Ennen sotaa ja piiloutumista
Anne Frank syntyi
12. kesäkuuta 1929issa
Frankfurt, Saksassa.
[Elämäkerta s. 31] Hänen vanhempansa Otto Heinrich Frank ja Edith Holländer-Frank olivat molemmat arvostetuista juutalaisperheistä. Edith oli kotoisin
Aachenista ja oli mennyt naimisiin Otto Frankin kanssa
1925, jonka jälkeen he olivat muuttaneet asumaan yhdessä Oton lapsuudenkaupunki Frankfurtiin.
[Anne Frank, suojattini. s. 40] Heillä oli Annen lisäksi kolme vuotta vanhempi tytär
Margot Betti Frank.
Otto Frank muutti 1933 Amsterdamissaiin töihin veljensä yritykseen, ja myöhemmin samana vuonna perässä muuttivat Edith ja Margot, vuoden 1934 helmikuussa myös Anne. Kesän 1933 Margot ja Anne viettivät Aachen isoäitinsä luona, joka muutti 1938 kristalliyön jälkeen Hollantiin Frankien luokse. Isoäiti kuoli tammikuussa 1942 sisätautiin.
Ensimmäinen Otto Frankin yritys Opekta (päiväkirjassa Travies & kumppanit), toimitti pektiiniä, jota käytettiin hillonvalmistuksessa.[Anne Frank, suojattini. s. 27] Yritys oli Hollannin sivuliike; pääyrityksen omisti Otto Frankin sisaren mies.[Anne Frank, suojattini. s. 47]
Perhe asui Merweideplenillä Jokikortteliksi kutsutulla alueella, ja tytöt kävivät aluksi Montessori-koulua.[Anne Frank, suojattini. s. 33] Annen parhaat ystävät olivat alusta alkaen Hanneli Goslar ja Sanne Ledermann.[Elämäkerta s. 70] Syksyllä 1941 Frankin sisarusten piti vaihtaa koulua, koska kaikkien juutalaisten oli mentävä juutalaiseen kouluun. Koulunvaihdon yhteydessä Anne sai kauan toivomansa kissan.[Elämäkerta s. 143] Hänen parhaaksi ystäväkseen uudessa koulussa tuli Jacqueline van Maarsen, joka on myöhemmin kirjoittanut Annesta kirjan A Friend Called Anne.
Annella ja Margotilla oli molemmilla mustat hiukset. Margot oli luonteeltaan hiljaisempi ja rauhallisempi, Anne taas puhelias, vilkas ja sosiaalinen. Anne oli enemmän 'isän tyttö', kun taas Margot 'äidin tyttö'.[Anne Frank, suojattini. s. 39] Perhe ei ollut erityisen uskonnollinen: Otto Frankille juutalaiset perinteet olivat suhteellisen vieraita, kun taas Edith Frankille ne olivat ulkomailla asuttaessa tärkeämpiä kuin ennen – tosin heillä ei siltikään tehty kosher-ruokaa.[Elämäkerta s. 75]
Piilossa
Rakennus, jossa Frank piileskeli
Toukokuussa
1940 saksalaiset hyökkäsivät Amsterdamiin, ja Frankit joutuivat jälleen
natsien vallan alle. Elokuussa 1940 Saksasta muuttaneet juutalaiset määrättiin rekisteröitymään.
[Elämäkerta, s. 127] Hollannissa oli kuitenkin jo aikaisemmin alettu vähitellen rajoittaa juutalaisten elämää: heille oli määrätty ulkonaliikkumiskielto tietyiksi kellonajoiksi, eivätkä he saaneet käydä kuin tietyissä kahviloissa ja uimarannoilla, elokuvateattereissa ei ollenkaan. Raitiovaunulla ajo kiellettiin ja polkupyörät takavarikoitiin. Samoin juutalaisten omistamien yritysten toimintaa vaikeutettiin. Ulkovaatteisiin piti ommella keltainen
Daavidin tähti, jossa luki juutalaista merkitsevä sana
jood tai
jude. Toisaalta ainakin Puolassa juutalaiset, joilla oli jonkin puolueettoman maan passi, saivat vapautuksen Daavidin tähden käytöstä ja pakkotyön teosta.
