Akateemisen Karjala-Seuran perustaminen ja alkuajat
Perustaminen
Helmikuussa 1922 kolme heimosoturia ja ylioppilasta, karjalaiset Reinö Vähäkallio ja Erkki Räikkönen ja pohjoispohjalainen Elias Simelius saapuivat Helsinkiin jatkamaan opintojaan. Kaikki heistä olivat ottaneet osaa juuri onnettomasti päättymäisillään olevaan viimeiseen heimosotaanunun Itäkarjalaisten kansannousu, jossa itäkarjalaiset olivat ensi kerran nousseet sponttaanisti kapinaan venäläistä neuvostosortoa vastaan. Vähäkallio ja Räikkönen kokoontuivat 16. helmikuuta Karjalaisen osakunnan tiloihin. Miehet keskustelivat sotamuistoistaan ja pohtivat tilannetta, joka näytti huonolta itäkarjalaisille ja heimoaatteelle. Lopulta Vähäkallio nimesi tuttavansa Elias Simeliuksen ja he päättivät ottaa tähän yhteyttä. 22. helmikuuta Vähäkallio, Simelius ja Räikkönen tapasivat Karjalaisessa osakunnassa. Vain kaksi päivää ennen tätä tapaamista, 20. helmikuutan Paavo Talvela johtama viimeinen karjalainen vapaustaistelijajoukko, Vienan rykmentti oli vetäytynyt Suomen puolelle.
Tämä 22. päivän 'kolmen miehen kokous' nimettiin myöhemmin AKS:n syntymäpäiväksi.[ Simojoki ja Kaila korostivat tätä 'kolmen miehen kokousta' AKS:n perustamistilaisuutena. Kuitenkin Räikkönen kirjoitti 1923 ensimmäisessä AKS:n vuosikertomuksessa, että kolmikko tapasi jo 16. helmikuuta, mutta 'AKS:n tie'-teoksessa (1937) sivulla 15 Lauri Hyvämäki kirjoittaa, että Vähäkallio ja Räikkönen tapasivat ensin kahdestaan 16. helmikuuta ja sitten 22. helmikuuta Simeliuksen kanssa. Räikkösen perustamiskertomus huomioi professori Iivari Leiviskän ja Kailan kanssa käydyt keskustelut, toisin kuin Hyvämäen. Selvää on, että AKS:n perustaminen oli monimutkaisempi prosessi kuin kolmikon pitämän yhtäkkisen salaisen ja yksityisen kokouksen tulos, kuten Simojoki halusi kertoa. ] Miehet päättivät ensiksi ottaa yhteyttä Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan inspehtoriiin, professori Iivari Leiviskäään ja kysyä tältä neuvoja ja ohjeita. Samoin ylioppilaat päättivät ottaa yhteyttä aktivistilegendaan, maisteri E. E. Kailaan, jonka uskottiin varmasti antavan tukea. Simelius lupasi haalia toimintaan mukaan pohjalaisia ystäviään ja Räikkönen ja Vähäkallio vastaavasti karjalaisia ystäviään. Seuraavaksi neuvottelu käytiin pari päivää myöhemmin E. E. Kailan luona ja vielä samalla viikolla käytiin neuvotteluja Iivari Leiviskän kanssa. Lopulta 1. maaliskuuta pidettiin käytännössä perustava kokous, kun Karjalaiseen osakuntaan kokoontuin kymmenkunta ylioppilasta, joiden joukossa olivat kolmikon lisäksi ainakin ylioppilaat Visa Juho Antero Engelberg, Soini Göös (myös. Kuhakoski), Kaarlo Henrik Hallikorpi, Erkki Mattias Jussila, Karl Birger Lasse Nissinen, Aaro Antti Pakaslahti ja Rossander.[ AKS:n ensimmäinen vuosikertomus, allekirjoittanut 'Erkki Räikkönen', 22.2. 1923, löytyy kirjasta Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa, s. 51-52. Kerho 22, WSOY, 1991 Ylioppilad Rossanderin etunimiä ei tiedossa. Häntä ei löydy edes jäsenluettelosta.]
