
Varhaisen valokuvadokumentaristin Dorothea Langen valokuva vuodelta 1936
Florence Owens Thompsonista, 32-vuotiaasta sadonkorjaajasta kahden lapsensa kanssa Nipomossa,
Kaliforniassa. Valokuva (tunnettu nimellä
Migrant Mother) kuvaa työn perässä kulkevia laman uhreja

Suuri lama lisäsi köyhyyttä koko maailmassa. Kuvassa yhdysvaltalainen perhe Elm Grovessa, Kaliforniassa
Suuri lama (
Great Depression) oli
Yhdysvalloista 1920-luvun lopulla alkanut
taloudellinen taantuma. Lama johti tuotannon ja
bruttokansantulon romahdukseen Yhdysvalloissa. Teollisuustuotanto väheni 47 % ja bruttokansantuote 33 %.
Työttömyys nousi pahimmillaan yli 20 %:n. Talous elpyi entiselle tasolleen vasta
toisen maailmansodan jälkeen.
Eräänä suuren laman alkupisteenä pidetään 'mustaa torstaita' 24. lokakuuta 1929, jolloin New Yorkin pörssi romahti. Se ei kuitenkaan ollut laman varsinainen syy.
Suuren laman vaikutukset levisivät lähes kaikkiin maailman maihin. Latinalaisessa Amerikassa lama alkoi hiukan Yhdysvaltoja ennen. Saksassa teollisuustuotannon romahdus oli samaa suuruusluokkaa kuin Yhdysvalloissa. Britanniassa ja Ranskassa lama alkoi vasta 1930-luvun puolella.