Historia
Uran alkuaikaa
Albert Järvinen sai ensimmäisen akustisen kitaransa kahdeksanvuotiaana. Hän opiskeli klassista kitaransoittoa Ivan Putilinin opastuksella, mutta lopetti saatuaan ystävältään lainaksi itse tehdyn sähkökitaran. Vuonna
1965 hän osti ensimmäisen oman Gretsch-merkkisen sähkökitaran.
1960-luvun puolivälissä Järvinen liittyi ensimmäiseen yhtyeeseensä Unity. Yhtyeellä oli vain yksi vahvistin eikä se ollut Järvisen. Seuraavat yhtyeet olivat The Shepherd’s Bush ja The Look.
Vuonna 1967 Järvinen liittyi blues-yhtyeeseen The Harp, jossa hän soitti seuraavat kaksi vuotta. Hän harjoitteli kopioimalla kaikkea, mitä The Shadows, The Beatles tai Eric Clapton oli levyttänyt. Yksi varhaisista vaikuttajista oli Albert King , jonka mukaan hän sai lempinimensä Albert.Myöhemmin tärkeiksi vaikuttajiksi muodostui Harvey mandell, Randy California ja Todd Rundgrenin Utopia.
Lokakuussa 1969 Järvinen liittyi laulaja Kristianin taustayhtyeeseen Poison, joka myöhemmin säesti Eero Raittista. Raittisen tehtyä ensimmäisen soololevynsä Järvinen pääsi ensimmäistä kertaa soittamaan levylle kappaleessa 'St. Louis Blues', jonka säestyksestä vastasi The DDT Jazz Band.
Helmikuussa 1970 Järvinen liittyi Kalevala-yhtyeeseen, jonka Lido Salonen ja Remu Aaltonen olivat perustaneet. Syksyllä 1970 Järvinen erosi Kalevalasta riitaannuttuaan lyhytaikaisesti Remun kanssa. Syksyllä 1971 hän liittyi mukaan Suomeen asettuneen blues-veteraani Eddie Boydin Euroopan kiertueyhtyeeseen.
Ura Hurriganesissa 1972–1975
Toukokuussa 1972 Albert Järvinen liittyi Hurriganesiin Ile Kallion erottua yhtyeestä.
Vuoden 1973 aikana Järvinen soitti studiokitaristinainin monien Love Records artistien levyillä, kuten Muskan, Maaritin ja Rauli 'Badding' Somerjoen; levyillä. Viimeksi mainittu osallistui Syksyn Sävel -kilpailuun Matti ja Teppo Ruohosen kappaleella 'Ja Rokki Soi', jonka sovitti ja jolla soolokitaraa soitti Albert Järvinen.
Vuonna 1974 Järvinen levytti ensimmäisen soololevynsä 'Ride On', jolla hän soitti rock/blues-kappaleita sekä jazz/funk-instrumentaaleja osoittaen näin monipuolisuuteensa. Lauluosuuksista huolehtivat Pave Maijanen, Dave Lindholm ja Janne Ödner.
The Royals
Kesäkuuhun 1975 mennessä Järvinen oli saanut tarpeekseen suoraviivaisesta rockista vaikkakin soitti sitä vielä samana vuonna Rock-Jerryn levyllä Eezie Now. Kesän aikana syntyi The Royals, jossa soittivat Järvisen lisäksi Pave Maijanen (basso) ja Ippe Kätkä (rummut) ja loppuvaiheessa myös Mikko Rintanen (kosketinsoittimet ja kitara). Nuorten lehdissä bändistä tehtiin Hurriganesin haastajaa, vaikka yhtyeen tyylisuuntana oli Cream-vaikutteinen funkahtava bluesrock ja progressivisen rockin elementit (Out). Järvistä oli pyydetty myös Dr. Feelgoodiin Wilko Johnsonin tilalle, mutta Järvinen päätti keskittyä vasta perustettuun Royalsiin. Yhtye levytti kolme albumia: Spring 76, Out ja Royals Live ja singlen : 'Rolling Bones'.
