat, ja vuonna 1923 Konstantinopoliin tehdyn matkan tuloksena Suomen ortodoksinen kirkko erotettiin täysin Venäjän kirkosta.
1920-luvun jälkipuolella Suomeen rantautui Rotary-aate, kun Helsinkiin ja Turkuun perustettiin klubit. Vapaamuurarijärjestönn alkoi toimia vuosikymmenen alkupuolella, Ruotsi ja Yhdysvaltain esimerkin mukaisesti. Vuonna 1920 Ruusu-Risti erosi omaksi järjestökseen Suomen teosofisesta Seurasta. Antroposofisen Liiton edeltäjä perustettiin vuonna 1923.
Vuonna 1920 suomalaisista oli luterilaisia 98,1 %, ortodokseja 1,6 % ja muihin uskontoihin kuuluvia 0,3 %. Vuoden 1995 tilastoihin verrattuna luterilaisten määrä on vähentynyt 85,8 %:iin, ja uskonnottomien osuus noussut 12,1 %:iin.[Harri Heino: Mihin Suomi tänään uskoo, Ws Bookwell 2002]
Naisen uusi asema

'Jokapäiväinen näky Parisin ja Lontoon kaduilla'. Suomen Kuvalehti 29/1924;
Naisten lisääntynyt työssäkäyminen mahdollisti poikamiestyttöelämän, joka miellettiin modernin naisen elämäntavaksi. Syntyi flapper, poikamiestyttö tai jazz-tyttö. Maailmansodantenten jälkeisessä Euroopassa mies vähyys ja heistä käyty taistelu teki naisista rohkeampia ja aktiivisempia. Kuitenkin joidenkin mukaan Suomessa naisen oikeudellisessa asemassa oli enemmän epäjohdonmukaisuuksia kuin muissa maissa. Vaikka naisella oli paljon vapautta, heitä samalla rajoittivat vanhojen katsantotapojen jäänteet. Asiaan pyrittiin saamaan parannusta vuoden 1929 avioliittolailla. Useissa maissa naiset olivat saaneet äänioikeuden jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Vuonna 1920 loputkin Yhdysvaltojen osavaltiot myönsivät naisille äänioikeuden, Turkissa yleinen äänioikeus myönnettiin 1926 ja Isossa-Britanniassa sitä laajennettiin vuonna 1928 koskemaan kaikkia naisia.
Vuonna 1934 tehdyn selvityksen mukaan 43 % naimisissa olleista naispuolisista teollisuussstyöntekijöistä oli ollut palkkatyöä koko avioliiton ajan lukuun ottamatta lyhyitä poissaoloja synnytysstaten aikana.[Vampyyrinainen ja kenkkuinniemen sauna - Suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus] Perinteisestä naisen rooli eronneet naistyypit koettiin yhtä aikaa pelottavina ja kiehtovina. Uusi naistyyppi siirtyi myös valkokankaille, joissa siitä muovautui sekä viettelijätär että vamppi.
Urheilu

Anwerpenin olympialaisten kisajuliste
Yhdysvalloissa keksittiin
rantalentopallo ja
vesihiihto ja 1920 järjestettiin ensimmäiset
jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut. Vuonna 1921 lähetettiin Yhdysvalloissa ensimmäinen suora radiolähetys ammattilaisnyrkkeilyn mestaruusottelusta, jossa olivat vastakkain
Jack Dempsey ja Georges Carpentierpelaaja. Ranskalainen
tennis Suzanne Lenglen voitti
Wimbledonin tennisturnauksen yhteensä kuusi kertaa.
[http://www.mtv3.fi/urheilu/tennis2007/erik.shtml?535565 ]
MTV3.fi-Tennis-Jo 121. kerta Wimbledonissa Yhdysvaltalainen
baseball-tähti
Babe Ruth saavutti vuonna 1927 60 kunnarin ennätyksen, joka rikottiin vasta 34 vuotta myöhemmin.
Johnny Weissmuller ui vuonna 1922 ensimmäisenä
vapaauinnissa 100 metriä aikaan 58.6 sekuntia.
Suomen menestys urheilukisoissa oli koko 1920-luvun hyvä. Vuodesta 1925 alettiin järjestää Suomi-Ruotsi-maaotteluita.[Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939] Suomessa urheilujärjestöt olivat jakaantuneet vuonna 1919, kun Suomen Työväen Urheiluliitto TUL perustettiin.
Olympialaiset
1920-luvulla kesäolympialaiset järjestettiin vuonna 1920 ja kesä- ja talviolympialaiset vuosina 1924 ja 1928. Vuosikymmenen aikana olympialaisissa parhaiten menestyivät Yhdysvallat, Suomi, Ruotsi, Ranska ja Iso-Britannia. Antwerpenin olympialaiset 1920 olivat ensimmäiset, joissa vannottiin olympiavala, päästettiin kyyhkysiä ilmaan rauhan symbolisena eleenä ja otettiin käyttöön olympialippu. Suomeen tuli olympialaisssa menestystä etenkin juoksussassa ja paini; hyvällä urheilumenestyksellä oli nuoren kansakunnan itsetunnon kannalta tärkeä vaikutus. Talvikisoissa menestys oli laimeampaa kuin kesäkisoissa.
Antwerpeninin olympialaisissa Hannes Kolehmainenin voitti maraton, ja Paavo Nurmi voitti kolme kultaa ja yhden hopean. Mitalien yhteismäärän perusteella Suomi oli kisojen viides.[Juhani Paasivirta: Suomi ja Eurooppa 1914-1939]
Pariisin olympialaisissa vuonna 1924 Paavo Nurmesta tuli legenda, ja myös Ville Ritola alkoi saavuttaa mainetta. Amsterdaminin olympialaisissa 1928 oli jälleen mukana Saksa, Euroopan ulkopuolisista maista kisoissa näkyi etenkin Japani. Suomi menestyi yleisurheilussa jopa paremmin kuin Pariisin kisoissa. Suomalainen Clas Thunberg hallitsi yhdessä norjalaisen Ivar Ballangrudain kanssa pikaluistelu koko 1920-luvun.
Henkilöitä
Valtionpäämiehiä
Viihdetaiteilijoita
Lähteet ja viitteet
Viitteet
Katso myös
- Douhetismi
- Maailmansotien välisen ajan musiikki
- Kiinan tasavallan historia
- Ilmalaivat maailmansotien välillä
Aiheesta muualla