Valajäsenet ja AKS:n ensimmäinen johto
AKS:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Ostrobotnialla 5. maaliskuuta 1922 Karjalaisen osakunnan kuraattori, maisteri Kaarlo Hallikorpi, joka oli vuoden 1918 sotainvalidi ja 37-vuotias Kansallis-Osake-Pankin virkailija. Erkki Räikkönen sen sijaan toimi sihteerinä ja varapuheenjohtajana lääketieteen kandidaatti Urho Johannes Matinolli. AKS:n johtajuussuhteet eivät kuitenkaan asettuneet paikoilleen aivan helpolla. Seuran syntyvaiheeseen liittyneet skismat pidettiin AKS:n tyyliin poissa julkisuudesta. Elmo E. Kaila oli AKS:n vahva mies, mutta ei edes alkuvaiheessa 1922 kuulunut siihen. Ensimmäinen puheenjohtaja oli kompromissi Kailan ja Räikkösen väliltä. Johtajuusongelmat heijastuivat valajäsenmerkkien jakoihin, esimerkiksi siitä, kuka saisi ensimmäisen valajäsenmerkin. Ehdolla olivat Simelius ja Kaila, mutta lopulta ongelma ratkaistiin siten, että Simeliuksesta tuli AKS:n valajäsen numero 1 ja entisestä jääkäriliikkeen johtajasta E. E. Kailasta valajäsen numero 27 Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n mukaisesti. Ensimmäiset kymmenen valajäsenet olivat siis:
- Valajäsen n:o 1: pohjoispohjalainen Lauri Elias Simelius (myöh. Simojoki)
- Valajäsen n:o 2: karjalainen Hannes Heikki Ilmari Salmenkallio
- Valajäsen n:o 3: pohjoispohjalainen Poju Erik Wilhelm Strand
- Valajäsen n:o 4: karjalainen Kaarlo Henrik Hallikorpi (mahdollisesti, ei varmuutta)
- Valajäsen n:o 5: savolainen Martti Ilmari Kantele
- Valajäsen n:o 6: karjalainen Kaarlo Pekka Parviainen
- Valajäsen n:o 7: pohjoispohjalainen Reino Oravala
- Valajäsen n:o 8: karjalainen Armas Soini Antero Göös (myöh. Kuhakoski)
- Valajäsen n:o 9: pohjoispohjalainen Yrjö Johannes Wegelius (myöh. Vuorjoki)
- Valajäsen n:o 10: pohjoispohjalainen Urho Johannes Matinolli
Valajäsenten kärki muodostui vanhemmista
civiksistä, jotka olivat valmistuneet ylioppilaiksi jo vuosina
1914–
1917 Kantele, Matinolli ja Oravala olivat kaikki lääketieteen kandidaatteja. Muista AKS:n alkuvaiheen johtajista Reino Vähäkallio oli valajäsen n:o 15 ja Erkki Räikkönen n:o 63. Perustajajäsenistä Erkki Jussila oli valajäsen n:o 18.
Toiminta vuosina 1922–1923
Muodollisten ylioppilasperustajien Erkki Räikkösen, Elias Simeliuksennn (Simojoki) ja Reino Vähäkallio lisäksi seuran takana olivat Elmo Kaila ja useat jääkäriupseerit ja heimoaktivistit. AKS:n marssina oli Reino Hirvisepän sanoittama ja hänen veljensä Toivo Palmrothin säveltämä Me tahdomme. AKS:n lipun nauhoihin oli kätketty luoti, joka kertoman mukaan oli se sama, jolla Repolan nimismies Bobi Sivén oli surmannut itsensä (Katso: Aunuksen retkikunta). Sivénistä tuli AKS:n marttyyri ja hänelle yritettiin luoda samankaltaista henkilökulttia kuin Saksassa Horst Wesselille. Sivén oli AKS:läisille esimerkki siitä, kuinka Karjalan asia on omaa henkeäkin tärkeämpi, kuten Sivén itsekin oli sanonut.
AKS keskittyi aluksi Itä-Karjalan pakolaisten hyväksi tehtävään työhön ja levitti ajatusta Karjalan heimon yhdistämisestä. Propagandan levittämiseen se sai valtion ja Itä-Karjalan avustamiskeskuksen taloudellista tukea. Kansallisten rajojen tavoitteleminen nähtiin tärkeäksi. Tähän liittyi kaikkien itämerensuomalaisten heimojen yhdistäminen Suomen lipun alle. Ensimmäisenä askeleena oli Itä-Karjalan liittäminen Suomeen. Uralin suomalaisheimoille vaadittiin itsenäisyyttä. AKS:n kanssa toimi limittäin Vihan Veljet -niminen venäläisvastainen salaseura. Alussa AKS:n mottona oli Työväestö on voitettava isänmaalle!, koska luokkataistelun katsottiin häiritsevän Suur-Suomen luomisen tavoitetta.
Kielikysymyksessä seura korosti suomen kielen asemaa. Seuran äänenkannattaja oli Suomen Heimo -lehti. Vuonna 1930 seura teki aloitteen vapaaehtoisen linnoitustyön aloittamiseksi Karjalankannaksella Suomen Talkoo- ja Maan Turva -yhdistysten kautta. Naisjärjestö oli Akateemisten Naisten Karjala-Seura.
Puoluepolitiikassa AKS:n sisällä vaikuttivat kokoomuslaiset ja maalaisliittolaiset. Myöhemmin voimistui demokratiaa arvosteleva suuntaus, joka johti Mäntsälän kapinan 1932 jälkeen usean sadan maalaisliittolaisen seuran jäsenen eroon, mukana muun muassa Urho Kekkonen. Keskustalaisen siiven poistumisen jälkeen seura ajautui oikeammalle, Lapuan liikkeen jatkajaksi perustetun IKL:n kumppaniksi. Seuran toiminta huolestutti neuvostohallitusta ja lisäsi jännitettä maiden välillä.
Sotien jälkeen Ison-Britanniann ja Neuvostoliiton valvontakomissio lopetti seuran, neuvostoliittolaisten toimesta, vuonna 1944 'fasistisena'. Pääasiallisena syynä oli AKS:n kansallismielinen ja venäläisvastainen luonne. Seuran lähes kaikki arkistot ja aineistot piilotettiin tai hävitettiin.
AKS:n kuuluisa musta lippu oli kauan kätkettynä ja lopulta niin sanotun suojasään aikana 1950-luvunnn lopulla se luovutettiin Kansallismuseo haltuun, jossa se on edelleen.
Seuran jäsenten sosiaalisena verkostona ja muistojen vaalijana on sotien jälkeen toiminut epävirallinen 'Kerho 22'.
Kirjallisuutta
Lähteet
)
