Elämäkerta
Jolien isä on
Oscar-palkittu näyttelijä
Jon Voight ja äiti näyttelijä Marcheline Bertrand, joka kuoli vuonna
2007 munasarjasyöpäissaän
Los Angeles. Bertrand taisteli syöpää vastaan 6,5 vuoden ajan. Jolie oli äitinsä luona loppuun asti.
[http://www.iltalehti.fi/viihde/200701295671645_vi.shtml]
Jolien vanhemmat erosivat vuonna 1976. Eron jälkeen Jolien äiti kasvatti Jolien ja hänen veljensä James Havenin New Yorkissa. Jolien ollessa 11-vuotias hänen perheensä muutti takaisin Los Angelesiin.
11-vuotiaana Jolie hakeutui näyttelijäkouluun. Hänen päätöstään ryhtyä näyttelijäksi vahvisti hänen äitinsä, jonka elokuvia hän näki. Jolie jätti kuitenkin näyttelijäkoulun kesken 14-vuotiaana. Jolie valmistui Beverly Hillsin lukiosta 16-vuotiaana.
Jolie on ollut pitkään riidoissa isänsä kanssa. Jolie syytti isäänsä perheensä hajottamisesta, mutta vuosien varrella Jolien ja hänen isänsä suhteet ovat joskus lämmenneet. Vuonna 2002 Jolie haki oikeudelta päätöstä jättää sukunimestään pois isänsä sukunimi Voight. Syyksi Jolien ja hänen isänsä riitoihin on esitetty muun muassa, että isä pyysi Jolieta hakeutumaan hoitoon suorassa tv-lähetyksessä. Jolien isä ei ole koskaan tavannut lapsenlapsiaan.
Jolie aloitti mallinn uran ollessaan 14-vuotias. Jolie teki mallin työtä sekä Yhdysvalloissa että Euroopassassassa, mutta enimmäkseen Los Angelesissa, Lontoo ja New Yorkissa. Jolie myös esiintyi lukuisissa musiikkivideoissa. 16-vuotiaana Jolie palasi takaisin teatterin pariin, jonka hän oli jättänyt 14-vuotiaana. Jolie aloitti näyttelijän uransa tekemällä pieniä rooleja erilaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hänen läpimurtonsa tapahtui vuonna 1997, kun hän sai Golden Globe- ja Emmy-ehdokkuudet elämäkerrallisesta elokuvasta George Wallace.
Yksityiselämä
Angelina Jolie on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäinen avioliitto Jonny Lee Millerin kanssa kesti maaliskuusta 1996 helmikuuhun 1999in. Näyttelijä Billy Bob Thornton kanssa Jolie vihittiin 5. toukokuuta 2000nsa. Heidän avioero tuli viralliseksi 27. toukokuuta 2003in. Nykyään Angelina Jolie seurustelee näyttelijä Brad Pitt kanssa. Heillä on kolme lasta, joista kaksi on adoptoitu ja yksi on heidän biologinen tyttärensä. Lisäksi perheeseen kuuluu Angelina Jolien vuonna 2007ilainen adoptoima vietnam poika.
Nykyään Angelina Jolie seurustelee näyttelijä Brad Pittin kanssa. Tammikuussa 2006 Jolie kertoi olevansa raskaana. Raskausilmoituksella Jolie ja Pitt ilmaisivat ensimmäistä kertaa julkisesti seurustelevansa. Pari on pitänyt kuitenkin tiettävästi yhtä jo vuoden 2005 alusta asti. Parin suhde aiheutti suurta kohua ja Pittin väitettiin jättäneen vaimonsa, näyttelijätär Jennifer Anistonnin, koska hänellä oli salainen suhde Jolieen. Kukaan kohun osapuoli ei kuitenkaan ollut vahvistanut tätä oletusta, ennen kuin Jolie kertoi avoimesti suhteestaan Pittiin tammikuu 2006 Vogue-lehdessä. Jolie kertoi, että heidän ystävyytensä Pittin kanssa syventyi romanssiksi kuvattaessa Mr & Mrs Smith; -elokuvaa. Jolie kertoi myös, ettei hänellä ollut aikomusta rikkoa Pittin ja Anistonin avioliittoa. Jolieen mukaan heillä ei ollut romanssia elokuvan aikana ja romanssi syttyi vasta Pittin erottua vaimostaan.[http://www.iltalehti.fi/viihde/200612125484144_vi.shtml]
Jolie ja Pitt ovat kertoneet julkisuudessa, etteivät aio mennä naimisiin, ennen kuin kaikilla ihmisillä on mahdollisuus mennä naimisiin.[http://www.people.com/people/article/0,26334,1568871,00.html]

Angelina Jolie ja Indianan senaattori Richard Lugar
Angelina Joliella on neljä lasta. Hänen adoptoitu poikansa Maddox Chivan Jolie-Pitt on syntynyt 5. elokuuta vuonna 2001ssa Kambodza. Toisen lapsensa, tytär Zahara Marley Jolie-Pittin (s. 8. tammikuuta 2005sta), hän adoptoi Etiopia kesällä 2005. Pitt haki joulukuussa 2005 oikeudelta päätöstä tulla Maddoxin ja Zaharan adoptioisäksi. Lasten sukunimeksi muutettiin Jolie-Pitt kuukausi sen jälkeen, kun Pittin adoptiohakemus oli hyväksytty.
