Syyt
Aivokasvaimen aiheuttajia ei
ionisoivan säteilyn lisäksi tiedetä. Tutkimustulokset kuitenkin viittavat siihen, että DNA:ssa tapahtuvat erilaiset muutokset ja vauriot sekä myös hermojen kantasolut ovat merkittävässä roolissa aivokasvainten synnyssä. Von Hippel-Lindaun syndroomaa sairastavien riski saada aivokasvain jossakin elämänsä vaiheessa on noin kaksi kertaa suurempi kuin muilla.
Oireet
Aivokasvaimen oireet riippuvat kasvaimen koosta ja sijainnista. Hyvänlaatuiset aivokasvaimet voivat pysyä oireettomina vuosia.
Pitkittynyt päänsärky on eräs tyypillisimmistä aivokasvaimen oireista. Usein siihen liittyy pahoinvointia ja oksentelua, mahdollisesti myös huimausta ja pyörtyminen. Joskus aivokasvain johtaa myös muutoksiin käytöksissä ja muistivaikeuksiin.[1]
Aivokasvain voi aiheuttaa vaikeitakin näkö- ja kuulo-oireita, joita ovat muiden muassa yhden tai toisen silmän äkillinen sokeutuminen, tinnitus ja aistiharhat, kuten asioiden näkeminen kaksinkertaisena, tai yllättävä kuulonmenetys.
Hoito ja ennuste
Hyvälaatuinen aivokasvain voidaan hoitaa esim.
leikkauksella tai
sädehoidolla. Aivokasvaimen ennuste riippuu suuresti sen tyypistä. Noin puolet aivokasvaimista ovat hyvänlaatuisia, jolloin ennuste voi olla useita vuosikymmeniä tai normaali. Pahimman luokan aivokasvaimia (anaplastinen astrosytooma tai glioblastooma) potevien odotettavissa oleva elinaika on diagnoosin saamisesta vain joitakin kuukausia ja toistaiseksi ei ole olemassa tehokasta hoitomuotoa.
Aivokasvaimen sijainti voi myös olla sellainen, ettei sitä voida poistaa, vaikka se kudosopillisesti ei olisikaan syöpä. Tällöin potilaan ennuste on mahdollisesti huono, vaikka kasvain ei olekaan varsinaisesti pahanlaatuinen.
Tunnettuja aivokasvaimeen kuolleita
- Margaret Brown (1867-1932), yksi Titanicin matkustajista
- Richard Burns (1971-2005), englantilainen ralliautoilija
- Celia Cruz (1925-2003), kuubalainen salsalaulaja
- Anthony Fokker (1890–1939), hollantilainen lentokonesuunnittelija
- George Gershwin (1898-1937), yhdysvaltalainen säveltäjä
- Susan Hayward (1917-1975), yhdysvaltalainen näyttelijätär
- Luke Kelly (1940-1984), irlantilainen laulaja, kitaristi ja banjisti
- Barney Kessel (1923-2004), yhdysvaltalainen jazz-kitaristi
- Lea De Mae (1976-2004), tšekkiläinen pornonäyttelijätär
- Terence McKenna (1946-2000), yhdysvaltalainen kirjailija ja filosofi
- Slim Pickens (1919-1983), yhdysvaltalainen näyttelijä
- Chuck Schuldiner (1967-2001), Death-yhtyeen laulaja ja kitaristi
- Deke Slayton (1924-1993), yhdysvaltalainen astronautti
- Johnny Wayne (1918-1990), kanadalainen koomikko
- Kai Winding (1922-1983), yhdysvaltalainen pasunisti ja jazzsäveltäjä
- Lennart Meri (1929-2006), Viron presidentti
Lähteet