Frankit piiloutuivat Otto Frankin yrityksen toimiston salahuoneeseen 6. heinäkuuta 1942. Se tapahtui kymmenen päivää aikaisemmin kuin oli suunniteltu, koska Margot sai kutsun työpalveluun. Myös Otto Frankin liiketuttava van Pels perheineen muutti samaan piiloon muutamaa päivää myöhemmin. Toimisto sijaitsi Prinsengrachtilla, lähellä Westerkerkiä.[Anne Frank, suojattini. s. 61] 'Salaisen siiven' sisäänkäynti oli piilotettu suuren kirjahyllyn taakse. Osa yrityksen työntekijöistä tiesi piilopaikasta: herrat Victor Kugler ja Johannes Kleiman, toimistötyöntekijät Bep Voskuijl Vossen ja Miep Gies sekä jälkimmäisen mies Jan (päiväkirjassa Henk). Jo aiemmin yrityksen johtoon oli valittu nämä Frankeille tutut miehet, koska he eivät olleet juutalaisia.[Anne Frank, suojattini. s. 83] He auttoivat piilossa olijoita tuomalla heille ruokaa ja muuta tarpeellista. Hollannissa jopa 20 000–30 000 juutalaista piiloutui, mutta suurin osa perheistä hajosi eivätkä perheenjäsenet päässeet samaan piiloon, toisin kuin Frankit.[Elämäkerta s. 183]
Kirjahylly, jonka takana oli piilopaikan sisäänkäynti
Piilopaikkaan tuli vielä yksi henkilö lisää. Hammaslääkäri Pfeffer (päiväkirjassa Dussel) tunsi yrityksessä töissä olevan Miep Giesin (alkujaan Hermine Santrouschitz, s. Wienissä 1909) ja pyysi tätä etsimään itselleen piilopaikkaa. 'Salaisessa siivessä' olleet päättivät, että Pfeffer voi tulla sinne piiloon. Kristityn vaimonsa Charlotte Kalettan ja poikansa Wernerin Pfeffer jätti. Hän ja Charlotte vaihtoivat joka viikko kirjeitä ja paketteja: Miep toimitti Pfefferille myös ruokapaketteja, 'jotka Dussel nauttii yksin yöllä, tullessaan kahdeltatoista töistä herra Kralerin huoneesta', kuten Anne halveksivasti tämän tapaa kommentoi.
'Salaiseen siipeen' piiloutui siis yhteensä kahdeksan henkeä: Otto, Edith, Margot ja Anne Frank, Fritz Pfeffer, Hermann ja Auguste van Pels sekä heidän poikansa Peter (päiväkirjaan sukunimeksi vaihdettu van Daan). Päivisin piti aina liikkua hiljaa, ettei toimistoon kuuluisi ääniä. Samoin piti olla varovainen valojen kanssa. Lukeminen ja radion kuuntelu oli tavallista ajanvietettä. Tosin Margotille ja Annelle varattiin aina myös pieniä toimistotöitä, kuten vaikkapa lähetysluetteloiden kirjoittamista.[Anne Frank, suojattini. s. 163] He käyttivät aikaansa myös opiskeluun. Päiväkirjan kirjoittaminen oli Annelle tärkeää, ja sen lisäksi hänen tärkeä harrastuksensa oli filmitähtien kuvien kerääminen. Hän kirjoitti päiväkirjaansa myös talon ikkunasta näkyvästä kastanjapuusta. Muuta luontoa Salaisesta siivestä ei voinut nähdä, koska kaikki muut ikkunat oli pimennetty.[ }}]
Keväällä 2007 Amsterdamin kaupunki kuitenkin antoi 150-vuotiaalle puulle kaatoluvan, koska siihen iskeneiden sienien takia puu oli vaarassa kaatua.[ }}] Kaupunki oli kyllä käyttänyt 1990-luvulla kymmeniä tuhansia euroja mm. maa-aineksen vaihtoon, mutta se ei ollut poistanut sieniongelmaa.
Pidätys ja keskitysleirit
Piileskely päättyi
4. elokuuta 1944, kun joku oli ilmiantanut piilossa olijat ja
Gestapo pidätti heidät kaikki. Aikaisemmin samana vuonna, helmikuussa ja pääsiäisenä, olivat aiheuttaneet pelkoa toimistoon tehdyt murrot.
