Historia
Ensimmäinen ammusten liikkumisia tutkinut ihminen oli Tartaglia, joka tuli tunnetuksi
1500-luvulla teorioillaan, että kaikkein suurin teoreettinen kantama saadaan 45° kulmalla ammuttaessa. Ilmanvastuksen takia käytännössä paras kantama saavutetaan 43-44° kulmilla.
Galileo Galilei osoitti
1638, että ammus etenee ilmattomassa huoneessa ns.
ideaalisen ballistisen kaaren paraabelin mukaan ja siihen vaikuttaa vain
maan vetovoima. Jos mitään maan vetovoimaa ei kohdistu ammukseen, sen
lentorata on suora.
Yleistä
Ballistinen kappale on kappale, joka on vapaa liikkumaan, käyttäytymään, ja joka muuttuu muodoltaan sekä ääriviivoiltaan ja pintarakenteeltaan ympäröivien olosuhteiden ja aineiden tai voimien kuten aseen kaasupaineen, piipun/putken
rihlojen, painovoimann,
lämpötila ja ilman partikkelien vaikutuksesta.
Ballistiikka voidaan jakaa seuraaviin osa-alueisiin:
- Sisäinen ballistiikka, joka tutkii ruudin palamista ja ammuksen kulkua ruudin palokaasun ajamana rihloitetun aseen piipun, tykin tai singon tms. putken läpi.
- Siirtymäballistiikka, joka tutkii ammuksen käyttäytymistä sen päästyä piipusta/putkesta ulos ja kun paine takana tasoittuu.
- Ulkoinen ballistiikka, joka tutkii ammuksen kulkua ilmassa tai avaruudessa. Kappaleen vapaan lennon lentorataan vaikuttaa kaikkiaan ilmanvastuksen ja maan vetovoiman lisäksi ballistinen kerroin, väliballistiikka, stabiliteetti, hyrrävoima, pressio, notaatio, hyrräpoikkeama, Magnus-efekti ja Poisson-efekti.
- Loppuballistiikka, joka tutkii ammusta kohteessa, joko lihaan, metalliin tai jopa ahjokuonaan.
Tuliaseiden ballistisia tietoja voidaan käyttää myös rikostutkinnassa. Ballistisista tiedoista erillään tuliaseiden tutkimisessa voidaan analysoida tuliaseita, ampumatarvikkeita ja työkaluja todettaessa, onko yksittäistä tuliasetta tai työkalua käytetty rikokseen.
Ballistinen ohjus on ohjus, joka on rakennettu toimimaan pääosin ballististen lakien mukaan.
Termiä ballistiikka käytetään joskus tietokoneen hiiren liikkeiden kaarien kiihtyvyksistä.
Katso myös