1983-1985
John Francis Bongiovi, joka tunnetaan nykyään nimellä Jon Bon Jovi, kokosi Bon Jovin vuonna 1983. Johnin studiomuusikoiden (joihin kuului mm. myöhemmin Skid Rown perustanut Dave Sabo) kanssa levyttämä Runaway nousi uusien artistien kokoelmalevyltä radiohitiksi. John tarvitsi ympärilleen yhtyeen ja alkoi kasata muusikoita sitä varten. Hän sai mukaansa vanhan ystävänsä, kosketinsoittaja David Bryan Rashbaumin, rumpali Hector ”Tico” Torresininin ja basisti Alec John Such sekä erään keikan jälkeen kitaristi Richie Samboran.
Mercury Recordsin julkaistessa bändin ensimmäisen levyn John Bongiovin nimi vaihdettiin Jon Bon Joviksi. Helmikuussa 1984 julkaistiin ensimmäinen albumi Bon Jovi, joka sisälsi hitin Runaway. Levyltä ilmestyi myös toinen single, She Don't know Me joka ei kuitenkaan yltänyt ensisinglen suosioon. Bon Jovin suosio kasvoi myös live-esiintymistensä ansioista. Seuraava levy 7800° Fahrenheit oli kassamenestys ja siltä julkaistiin singlet Only Lonely, In And Out Of Love,Silent Night sekä The Hardest Part Is The Night. Levyllä ei kuitenkaan ollut yhtään varsinaista hittiä.
1986-1991
Vuonna
1986 julkaistiin bändin varsinainen läpimurtolevy
Slippery When Wet, jolta irrotettiin useita top 10 -singlejä, muun muassa
Livin’ On A Prayer,
You Give Love a Bad Name,
Never Say Goodbye sekä yhtyeen ”nimikkokappale”
Wanted Dead Or Alive. Albumin menestyksen innoittamana yhtye palasi suoraan kiertueelta studioon ja äänitti albumin seuraajan
New Jerseyn 1988. New Jerseykin sisälsi useita hittisinglejä, mm.
Born To Be My Baby ja
I’ll Be There For You. Levyllä olivat myös hittisinglet
Bad Medicine ja
Living In Sin.
Kun New Jersey -albumia tukenut kiertue oli ohi kevättalvella 1990, yhtyeen jäsenet lähtivät jokainen eri suuntaan. 'Viisi jätkää lähti kukin lentokoneella viiteen eri paikkaan.', Jon Bon Jovin sanoin. Kaksi pitkää maailmankiertuetta (Slippery When Wet -kiertue 16 kk + New Jersey -kiertue 16 kk) polttivat yhtyeen jäsenet niin loppuun, että he päättivät pitää tauon.
Tauon aikana yhtyeen jäsenet keskittyivät kukiin omiin henkilökohtaisiin projekteihinsa. Jon julkaisi soololevyn nimeltä Blaze Of Glory, joka oli samalla soundtrack elokuvaan Young Guns II, jossa esiintyi mm. Jonin hyvä ystävä Emilio Estevez. Alun perin elokuvan tuottajat olivat pyytäneet Jonilta lupaa Wanted Dead Or Aliven käyttämiseen, mutta Jon oli ehdottanut heille, että hän tekisi kokonaisen levyn musiikkia elokuvaan. Lopulta Jon myös esiintyi elokuvassa hyvin pienessä roolissa. Myös Richie julkaisi soololevyn, nimeltään Stranger In This Town, jolla vieraili mm. kitaristilegenda Eric Clapton sekä vanhat bändikaverit Tico ja David. Tico puolestaan keskittyi maalaamiseen. David teki pääasiassa elokuvamusiikkia ja julkaisi hänkin soololevyn nimeltään The Netherworld, joka oli myös soundtrack samannimiseen kauhuelokuvaan. Alec keskittyi enimmäkseen moottoripyörien parissa puuhasteluun ja joutui vakavaan onnettomuuteen, jossa hän loukkasi soittokätensä sillä seurauksella, että joutui opettelemaan uuden tavan soittaa instrumenttiansa.
