Historia
Arabivastaisuus periytyy Euroopassa ajalta, jolloin Euroopan älymystö ajatteli Euroopan olevan huomattavasti muita kulttuureita ja ihmisiä kehittyneempi. Yksi esimerkki historiallisesta arabivastaisuudesta on pitkään Intiassa englantia opettaneen Lord Macaulayin väite, että 'en ole koskaan tavannut heistä ketään, joka kiistäisi että yksi hylly Eurooppalaista kirjallisuutta on yhtä arvokas kuin koko Intian ja Arabian kansalliskirjasto[First Indologists ]
A Tribute to Hinduism.' Samoin hän väitti, että 'Arabien lääketieteen tietämyksen taso alittaa englantilaisen kengityssepän tietämyksen. Heidän astronomiansa saisi englantilaisen ala-asteen oppilaat nauramaan, ja heidän historia on vain täynnä yhdeksän metriä korkeita kuninkaita jotka hallitsivat 3000 vuotta. Lisäksi (heidän) asuinpaikkansa on tehty siirapista ja voista'[Macaulay, Thomas Babington, 1835:242-243, Minute on Indian education.]
Arabivastaisuus Israelissa
Israelissa on jo sen perustamisesta lähtien vallinnut joissakin piireissä arabivastaisuutta. Yhdysvaltojen vuonna 2005sta julkaiseman raportin mukaan hallitus yleisesti ottaen kunnioittaa kansalaistensa ihmisoikeuksia, mutta ongelmia on joillakin alueilla. Eräät turvallisuusjoukkojen työntekijät pahoinpitelevät palestiinalaisvankeja. Olot joissakin tutkinta- ja kuulusteluvankiloissa ovat huonot. Hallitus pidätti ja piti vankeudessa tuhansia ihmisiä turvallsuusnäkökohtien nojalla, ilman syytettä. Useimmat heistä ovat niin sanotuilta miehitetyiltä alueilta kuten Gaza ja Länsirannalta. Physicians for Human Rights in Israel -järjestö on luonnehtinut vankiloissa tapahtuvia asioita järjestelmälliseksi vankien laiminlyönniksi. Hallitus on tehnyt vain vähän estääkseen Israelin arabien institutionaalista, juridista ja sosiaalista syrjintää. Hallitus ei tunnusta muiden kuin ortodoksisten rabbien suorittamia aviotoimituksia, mikä houkuttaa useat parit menemään naimisiin ulkomailla.[Or Commission Report, page 33, Israel Studies, vol. 11, no. 2, 25-53][Country Reports on Human Rights Practices - 2004 Yhdysvaltojen ihmsioikeuskatsaus 2004 ]
.
Syyskuussa 2000 arabien mellakoista Umm al Fahmissa, Tamrassa, Nasaretissa, Furdeisissa ja eräissä muissa kylissä alkanut tapahtumaketju huipentui lokakuussa juutalaisten mellakoihin. Nasaretissa (satoja ihmisiä) ja Tel Avivissa (tuhansia ihmisiä) mielenosoittajat kivittivät arabeja, tuhosivat heidän omaisuuttaan ja huusivat iskulauseita kuten 'kuolema arabeille'['Tapahtumien kulku' ]
, Haaretz,12.9.2000, luettu 8.4.2006.
Arabivastaisuus Australiassa

Cronulla mellakat Australiassa joulukuussa 2005
Joulukuussa 2005, Sydneyn suuret Cronulla-mellakat olivat paikallisten johtajien mukaan arabivastaisten voimien yksi merkittävimmistä tapahtumista.
['1000 extra police officers ready for Sydney lockdown', Herald on Sunday, 16.12.2005] New South Walesin pääministerin Morris Iemman mukaan väkivaltaisuudet paljastivat 'rasismin rumat kasvot tässä maassa.'
[Malcolm Brown and Dan Silkstone. [http://www.theage.com.au/news/national/riots-fire-debate-on-racism/2005/12/12/1134236003072.html ]
Fresh violence rocks Sydney
, The Age
Human Rights and Equal Opportunity Commissionin vuoden 2004 raportin mukaan yli kaksi kolmasosaa muslimeista ja australian arabeista on kokenut rasismia Syyskuun 11. terrori-iskunnjen jälkeen. Lisäksi 90 % naispuolisista vastaajista kertoi joutuneensa etnisen taustansa takia pahoinpitely, seksuaalisen hyväksikäytön tai väkivallan uhriksi.['Muslims feel the hands of racism tighten around them' ]
, Sydney Morning Herald, 17.6.2004.
Katso myös
Lähteet