Helmikuussa Nick Lowe tuli Helsinkiin levyttämään neljä kappaletta Järvisen kanssa. Lowe toi mukanaan rumpali Terry Williamsin (Rockpile, Dire Straits) ja basisti Martin Belmontin. Näitä levytyksiä, ja Järvisen raitoja ei käyetty Lowen albumilla vaan Järvisen soolot albumille soitti uusiksi Lowen englantilainen kitaristi. Englantilaiset tekivät yllätysesiintymisen Royalsin keikalla Tavastialla sekä Raumalla.
Toukokuussa 1978 Royals tuli tiensä päähän. Pave Maijanen ja Albert Järvinen harkitsivat elämänkumppaneidensa kanssa Englantiin lähtemistä. Kesällä Suomessa keikkaillut Elvis Costelloinkin kosiskeli Albertia yhtyeeseensä. Nick Lowe oli tuolloin Elvis Costellon tuottaja. Syistä, joita suuri yleisö ei tiedä, Albert päätti jäädä Suomeen ja liittyi Dave Lindholm yhtyeeseen Pen Lee. Sitä ennen kesällä 1978 Puistoblues-festivaaleilla esiintyi kokoonpano Albert Järvinen & Super Blues Band.
(Albert Järvisen piti esiintyä Super Blues Bandin kanssa, mutta oli muualla keikalla)
Ura Hurriganesissa 1979–1981
Huhtikuussa 1979 Albert liittyi takaisin Hurriganesiin Ile Kallion perustettua veljensä Peran kanssa The Dogs -yhtyeen. Toinen kausi Hurriganesissa kesti kahden vuoden ja kahden levyn ajan. Jälkimmäinen levy 10/80 teki Hurriganesista jälleen suursuosikin.
Syyskuussa 1981 Järvinen joutui jättämään Hurriganesin runsaan alkoholin käytön takia, mikä kulminoitui Albertin hyvän ystävän Janne Ödnerellein hautajaispäivään osuneen Hurriganes-keikan yhteydessä, jolloin Järvinen omien sanojensa mukaan matkalla Tampere joi tavanomaisen yhden viinapullon sijasta kaksi, eikä ollut perille päästyään varsinaisesti soittokunnossa.
Ura Hurriganesin jälkeen
Järvinen liittyi seuraavaksi Sleepy Sleepers -yhtyeeseen, joka oli jo hieman aiemmin ottanut siipiensä suojaan Dave Lindholmin. Sleepy Sleepers tunnettiin runsaasta alkoholikäytöstään, mutta lopulta myös Sakke Järvenpään mitta tuli täyteen.
Vuoden 1982 aikana Järvinen ja Hande Lemola (rummut) Sleepy Sleeperseistä erottuaan perustivat The Quips -yhtyeen, johon basistiksi tuli Maukka Siirala (Pen Lee,Pera & The Dogs;) ja laulajaksi Harri Marstio. Marstion tilalle tuli myöhemmin Kalle Fält, mutta yhtye lopetti 1983.
Vuonna 1984 julkaistiin Albert Järvinen Band nimellä Countdown maxisingle. Singlen tuottajana toimi Lemmy Kilmister Motörhead-yhtyeestä. Väittämän mukaan Lemmy oli kiinnostunut Järvisen soittotaidoista ja harkitsi jopa miehen kiinnittämistä Motörheadiin. (Tämän Lemmy tosin on kiistänyt häneltä asiaa kysyttäessä vuonna 1997 Motörheadin virallisten kotisivujen Lemmy Speaks! -osiossa.) Singlellä esiintyivät Albertin ohella Lemmy Kilmister, Hande Lemola, Maukka Siirala ja Markku Laakkonen (kitara).
1980-luvulla Järvinen piti pääasiassa matalaa profiilia toimien talonmiehenä ja tehden käsitöitä pitäen kuitenkin soittotaitoaan yllä. 1985 Albert soitti Cisse Häkkisen soololevyllä I Love You Anyway. Vuonna 1987 Albert Järvinen, Cisse Häkkinen, Mato Valtonen (Sleepy Sleepers) ja Twist-Twist Erkinharju (Peer Günt) levyttivät singlen 'Ragin' On' / 'Singing The Memory' nimellä Bad Boys Club. Vuosikymmenen lopussa Albert soitti myös M. A. Nummisen uudessa Underground-yhtyeessä.
