Afrikaanerinationalismi

satavuotisjuhlavuonna 1938.]] Afrikaanerinationalismi on 1800-luvun loppupuolella syntynyt liike, jonka tarkoituksena oli yhdistää Etelä-Afrikan valkoihoiset afrikaansia puhunut väestö vastareaktiona brittiläiselle imperialismille. }} Afrikaanerinationalismi korosti kaikkien afrikaanerien kulttuurillista yhtenäisyyttä ja vastusti 'vieraita' elementtejä, kuten mustia, juutalaisia ja englanninkielisiä eteläafrikkalaisia. Sen keskeisiin käsiteisiin kuului Volk, kaikkien valkoisten afrikaansia puhuvien eteläafrikkalaisten muodostama itsenäinen kansakunta.LookSmart's FindArticles - Deconstructing Apartheid Discourse Capital & Class, Spring 1997, by Alana Dave Afrikaanerinationalismi oli keskeinen vaikuttaja apartheid-järjestelmän syntymisessä.

1920–1930-luvuilla pieni joukko Broederbond-järjestön jäseniä ryhtyi tietoisesti muodostamaan 'kristillis-nationalistista' identiteettiä kaikille valkoihoisille afrikaansia puhuville eteläafrikkalaisille. Historioitsija T. Dunbar Moodie on esittänyt, että Broederbondin edustama afrikaanerinationalismi oli eräänlainen 'siviiliuskonto', joka yhdisti keskeisiä symbolisia elementtejä, joihin kuului afrikaanerien historia, afrikaans ja kalvinismi. Afrikaanerien historia kuvattiin brittien aiheuttama Suuren vaelluksen ja buurisotien kaltaisten tapahtumien toistuvana kärsimysnäytelmänä. }} Kansallisen identiteetin luomisen yksi motiivi oli myös luoda maahan volkskapitalisme eli kansankapitalismi, jolla pyrittiin poistamaan englannin ja afrikaansinkielisten valkoisten välistä selkeää taloudellista eriarvoisuutta. Uuden afrikaaneri-identiteetin omaksuminen oli kuitenkin hidasta ja se oli laajasti omaksuttu vasta vuoden 1961 tienoilla, jolloin Etelä-Afrikasta tuli tasavalta ja se erosi Kansainyhteisöstä. }} Afrikaanerinationalismin keskeisiä instituutioita olivat Kansallispuolue, joka hallitsi maata vuodesta 1948 aina vuoteen 1994 asti sekä salaseura Broederbond.

Historia

1800-luvun loppupuolella buurien kansallisuustunne alkoi voimistua, ja he alkoivat perustaa omia 'kristillis-kansallisia' koulujaan, korostaa afrikaansin luonnetta omana hollannin kielestä erillisenä kielenään ja muodostaa itselleen uutta identiteettiä afrikaanereina eli Afrikan kansana vanhan siirtolaisidentiteetin sijaan. Näitä päämääriä ajamaan perustettiin myös kaksi uutta puoluetta: Louis Bothainn ja Jan Smuts transvaalilainen Het Volk (Kansa) vuonna 1905 ja James Barry Munnik Hertzogin oranjelainen Orangia Unie vuonna 1906.

Liberaalien noustua valtaan Isossa-Britanniassa vuonna 1906 Etelä-Afrikan itsenäistymisprosessi nopeutui ja Transvaal sekä Oranjen vapaavaltio saivat täyden itsehallinnon jo vuonna 1907. Vuosien 1908 ja 1909 valkoiset eteläafrikkalaiset alueen neljästä brittiläisestä siirtokunnasta kokoontuivat kansalliskonventtiin ja päättivät perustaa Etelä-Afrikan liittovaltion. Etelä-Afrikan unioni perustettiin muodollisesti 31. toukokuuta 1910, ja sen ensimmäiseksi pääministeriksi nimitettiin Louis Botha.

