| entiset jäsenet = | levy-yhtiö =}} Aavikko on suomalainen elektronista musiikkia esittävä yhtye. Se perustettiin Siilinjärvellä vuonna 1995. Yhtyeen tunnuskuvaksi on muodostunut itäeurooppalainen ulkoasu ja muovisilta kuulostavat syntetisaattoriteemat. Jäsenet itse kutsuvat musiikillista suuntautumistaan muysiciksi (yhdistelmä sanoista mystic ja music) ja pitävät mottonaan: ”We play – you dance!”
Vuonna 2002 Aavikko teki teemamusiikin Nelosen komediasarjaan Kumman kaa, mikä lisäsi reilusti yhtyeen tunnettavuutta kotimaassa. Aavikon kappale ”Kova lääkitys” oli tunnusmusiikkina Yleisradion Telakka-keskusteluohjelmassa ja yhtyeen kappaleesta ”New York-London-Siilinjärvi-Tokio” tehty remix on tunnusmusiikkina Yleisradion K-rappu-ohjelmassa. Yhtye on luultavammin maailmanlaajuisesti tunnetuin kappaleestaan ”Viitostie”, joka ottaa suuresti vaikutteita Kraftwerkin tuotannosta. Myös kappale ”Torpedo Boys” on varsin laajalti tunnettu.
Aavikko on tehnyt yhteistyötä lukuisien koti- ja ulkomaisten musiikkivideo-ohjaajien kanssa. Vuonna 2006 Pete Veijalaisen ohjaama ”Rosinante”-video palkittiin pronssisella Muuvi-patsaalla sekä Matleena Jäniksen ja Emilia Lehtisen ohjaama ”Una Lira Soluzione” -video sai Oulun Musiikkivideofestivaalien kunniamaininnan. Samoilla festivaaleilla vuonna 1998 yhtyeen video voitti Kultaisen Pumpelin Esa Nissinn, J. P. Passi ja Pasi Pirttiahon ohjaamalla videolla ”El Cebo / Panama”.
Aavikon levyjä on julkaistu Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Venäjällä. Yhtye on keikkaillut seuraavissa maissa: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Venäjä, Viro, Saksa, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Portugali, Espanja, Romania, Englanti, Skotlanti sekä Yhdysvallat.