Vuonna 1988 Albert Järvinen teki soololevyn Braindamage – Or Still Alive, jolla soittivat myös Albert King ja William Clarke.
Vuonna 1988 Järvinen levytti ja keikkaili Backsliders-yhtyeen kanssa nimellä Flashbacksliders. Syyskuussa 1990 julkaistu levy Let's Go Rocking Tonight sisälsi uusia versioita Hurriganes-klassikoista.
Vuonna 1988 talonmies Järvinen alkoi soitella Coupe De Villen kanssa.Singleä äänitettiin 1989.
Vuonna 1990 ilmestyi single Slippin & Slidin Coupe De Ville Yhtyeen kanssa ja Järvinen teki myös samana vuonna kiertueen Coupe De Villen vieraana.
Vuonna 1991 ilmestyi Järvisen soololevy Mirror Tower.
Maaliskuussa hän kuoli yksityisellä konserttimatkalla Lontoossa, samassa korttelissa kuin Jimi Hendrix. Hänet löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan (Royal Court Hotel, huone 102). Virallinen kuolinsyy oli äkillinen sydänkohtaus, joka johtui tarkemmin määrittelemättömästä sydänlihasviottumasta. Suomessa tehdyn lopullisen kuolintodistuksen mukaan hän sairasti sydänlihaksen niukkaa hienojakoista sidekudosrappeutumista ja ilmeisesti sydän oli ollut laajentunut ja myös pidemmän aikaa vajaatoimintainen. Hänen todettiin olleen vahvalla hermotulehduslääkityksellä, mutta virtsanäytteestä ei löytynyt esimerkiksi kannabinoideja, opiaatteja tai amfetamiinia. Albert Järvinen on haudattu Honkanummen hautausmaalle Vantaalle (kortteli 38, linja 8, hauta 173).
Albert Järvisen käyttämiä kitaroita ja vahvistimia
Kitarat
- Fender Telecaster, useita eri vuosilta (esim. Hurriganes - Rock And Roll All Night Long, Royals - Dancin`In The Street)
- Fender Stratocaster 1962 (esim. Hurriganes - Roadrunner, Royals)
- Fender Stratocaster 1963 (Pen Lee)
- Fender Stratocaster Plus
- Fender Stratocaster Eric Clapton signature
- Gibson Les Paul Junior (esim. Hurriganes - Roadrunner)
- Gibson Melody Maker
- Gibson Firebird V
- Gibson ES-335
- Gibson ES-355 Stereo (esim. Hurriganes - Roadunner)
- Gibson L5S jonka hän osti Lontoosta käytettynä ja ainakin joidenkin tietojen mukaan tämä ko. yksilö olisi tehty Gibsonin tehtaalla alkujaan Freen Paul Kossofille (The Royals)
- Gibson Les Paul Heritage80 (Hurriganes - 10/80)
- Gibson Les Paul Heritage80 Elite #519 (esim. Hurriganes - 10/80, Braindamage or still alive)
- Fender Jaguar olympic white (Hurriganes)
- Gibson Les Paul Recording (Hurriganes)
- Gibson 1959 Les Paul standard (useissa äänityksissä mukana, oli viimeksi esillä skitta näyttelyssä Turussa ja joka oli ainoastaan lainassa Albertilla)
- Gibson SG
(Albertin käsistä kulki vuosien varrella useita kymmeniä jos ei jopa satoja -hänellä itsellään oli parhaimmillaan niitä kymmeniä- kitaroita,joten tässä vain osa. Esim.Stratoja sekä Telejä hänellä oli useita eri vuosilta)
Vahvistimet
- Mesa/Boogie MK 2 B 1x15' combo +2kpl Fender DualShowman 2x15'(JBL-elementit) kaapit ja nämä oli mikitetty PA;han Sennhaiser 421-mikeillä sekä lavan toisella laidalla (Cissen puolella)Fender DualShowman nuppi + kaappi 2X15'(JBL-elementit) (esim. Hurriganes - 10/80)
- Fender The Twin (keikkakäytössä.)