Etelä-Afrikan unioni

Louis Bothan ja Jan Smutsin vietyä Etelä-Afrikan ensimmäiseen maailmansotaan Ison-Britannian rinnalle alkoi James Barry Munnik Hertzogin vuonna 1914 perustaman Kansallispuolueen (National Party, NP) kannatus nousta. Puolue edusti erityisesti maan köyhemmistä osista kuten Oranjesta kotoisin olevia afrikaaneripienviljelijöitä ja -teollisuustyöläisiä sekä koulutettua väkeä, joka koki itsensä syrjityksi englanninkielisten valkoisten taholta. Monet afrikaanerit olivat edelleen katkeria brittijoukkojen buurisotien aikana tekemistä julmuuksista ja tunsivat sympatiaa Saksaa kohtaan. Kansallispuolue sai vuoden 1915 vaaleissa yli puolet afrikaanerien äänistä ja nousi johtavaksi puolueeksi parlamentissa vuonna 1924 muodostaessaan koalitiohallituksen työväenpuolueen kanssa. Kansallispuolue painotti afrikaanerien kansallista identiteettiä ja sen vaikutuksesta joukko koulutettuja afrikaanereita, muun muassa hollannin reformoidun kirkon pappeja, perusti vuonna 1918 salajärjestön Broederbond eli veljeskunta, joka hyväksyi jäsenikseen vain afrikaaneja. Broederbond ja Kansallispuolue pyrkivät aggressiivisesti levittämään afrikaansin käyttöä. Afrikaansinkielinen Raamattu julkaistiin 1930-luvun alkupuolella, kielen käyttöä kouluissa lisättiin ja useita järjestöjä, kuten Afrikaanse Taal en Kultuurvereniging (Afrikaansin kieli- ja kulttuuriseura) ja Afrikaanse Kultuurvereniginge (Afrikaansinkielisten kulttuurijärjestöjen liitto) perustettiin. }}

Hitlerin noustua valtaan Saksassa vuonna 1933 perustivat kansallissosialismin kannattajat Broederbondin myötävaikutuksella musta- ja harmaapaitajärjestöt 'taistelemaan kommunismia vastaan'. Broederbond organisoi myös partiolaisia jäljittelevän voortrekker-liikkeen afrikaanerinuorisolle. Sen suuri voimannäytös oli vuonna 1938 järjestetty alkuperäisten voortrekkereiden satavuotisjuhla, joka huipentui Voortrekker-monumentinnn peruskiven muuraukseen Pretoria liepeillä. Järjestön tavoite oli tehdä Etelä-Afrikasta valkoinen, afrikaanerien johtama tasavalta, joka pysyisi puolueettomana Ison-Britannian ja Saksan välisissä konflikteissa. Voortrekker-juhlallisuuksien myötä perustettiin myös Ossewabrandwag-liike (OB, härkävankkurivartijat), joka muodostettiin Saksan kansallissosialistisen liikkeen mallin mukaan. Järjestön 300 000 jäsentä vannoivat uskollisuutta kansalle (volk) ja kansanjohtajalle (volksleiter). Järjestön jäsenmäärä kasvoi merkittävästi, kun Jan Smuts vei Etelä-Afrikan toiseen maailmansotaan jälleen Ison-Britannian rinnalle, mitä Kansallispuolue vastusti. Sotaan osallistuminen jakoi afrikaanereita syvästi: jotkut jopa aloittivat sabotaasikampanjan sotaponnisteluja vastaan. Muun muassa Etelä-Afrikan tuleva pääministeri John Vorster vangittiin sodanvastaisen ja kansallissosialistista Saksaa tukevan toimintansa vuoksi.

Apartheid

Toisen maailmansodan jälkeen vuoden 1948 vaaleihin Kansallispuolue lähti kampanjoimaan uuden Apartheidiksi kutsumansa politiikan puolesta. Se ajoi rotujen välisten avioliittojen kieltämistä ja maassa olevien intialaisten välitöntä kotiuttamista Intiaan Etelä-Afrikalle 'vieraina elementteinä'. Kansallispuolue lupasi myös turvata 'valkoisten työläisten edut ja työmahdollisuudet valkoisten alueilla', ja sen vaalikampanjassa käytettiin iskulauseita kuten Swart gewar (musta vaara) ja Die kaffer op sy plek (Kafferi sinne minne kuuluukin). Puolue voitti vaaleissa parlamentin enemmistön, vaikka saikin alle puolet annetuista äänistä, ja muodosti hallituksen Daniel François Malanin johdolla. Eräs Malanin hallituksen ministereistä oli Jan de Klerkin, Etelä-Afrikan tulevan presidentin Frederik de Klerk isä.

Erilaiset näkemykset parhaasta tavasta ylläpitää omaa kansallista identiteettiä monikulttuurisessa yhteiskunnassa johtivat myöhemmin afrikaaneriväestön jakaantumiseen. 1960-luvulla osa väestöstä katsoi, että oman identiteetin säilyttäminen vaati tiukkaa eristäytymistä kun taas toiset katsoivat, että afrikaaneriuden tiukasta rajaamisesta tulisi luopua. 1980-luvulle tultaessa tämä jako syveni koko afrikaaneriudelle uhkana pidettyjen apartheid-järjestelmän vastaisten koti- ja ulkomaisten kampanjoiden vuoksi. }}

Lähteet