Elämä
Nuoruus
Antonio Banderas syntyi Benalmádenassa Etelä-Espanjassa katoliseen perheeseen. Hänen isänsä oli poliisina, ja äitinsä toimi opettaja. Banderasilla on yksi veli, Francisco. Nuorena Banderas opiskeli näyttämötaiteita Málagassa ja aloitti näyttelemisen 19-vuotiaana Madridin pikkuteattereissa.
Ura
Banderasin elokuvaura lähti nousuun paljolti maanmiehensä ohjaaja Pedro Almodóvarin ansiosta, sillä heidän yhdessä 1980-luvulla tekemänsä elokuvat toivat Banderasin entistä suuremman yleisön tietoisuuteen. Hänen tämän ajan läpimurtoelokuvansa oli vuonna 1990 valmistunut ¡Átame!, jonka Almodóvar ohjasi. Elokuva sai pientä suosiota myös Yhdysvalloissa.
Banderas muutti Yhdysvaltoihin ja sai muutamia pieniä rooleja elokuvista. Vuonna 1992 hän esiintyi elokuvassa The Mambo Kings ja seuraavana vuonna Tom Hanksin kanssa elokuvassa Philadelphia. Vuonna 1995 Banderas tähditti Salma Hayekin kanssa elokuvaa Desperado, ja vuonna 1996 hän esitti Che Guevaraa samannimiseen musikaaliin perustuvassa elokuvassa Evita. Jälkimmäisessä elokuvassa Banderas myös lauloi.
Vuonna 1998 Banderas esitti Zorroa elokuvassa Zorron naamio, jota tähdittivät lisäksi Catherine Zeta-Jones ja Anthony Hopkins. Vuodesta 2001 vuoteen 2003 Banderas esiintyi elokuvatrilogiassa Spy Kids. Vuonna 2003 hän myös näytteli Desperadon jatko-osassa Once Upon a Time in Mexico ja kaksi vuotta myöhemmin hän esiintyi elokuvassa Zorron legenda. Banderas on lisäksi antanut äänensä Saapasjalkakissalle elokuvassa Shrek 2 (2004).
Yksityiselämä
Banderasin ensimmäinen, vuonna 1988 solmittu avioliitto Ana Lezan kanssa päättyi vuonna 1996. Hieman eronsa jälkeen Banderas solmi toisen avioliittonsa Hollywood-näyttelijä Melanie Griffithin kanssa. Banderas ja Griffith asuvat tyttärensä Estela del Carmenin kanssa Hollywoodissa.
Menestyksensä myötä Banderas on ryhtynyt myös ohjaamaan elokuvia (Crazy in Alabama, 1999) ja lisäksi hän on sijoittanut useisiin kotimaakuntansa Andalusian yrityksiin. Hänellä on Andalusian alueella muun muassa oma ravintolaketjunsa nimeltään Antonio.
Filmografia
Näyttelijänä
Ohjaajana
Aiheesta muualla