- Peavey Vintage 2x10' Cerwin Vega kaiuttimilla (esim. Roadrunner, The Royals, Rock Jerry)
- Peavey Musician nuppi + 2kpl Marshall 4x12' kaappi (Hurriganes 70-luvun alkupuolella, kuuluisa Tavastia -keikka)
- Fender VibroChamp (backstage Hurriganes -70 luvulla)
- Fender Dual Showman Reverb nuppi + kaappi (varhainen Hurriganes/Iltatähti TV-lähetys)
- Fender Bassman nuppi + kaappi (varhainen Hurriganes)
- Hiwatt nuppi (Kalevala)
- Fender Twin Reverb 2x12' combo + Hiwatt Custom 100 nuppi & Marshall 4x12' 100w kaappi (Rock And Roll All Night Long live osuudet)
- Vox AC 50 (varhainen Hurriganes)
- 2kpl Musicman HD212OneThirty combo + 2 kpl Marshall 4x12' kaappi Hurriganes, Ruotsin keikoilla rekvisiittana useampiakin Musicman vahvistimia&kaappeja, Royals sekä PenLee aikaan pelkät combot jotka oli ensimmäiset mitä MS-Audiotron toi maahan kuten oli Maijasen Musicman Stingray basso jota hän käytti Royalsin aikaan
- Acoustic 270 Nuppi + 2kpl 201 kaappi (Royals alkupuoli ennen Musicman HD212OneThirty comboja, edempänä mainittu Peavey Vintage toimi tämän setin esivahvistimena, siis Acousticien)
Kitaraefektit
- MXR Dynacomp (ns. 'script-logo' eikä tainnut soittaa kovinkaan montaa sooloa ilman tätä peliä)
- Colorsound Overdriver (Hurriganes, Royals)
- Cry baby wah-wah
- Electro Harmonix Crying Tone myöhemmin Electro Harmonix Queen triggered wah- wah pedal (Royals)
- Electro Harmonix Electric mistress flanger (Royals)
- Electro Harmonix LPB-2 Linear power booster (Royals)
- MXR phase 90 ja myöhemmin MXR phase 100 (Royals)
- MXR 10-alueinen graafinen ekvalisaattori, sininen pedaali mallinen (Royals)
- Dod overdrive pre-amp 250 ( The Quips)
- Yamaha MBD-100
- Roland Guitar synthesizer/GK-2 mikrofoni (Albert Järvinen band)
Sooloalbumit
Hurriganesin kanssa
Albert Järvisen omia sävellyksiä
- Patchy Moss, Ride on, (LRCD106)'', 1974 (Albert Järvinen)
- Hot Matter, Ride on,(LRCD106)'', 1974 (Albert Järvinen)
- Let's Have A Ball (In The Fat Man's Valley), Ride on, (LRCD106), 1974 (Albert Järvinen)
- Whorehouse Queen, Ride on, (LRCD106), 1974 (Albert Järvinen)
- Women At The Back Door, Love Studio Sessions, 1978 (Albert Järvinen)
- Just For You, Hurriganes - 10/80, 1980 (Albert Järvinen)
- Braindamage - Or Still Alive, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
- Milkshake, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
- My Joy, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
- L.A. Shuffle, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
- Tribute To Pidgeon, Braindamage – Or Still Alive, 1988 (Albert Järvinen)
- Albert's Boogie, 1989 (Albert Järvinen)
- The Tribe, 1991 (Albert Järvinen)
- Mirror Tower, 1991 (Albert Järvinen)
- I'd Rather Go Blind, 1991 (Albert Järvinen)
- Peace And Harmony, 1991 (Albert Järvinen)
- I Love You Anyway, Mirror Tower (WISHCD 42), 1991 (Viola Ahti)
Lähteet
Aiheesta muualla