Sodan syyt
Ranska oli toisessa maailmansodassa osoittanut heikkoutensa ja joutunut Saksan miehittämäksi. Miehityksestä vapautumiseen se oli tarvinnut vahvaa liittoutuneiden apua, mutta myös sen omien siirtomaiden asukkailla oli ollut roolinsa niin suorassa taistelussa Saksaa ja sen liittolaisia vastaan kuin myös aineellisen ja muun avun antamisessa. On arvioitu, että esim. lähes 70 000 algerialaista osallistui taistelijoina Ranskan vapauttamiseen. Siirtomaiden valistuneimmat asukkaat olivat saaneet vaikutteita yleisestä kansainvälisestä poliittisesta tilanteesta, jossa vähitellen pääsivät esiin kansojen vapautta korostavat periaatteet, mm.-
V. I. Lenin oli voimakkaasti propagoinut valtioiden itsemääräämisoikeutta. Lisäksi kotiin palanneet sotaan Euroopassa osallistuneet sotilaat olivat päteviä organisoimaan taisteluita ja tiukkaa sotilaallista vastarintaa. Myös useat eurooppalaiset intellektuellit varsinkin poliittisesta vasemmistosta kannattivat eri rotujen ja väestöryhmien tasa-arvoa ja tasa-vertaisuutta kaikessa yhteiskunnallisessa ja muussakin toiminnassa.
Ensimmäiset vaikeutensa Ranska kohtasikin Kaakkois-Aasiassa, jossa sen siirtomaat olivat sodan aikana olleet japanilaisten miehittämiä. Sikäläisten vapautusliikkeiden esikuva oli omiaan kiihdyttämään vastaavaa kehitystä myös muualla.
Ranskan sisäpoliittinen tilanne
Sodan konteksti
FLN
(Katso myös
Ferhat Abbas).
Sodan kronologia
Seuraukset
Algeriassa
Sodan seurauksena Algeriasta tuli itsenäinen valtio.
Ranskassa