Eräitä teorioita
Koska ainoa tuntemamme elämä löytyy Maasta on luontevaa olettaa, että elämää esiintyisi ainakin samankaltaisissa oloissa kuin Maassa vallitsee. Siksi astrobiologisen tutkimuksen lähtökohtana on tavallisimmin olettamus, että elämä muualla olisi enemmän tai vähemmän Maan elämän kaltaista. Tähän perustuu myös näkemys, jonka mukaan jos elämää avaruudessa on, todennäköisin paikka sen esiintymiselle on sellaisten Maata muistuttavien
eksoplaneettojen pinnalla, jotka kiertävät auringonkaltaisia tähtiä kuten esim.
18 Scorpii. 100 valovuoden säteellä Aurinkokunnasta on noin 1000 Aurinkoa jonkin verran muistuvaa keltaista tähteä, joita kaikista tähdistä on noin 10%.
Elämää kummallisissa paikoissa
Maan ulkopuolisen elämän ('eksoelämän') todennäköisimpinä mahdollisina esiintymispaikkoina Aurinkokunnassamme pidetään Marsin pinnanalaisia kerrostumia sekä Jupiterin
Europa-kuun sisällä todennäköisesti olevaa nestemäisessä merta, mutta mikroskooppisen elämän mahdollisuuksia on spekuloitu hyvinkin eksoottisissa paikoissa, kuten
Jupiterissa tai
Venuksen pilvikerroksissa. 1800-luvun
panspermia-teorioista alkaen on myös ehdotettu
komeettojen kuljettavan elämän 'siemeniä'.
Nk. Draken yhtälö on pyrkinyt arvioimaan elämän yleisyyttä Maan ulkopuolella perustuen tähtien lukumäärään ym. tekijöihin.
Vaihtoehtoisia elokemioita
Maapallon eliöstö koostuu suureksi osaksi hiiliyhdisteistä.
Maanulkoisen elämän voidaan ajatella rakentuvan omastamme poikkeavan hiilikemian tai jonkun muun kemian varaan. Kuumilla planeetoilla elämä voisi rakentua vaikkapa rikkiyhdisteiden varaan. Kylmällä planeetalla vettä saattaisi vastata
metaani tai
ammoniakki (melko lupaava) tai jopa nestemäinen vety, tai kuumalla sula rikki tai vaikkapa nestemäinen rauta. Ammoniakin ongelma on, ettei siihen muodostu niin helposti 'hydrofobisia' eli vettä hylkiviä molekyylejä, joihin esimerkiksi solukalvot perustuvat. Tämä sen vuoksi, että ammoniakki on yksinapainen eli ei-polaarinen yhdiste. Veden polaarisuuden tiedetään olevan elämälle välttämätön. Ammoniakki on myös herkästi reagoivaa. Ammoniakkielämä olisi lämpötilavälillä −78°C (195 kelviniä) -- −33°C (240 kelviniä). Suuressa 60 ilmakehän (atm) paineessa ammoniakki on nestemäinen laajalla lämpötilavälillä −77°C (196 K) --- 98°C. Tämä voisi lisätä ammoniakkielämän todennäköisyyttä. Ammoniakin lisäksi sopiva voisi olla ammoniakki-vesiseos joka kiinteytyy 0°C:tä alemmassa lämpötilassa.
On spekuloitu, että polylipidit voisivat korvata proteiinit ei-plaarisissa nesteissä, mm. ammoniakissa ja nestemäisessä vedessä tai vaikkapa metaanissa/etaanissa.
Elämälle soveltuvien atomien on voitava muodostaa vakaita ketjuja ja renkaita. Hiilen korvikkeeksi on ehdotettu silaaneita (rikki+vety) ja sikikoneita (rikki-happi-rikki-ketjuja), piiyhdisteitä ja typpi-fosfori-yhdisteitä eli P-N-yhdisteitä(ehkä kylmässä ammoniakki-ilmakehässä). Sekä silaanit että yksinäinen fosfori ja rikki ovat hyvin reaktiivisia eli niihin perustuva elämä tärveltyy helposti piloille. Jotkut bakteerit käyttävät rikkiä hapen sijaan.
Näin ollen hiilen ja veden ominaisuuksien voidaan päätellä olevan elämälle soveltuvampia kuin vaihtoehtoisten kemioiden.
Tutkimusta
Astrobiologian tutkimus on kasvanut valtavasti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Tällä hetkellä ilmestyy kaksi yksinomaan astrobiologiaan keskittynyttä tieteellistä aikakausjulkaisua. Suomessa astrobiologian otti ensimmäisenä opetusohjelmaan
Turun yliopisto syksyllä 2001. Sittemmin kurssitarjontaa on lisätty ja ensimmäisenä korkeakouluna Suomessa on Turun yliopistossa mahdollista suorittaa astrobiologiasta sivuainekokonaisuus. Astrobiologiaa luennoidaan vuosittain myös Helsingin yliopistonssa. Suoraan astrobiologiaa sivuavaa tutkimusta tehdään ainakin Turun yliopiston
biologia sekä
tähtitieteen laitoksilla.
Katso myös
Aiheesta muualla
Liv i rummet
Exobiologie
Exobiologie
Astrobiologi
Astrobiologi