1992-1999
Vuonna 1992 Bon Jovi palasi julkisuuteen ja julkaisti viidennen pitkäsoittonsa, nimeltään Keep The Faith. Kahden vuoden tauko oli tehnyt tehtävänsä Yhdysvalloissa ja grunge oli alkanut vallata alaa. Bon Jovin suosio ei ollut Yhdysvalloissa enää entisensä. Euroopassa yhtye kuitenkin oli edelleen yhtä suosittu kuin 80-luvulla, jopa suositumpi. Keep The Faith -levyllä Bon Jovi myös avasi itselleen monia uusia markkina-alueita kuten Sri Lanka, Malesia jne. Levyltä irtosi mm. hittisingle Bed Of Roses.
Vuonna 1994 Bon Jovi julkaisi Crossroads-kokoelman, jolla oli kaksi uutta laulua, megahitti 'Always' sekä 'Someday I'll Be Saturday Night'. Molemmat julkaistiin singlenä.
Huhtikuussa 1995 alkoi Crossroads-levyä tukeva maailmankiertue, joka alkoi Aasiasta ja jatkoi sieltä Eurooppaan. Yhtyeen seuraava albumi, These Days, julkaistiin kesken yhtyeen Euroopan kiertueen. Ensimmäinen single, 'This Ain't A Love Song' oli suuri hitti ympäri maailman. Yhtye alkoi vähitellen sisällyttää uusia kappaleita settilistoihin. Kiertueella Bon Jovi teki kolme keikkaa Lontoon Wembley Stadionilla. Yhdestä näistä keikoista on myös olemassa dvd-julkaisu. Euroopan kiertue päättyi yhtyeen esiintymiseen Ruisrockissa, Turussa. Tämän jälkeen yhtyeen kiertue jatkui Pohjois-Amerikan kautta Etelä-Amerikkaan, ja aina Australiaan saakka. Joulukuussa 1995 yhtye esiintyi Etelä-Afrikassa.
Vuoden 1996 alussa bändi piti kiertuetaukoa ja keulakuva Jon Bon Jovi teki elokuvan 'The Leading Man'. Kiertue jatkui toukokuussa viidellä Japanin keikalla, joiden jälkeen yhtye suuntasi Eurooppaan viimeistelemään pitkän kiertueen. Yhtyeen pitkä maailmankiertue päättyi Helsingin Olympiastadionille 19. heinäkuuta. Suomalaiset fanit saivat makeata mahan täydeltä kun kaikki yhtyeen jäsenet pääsivät laulamaan.
Vuonna 1997 Jon Bon Jovi julkaisi toisen sooloalbuminsa nimeltään 'Destination Anywhere'. Levy oli jotain täysin muuta kuin mitä oltiin totuttu kuulemaan. Levy menestyi listoilla vain kohtalaisesti, mutta Jon Bon Jovi sai mitä halusi ja valtasi uudenlaista alaa musiikin saralla.
Seuraavana vuonna myös Richie Sambora julkaisi oman toisen soololevynsä 'Undiscovered Soul'. Levy oli hieman rock-henkisempi kuin Richien aikaisempi, blues-henkinen 'Stranger In This Town'.
Pitkän tauon (1996-1999) aikana yhtyeen jäsenet keskittyivät jälleen kaikki omiin projekteihinsa. David Bryan teki hänkin oman soololevynsä ja kirjoitti musikaaleja. Tico Torres keskittyi jälleen kerran maalaamiseen, ja lanseerasi oman lastenvaate-mallistonsa, 'Rock Star Baby'.
2000-2008
Bon Jovi palasi parrasvaloihin vuoden 2000 albumilla Crush, jolta lohkaistiin jättihitti It's My Life. Levyltä julkaistiin myös kaksi muuta singleä, Say It Isn't So ja Thank You For Loving Me. Seuraavana vuonna julkaistiin live-levy One Wild Night. Syksyllä 2002 julkaistu Bounce oli pettymys niin uusille kuin vanhoillekin faneille. Bouncen ensimmäinen single oli Everyday. Muita levyn singlejä olivat Misunderstood ja All About Lovin' You. 2003 julkaistiin levy This Left Feels Right, joka sisälsi uudelleen sovitetut versiot monista bändin hiteistä. Fanit pettyivät levyyn ja se floppasi pahasti.