[Anne Frank, suojattini. s. 173 ja 178] Murtautujat eivät kuitenkaan olleet ilmeisesti kuulleet mitään ääniä, joten he eivät siis tehneet ilmiantoa. Frankien kavaltajaksi epäiltiin aluksi vahvasti yrityksen varastossa työskennellyttä Willem van Maarenia (päiväkirjassa Fritz van Matto), vaikka näyttöä hänen syyllisyydestään ei ollut – piilossa olijat eivät kuitenkaan olleet luottaneet häneen aikaisemminkaan.
[Anne Frank, suojattini. s. 173 ja 249] Hän oli saanut selville, että talossa piileskeli joku, ja kaiken lisäksi löytänyt herra Van Daanin lompakon.
[Elämänkerta s. 232] Kun natsien pöytäkirjoista selvisi, että ilmiantaja oli nainen,
[Elämäkerta s. 234] syylliseksi arveltiin siivooja Lena Hartog-van Bladerenia. Hänen tiedettiin kuulleen piileskelijöistä mieheltään Lammert Hartogilta, jolle asiasta oli kertonut van Maaren.
[Elämäkerta, s. 233] Kavaltajaa on monesti yritetty selvittää oikeusteitse, mutta varmuutta asiaan ei ole saatu. Virallisia tutkimuksia on tehty mm.
1948 ja
1963.
[Anne Frank, suojattini. s. 246-247]
Miep Gies vältti pidätyksen ilmeisesti siksi, että hän oli itävaltalainen kuten pidättäjäkin. Piilossa olleet vietiin Westerborkiiniin, josta heidät karkotettiin viimeisellä kuljetuksella karjavaunussa Auschwitz. Edith Frank kuoli siellä juuri ennen leirin vapauttamista 6. tammikuuta 1945ssa. Margot ja Anne olivat ensin kuukausia Auschwitz-Birkenau, josta heidät lähetettiin Bergen-Belseniin. Hanneli Goslar tapasi Annen vielä muutaman kerran keskitysleirillä piikkilanka-aidan takaa.[Elämäkerta s. 264] Siellä he kuolivat maaliskuussa 1945 lavantautieseenin[Elämäkerta s. 265] Toisaalta on myös epäilty, että tytöt olisivat kuolleet pilkkukuume
[ }} ] () ja että Margot olisi kuollut monta viikkoa ennen Annea, ehkä jopa helmikuussa.[Anne Frank, suojattini. s. 236] Joka tapauksessa tarkat kuolinpäivät eivät ole tiedossa. Hitlerin keskitysleireillä kuoli yhteensä 6 miljoonaa juutalaista ja 600 000 romania.
Päiväkirja
Anne sai päiväkirjansa 13-vuotissyntymäpäivänään ja kirjoitti siihen koko piileskelyn ajan peloistaan, riidoistaan vanhempiensa kanssa, tulevaisuudensuunnitelmistaan ja tunteistaan Peteriä kohtaan. Hän käytti päiväkirjassaan ihmisistä salanimiä ilmeisesti suojellakseen heitä siltä varalta, että päiväkirja julkaistaisiin joskus.[Anne Frank, suojattini. s. 12] Otto Frank säilytti julkaistussa versiossa muiden kuin perheenjäsenten salanimet juuri yksityisyydensuojan takia.
Miep Gies ja Bep Voskuijl ottivat Annen päiväkirjan talteen pidätyksen jälkeen,[Anne Frank, suojattini. s. 196] ja sodan jälkeen Miep antoi sen Otto Frankille. Myöhemmin Otto Frank suostuteltiin julkaisemaan tekstit.[Anne Frank, suojattini. s. 240] Hän toimitti päiväkirjan julkaisukuntoon ja julkaisi sen nimellä Het achterhuis 1947. Hän antoi myös piilottamansa 74 riviä ystävälleen, New Yorkin kansainvälisen Anne Frank Centerin johtajalle Cor Suijikille keväällä 1980, noin puoli vuotta ennen kuolemaansa.[Elämäkerta s. 216] Myös Annen viimeisen päiväkirjamerkinnän Otto oli piilottanut. Jälkeenpäin päiväkirjan aitoutta on epäilty, mutta vuonna 1981 Hollannin valtio julkaisi aitoustodistuksen.