Jolie ja Pitt saivat ensimmäisen biologisen lapsensa 27. toukokuuta vuonna 2006ssa, kun tytär Shiloh Nouvel Jolie-Pitt syntyi Namibia, Afrikassa.[http://www.iltalehti.fi/viihde/200605284587468_vi.shtml]
Shiloh Nouvel teki historiaa heinäkuussa 2006, kun hänestä tehtiin näköisvahanukke Madame Tussaudsin vahakabinettimuseoon. Shiloh on ensimmäinen vahanukkevauva, joka on päässyt esille kyseiseen museoon.[http://www.iltalehti.fi/viihde/200607274927438_vi.shtml]
Neljännen lapsensa, poika Pax Thien Jolie-Pittin (s. marraskuussa 2003), Jolie adoptoi Vietnamista 15. maaliskuuta 2007.[http://www.people.com/people/article/0,,20014961,00.html][http://www.iltalehti.fi/viihde/200703155863133_vi.shtml][http://www.people.com/people/article/0,,20040831,00.html]
Vuonna 2006 People-lehti valitsi Jolien ja Pittin perheen vuoden perheeksi.[http://www.iltalehti.fi/popstars/200612155492493_ps.shtml]
Jolie on avoimesti kertonut olevansa biseksuaali. Hänellä ja Madonnalla kerrotaan jopa olleen sama naispuolinen rakastaja. Jolie on myös kertonut haluavansa lisää lapsia.
Elokuvat
- 2008 Wanted
- 2008 Kung Fu Panda (Tigress)
- 2007 Beowulf (Grendelin äiti)
- 2007 A Mighty Heart (Mariane Pearl)
- 2007 The Good Shepherd (Clover Wilson)
- 2005 Mr. & Mrs. Smith; (Jane Smith)
- 2004 Aleksanteri (Olympias)
- 2004 Hain tarina, Shark Tale (Lola Stimme)
- 2004 Sky Captain and the World of Tomorrow (Capt. Franky Cook)
- 2004 Taking Lives (Illeana Scott)
- 2003 Yli rajojen, Beyond Borders (Sarah Jordan)
- 2003 (Lara Croft)
- 2002 Life or Something Like It (Lanie)
- 2001 Original Sin (Julia Russel)
- 2001 Tomb Raider (Lara Croft)
- 2000 Puhallettu 60 sekunnissa, Gone in Sixty Seconds (Sarah 'Sway' Wayland)
- 1999 Vuosi nuoruudestani, Girl Interrupted (Lisa Rowe)
- 1999 Luunkerääjä, The Bone Collector (Amelia Donaghy)
- 1999 Pushing Tin (Mary Bell)
- 1998 Rakkauden 6 oppituntia, Playing by Heart (Joan)
- 1998 Hell's Kitchen (Gloria McNeary)
- 1998 Gia (TV) (Gia Marie Carangi)
- 1997 Playing God (Claire)
- 1997 George Wallace (TV) (Cornelia Wallace)
- 1997 True Women (TV) (Georgia Virginia Lawshe Woods)
- 1996 Mojave Moon (Eleanor 'Elie' Rigby)
- 1996 Love Is All There Is (Gina Malacici)
- 1996 Foxfire (Margret 'Legs' Sadovsky)
- 1995 Without Evidence (Jodie Swearingen)
- 1995 Hackers (Kate Libby)
- 1993 Cyborg 2 (Casella 'Cash' Reese)
- 1982 Lookin' to Get Out (Tosh)
Parfyymit
Lähteet
Aiheesta muualla