Abbasidit

Abbasidien dynastia () oli Bagdadin kalifinen dynastia, umaijadien dynastia jälkeen toiseksi suurin islamilaisen maailman sunnidynastialle. Se syöksi umaijadit vallasta voitettuaan taistelun vuonna 750. Dynastia hallitsi 200 vuotta, mutta alkoi vähitellen hiipua mamelukkiarmeijanarmeijan voiman kasvaessa. Abbasidikalifien valta loppui vuonna 1258, kun mongolikenraali Hülegü-kaani tuhosi Bagdadin. Abbasidit tosin jatkoivat vielä mamelukkien alaisina nukkehallitsijoina Kairossa vuoteen 1517.

Historia

Profeetta Muhammadin sedästä Abbasista polveutuva Abu al-Abbas nousi vuonna 746 kapinaan arabien kalifaattia hallinneita omaijadeja vastaan. Kaksi vuotta myöhemmin hän julisti itsensä kalifiksi ja vuonna 750 hänen sotapäällikkönsä Abu Muslim löi omaijadikalifi Merwan II:n joukot Tigriin sivujoen Zabin rannalla käydyssä ankarassa taistelussa. Myöhemmin samana vuonna Merwan II murhattiin Egyptissä, ja Abu al-Abbas nousi kalifaatin valtaistuimelle.

Valtansa varmistaakseen Abu al-Abbas ryhtyi säälimättä vainoamaan omaijadidynastian miespuolisia jäseniä, ja lopulta vain yksi heistä, Abderrahman, onnistui pakenemaan Tunisiann emiirin suojaan. Sieltä Abderrahman jatkoi matkaansa Iberia niemimaalle, joka säilyi sittemminomaijadien hallinnassa vuoteen 1031 saakka. Abu al-Abbas kuoli vuonna 754, ja hänen seuraajakseen tuli hänen veljensä Abu al-Mansur. Hänen setänsä, Syyrian emiiri Abdullah, nousi pian tämän jälkeen kapinaan, jonka Abu Muslim joukkoineen kuitenkin tukahdutti. Kalifi Abu al-Mansur pelkäsi Abu Muslimin vallan kasvua ja murhautti hänet vielä saman vuoden kuluessa. Abu al-Mansurilla oli tämän jälkeenkin vastuksia voitettavanaan. Vuonna 762 puhkesi Medinassa kapinaliike, ja kaupungin asukkaat julistivat profeetta Muhammadin tyttären Fatiman ja tämän puolison Alin jälkeläisen Muhammedin vastakalifiksi. Samalla tämän veli Ibrahim nostatti Alin suvun kannattajat eli alidit vastarintaan Basrassa. Abu al-Mansurin joukot kykenivät kuitenkin kukistamaan kapinoinnin sekä valtaamaan Medinan, ja tuossa yhteydessä vastakalifi Muhammad sai surmansa. Seuraavana vuonna al-Mansur teki tuolloin pienestä Bagdadista valtakuntansa pääkaupungin, joka sittemmin kasvoi nopeasti suurkaupungiksi sekä tieteiden ja taiteiden tyyssijaksi, minne alati vilkastunut kauppa toi runsaasti vaurautta. Samalla abbasidien valta vakiintui, ja kalifi al-Mansur itse kuoli rauhallisesti pyhiinvaellusmatkalla Mekkaan vuonna 775.

Valtaistuimelle nousi tämän jälkeen hänen poikansa Muhammed al-Mahdi. Hän nimesi seuraajakseen poikansa Musa al-Hadidin, mutta hänen puolisonsa halusi oman lempipoikansa Harun ar-Rašidin valtaistuimen perijäksi. Vuonna 785 kalifi Muhammed al-Mahdi lähtikin matkalle taivuttaakseen Musa al-Hadidin luopumaan perimisoikeudestaan veljensä hyväksi. Kalifi kuitenkin kuoli kesken matkan, ja Musa al-Hadid saattoi nousta valtaistuimelle.

Hajaannus alkaa

Kalifaatin sisäinen hajaannus kasvoi valtaistuinkiistojen myötä, ja vuonna 785 eräs profeetta Muhammedin sedän Alin jälkeläinen, Idris ibn Abdullah, muodosti nykyisen Marokon alueelle oman kalifaattinsa, jota idrisidien dynastia hallitsi vuoteen 985 saakka. Musa al-Hadid ehti hallita arabien kalifaattia vain vajaan vuoden, kun eräs hänen äitinsä orjattarista tukehdutti hänet ja joukko upseereita pakotti hänen poikansa Džofarin tunnustamaan Harun ar-Rašidin kalifiksi. Vuonna 787 kalifin sotapäällikkö Ibrahim ibn al-Aghlab kukisti berbereiden kapinan Tunisiassa ja sai palkkioksi nykyisen Tunisian ja Libyan rannikkoalueet perinnölliseksi läänitykseksi suvulleen. (Kesken)