Päiväkirjasta on tehty vuonna 1956 näytelmä ja 1959 elokuva, joita kumpaakaan Otto Frank ei halunnut nähdä.[Anne Frank, suojattini. s. 244] Elokuvan ohjasi George Stevens ja se voitti kolme Oscar-palkintoa.
Bergen-Belsen
Muu Frankien perhe, samassa piilopaikassa olleet ja avustajat
Anne Frank saksalaisessa postimerkissä
Jos Anne oli käyttänyt päiväkirjassaan henkilöistä salanimeä, se on merkittynä sulkuihin.
- Edith Holländer-Frank oli syntynyt 6. tammikuuta 1900 ja kuoli 6. tammikuuta 1945 Auschwitz-Birkenaun sairasosastolla vain vähän ennen leirin vapauttamista.
- Margot Frank oli syntynyt 16. helmikuuta 1926ssa, ja hän kuoli maaliskuu 1945 Bergen-Belsenissä, tarkkaa päivää ei tiedetä.
- Otto Frank syntyi 12. toukokuuta 1889 ja kuoli 1980 Sveitsissä. Hän meni vuonna 1950 naimisiin Elfiriede 'Fritzi' Geiringer-Markowitzin kanssa. Fritzi oli selvinnyt Auschwitzista, mutta menettänyt poikansa ja miehensä Mauthausenissa. Myös Otto oli ollut Auschwitzissä.
- Auguste van Pels (van Daan) oli monella keskitysleirillä ja kuoli keväällä 1945 Theresienstadtissa.
- Peter van Pels (van Daan) kuoli Mauthausenin keskitysleirillä 5. toukokuuta 1945
- Hermann van Pels (van Daan) kuoli Auschwitz-Birkenaussa.
- Fritz Pfeffer (Dussel) kuoli Neuengammen leirissä 20. joulukuuta 1944.
- Victor Kugler (Kraler) oli keskitysleirillä Hollannissa, mutta selvisi hengissä ja kuoli Torontossa 16. joulukuuta 1981 sairauden murtamana 81-vuotiaana.
- Johannes Kleiman (Jo Koophuis) joutui keskitysleirille Hollantiin, mutta vapautui sieltä terveyssyistä
[Anne Frank, suojattini. s.208] ja kuoli vasta 30. tammikuuta 1959 työpöytänsä ääreen 63-vuotiaana.
- Bep Voskuijl (Elli Vossen) kuoli 6. toukokuuta 1983 Amsterdamissa.
- Jan Gies (Henk van Santen) kuoli 26. tammikuuta 1993 Amsterdamissa.
- Miep Gies elää yhä Amsterdamissa.
- Frankin perheen neljälle suojelijalle (Kugler, Bep Voskuijl ja Miep Gies) myönnettiin 1973 Yad Vashemin Oikeamielisten komission myöntämät kunniamitalit ja arvo Kansakunnan oikeamieliset. Victor Kugler sai myös nimikkopuun Oikeamielisten puistokäytävään.
- Vuonna 1994 Miep Gies sai Saksan Liittotasavallan ansioristin. Hollannin kuningatar Beatrix löi hänet Oranje-Nassaun ritarikunnan ritariksi. Hän vastaanotti Los Angelesissa yhdessä Jon Blairin kanssa Oscarin 1996 dokumenttielokuvasta Anne Frank Remembered.
Lähteet
Yleiset lähteet
- Miep Gies: Anne Frank, suojattini. Tammi 1988.
- Melissa Müller: Anne Frank. Päiväkirjan salaiset sivut - elämäkerta. Gummerus 1999.
Lähdeviitteet
Katso myös
Aiheesta muualla
Linkkejä
Kirjallisuutta
- Anne Frank: Salaisen siiven tarinoita (Verhaaltjes, en gebeurtenissen uit het Achterhuis 1949)
- Ernst Schnabel: Tyttö nimeltä Anne Frank.
- Jacqueline van Maarsen: A Friend called Anne.
Anne Frank
Anne Frank
Anne Frank
Anne Frank
Anne Frank
)
)
)
)
