Babylonin vankeus

Babylonin vankeus (vanhassa raamatunkäännöksessä Baabelin vankeus) oli juutalaisten maanpakolaisuus Babyloniassa. Se alkoi vuonna 597 eaa, jolloin Nebukadressar II ensimmäisen kerran valloitti Jerusalemin, ja päättyi Kyyroksen valloitettua Babylonin vuonna 539 eaa

Koska ajanjakso kesti perimätiedon tai Raamatun mukaan vain 58 vuotta, mikä aika on hyvin inhimillisesti muistettavissa, on Babylonin vankeudella mahdollisesti keskeinen merkitys juutalaisuuden ja siitä kehittyneen kristinuskonkin nostalgiselleaa kaipaukselle 'Pyhään maahan'. Tätä metafora esiintyy myöhemminkin rajansiirtojen yhteydessä esimerkiksi Balkanilla, luovutetun Karjalan kysymyksen yhteydessä sekä Neuvostoliiton sisäisiä kansojen pakkosiirtoja käsiteltäessä.

Professori Simo Parpola kirjoitti Helsingin Sanomissa 16.1.1992: ”Lukemattomat seikat viittaavat siihen, että juutalaiset – jotka olivat sentään kolmesataa vuotta eli seitsemän sukupolven ajan Babyloniassa vankeina – omaksuivat täydellisesti maan kultttuurin ja uskonnon; ne fanaatikot, jotka palasivat sitten Israeliin, toivat sen mukanaan jokseenkin sellaisenaan. Lähi-idän maat olivat jo kauan ennen ajanlaskumme alkua samaa kulttuuripiiriä.”

Baabelin vankeudeksi kutsutaan myös Avignonin vankeutta eli ajanjaksoa 1309-1377, jolloin Rooman paavit olivat vastentahtoisessa maanpaossa Avignonissa, Ranskassa.