Anal Cunt on yhdysvaltalainen grindcore -yhtye. Seth Putnam perusti sen vuonna 1988 Massachusettsissa. Lokakuussa 2004 Putnam otti yliannostuksen heroiinissaa. Hän sai hermostovaurioita ja vietti useita päiviä kooma. Keikoille Putnam palasi, tosin ensimmäisen esiintymisensä hän joutui hoitamaan istualtaan. yhtyeen kaikkea pilkkaava, mitään kumartelematon ja kieron huumorintajun sävyttämä linja pitää, sillä esim. kappaletta 'You're In A Coma' on soitettu myös Putnamin tapauksen jälkeen. Anal Cunt on kertonut julkaisevansa uuden albumin piakkoin, mitä todennäköisimmim vuoden 2007 aikana.
Yhtyeen sanoituksissa keskeisiä teemoja ovat muun muassa misogynia, homofobia, antisemitismi ja rasismi. Yhtyeen sanoituksissa on esiintynyt myös loukkauksia muita saman genren yhtyeitä sekä Anal Cuntin entisiä jäseniä kohtaan.