Vuonna 1962 Arne Berner teki Suomen ensimmäisiin kuuluvan amerikkalaistyylisen vaalikampanjan Kymen vaalipiirissä tuolloin Vapaamielisten Liiton ehdokkaana. Liikkuva kampanja käsitti toritilaisuuksia ja paljon ihmisten tapaamista ja kättelyä. Vapaamielisten Liitolla ei vaalipiirissä ollut minkäänlaista jäsen- tai järjestöpohjaa tukena, vaan kampanjan tukikohtina palvelivat enemmänkin Berner-yhtymän autoliikkeet Kouvolassa ja Lappeenrannassa sekä liiketuttavat ja perheen aiemmat poliittiset tukijat. Vaikkei Berner, vaalipiirissä uuden pienpuolueen ehdokas, silloin päässytkään lävitse, hän keräsi yli kolmetuhatta henkilökohtaista ääntä.
Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa, yhdistyneen Liberaalisen Kansanpuolueen (joka yhteensä keräsi vaalipiirissä yhteen paikkaan suoraan oikeuttavat yli kymmenentuhatta ääntä) ehdokkaana ollessaan Arne Berner sitten keräsi itse vielä enemmän ääniä kuin neljä vuotta aiemmin ja sai listallaan eniten ääniä nousten eduskuntaan, jossa pysyi kaksi kautta.
Eduskunnassa 1970-luvun alussa hän sai osakseen puolueensa uuden nuorison voimakastakin arvostelua joidenkin henkilökohtaisten konservatiivien kantojensa ja äänestämistensä johdosta.
Arne Bernerin vanhemmat olivat kansanedustaja ja kauppaneuvos Rolf B. Berner ja Ebba Elise Wilkman.
Aiheesta muualla
- {{Verkkoviite|Nimeke=Kansanedustajat 1907–2000 matrikkeli|Osoite=http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip/?${base}=kematrikkeli&${html}=ma5000&${freetext}=hnro=10297|Julkaisija=Eduskunta}}