Vuonna 2004 julkaistiin bändin 20-vuotista taivalta juhlistava 100,000,000 Bon Jovi Fans Can't Be Wrong - box set, joka sisälsi suurimmaksi osaksi ennenjulkaisemattomia kappaleita bändin koko uran ajalta. Box Set sisältää neljä levyä ja yhden DVD:n.
Syyskuussa 2005 ilmestyi bändin uusin albumi Have A Nice Day, jonka ensimmänen single on albumin nimikappale. Albumi pärjäsi kaupallisesti paremmin kuin Bounce ja on myynyt USA:ssa yli miljoona kappaletta ja maailmanlaajuisesti noin 3,5 miljoonaa. Muita levyn singlejä ovat Welcome To Wherever You Are ja Who Says you Can't Go Home, josta on myös olemassa duettoversio Sugarland-yhtyeen Jennifer Nettlesin kanssa.
19.6.2007 Bon Jovilta ilmestyi uusi Lost Highway niminen albumi. Levyllä kuullaan rockin lisäksi hieman kantrivaikutteita. Levy sisältää singlekappaleen (You Want To) Make A Memory. Bändi esiintyy Helsingin Olympiastadionilla kesäkuun 16. päivä 2008.
Yhtyeen ulkopuolella
Jon Bon Jovi on esiintynyt Tv-sarjoissa, näytellyt elokuvissa sekä osallistunut politiikkaan olemalla mukana John Kerryn presidentinvaali-kampanjassa. Richie Sambora on hänkin tehnyt muutamia esiintymisiä televisiossa, sekä säveltänyt musiikkia televisioon ja elokuviin. Richie on myös julkaissut kaksi soololevyä, 'Stranger In This Town' (1991) ja 'Undiscovered Soul' (1998). David Bryan on julkaissut myös soololevyjä (mm. 'Lunar Eclipse' (2000)), säveltänyt musiikin musikaaliin 'Memphis' sekä ollut mukana muutamissa hyväntekeväisyyskampanjoissa. Tico Torres on perustanut lasten vaatteita valmistavan ”Rock Star Baby” -yhtiön. Lisäksi hän on tuottelias taidemaalari.
Jäsenet
- Jon Bon Jovi (oik. John Franccis Bongiovi) s. 2. maaliskuuta 1962 Yhtyeen laulaja. Naimisissa Dorothea Hurleyn kanssa v. 1989 lähtien. Parilla on neljä lasta.
- Richie Sambora (oik. Richard Stephen Sambora) s. 11. heinäkuuta 1959 Yhtyeen kitaristi. Eronnut näyttelijä Heather Locklearista, jonka kanssa tytär. Nykyisin seurustelee näyttelijä Denise Richardsin kanssa.
- David Bryan (oik. David Bryan Rashbaum) s. 7. helmikuuta 1962 Yhtyeen kosketinsoittaja. Naimisissa April (?) kanssa. Parilla kolme lasta.
- Tico Torres (oik. Hector Samuel Juan Torres) s. 7. lokakuuta 1953 Yhtyeen rumpali. Vaimo Alejandra, jonka kanssa yksi lapsi.
- Lisäksi basisti Hugh Mcdonald, joka ei virallisesti kuulu yhtyeeseen, sekä ex-basisti Alec John Such.
Diskografia
Studioalbumit
Livet ja kokoelmat
- Cross Road (kokoelma, 1994)
- One Wild Night (livelevy, 2001)
- This Left Feels Right (uusia versioita vanhoista kappaleista, 2003)
- 100.000.000 Bon Jovi Fans Can't Be Wrong (box set, ennenjulkaisemattomia kappaleita, 2004)
Muilla levyillä julkaistuja kappaleita:
- Disorderlies: Edge of a Broken Heart (1989)*
- Stairway To Heaven/Highway To Hell: The Boys Are Back In Town (1989)
- A Very Special Christmas: I Wish Everyday Could Be Like Christmas (Lokakuu 1990)
- Memphis: Memphis Lives In Me (1992)*
- A Very Special Christmas, Vol. 2: Please Come Home For Christmas (Lokakuu 1992)
- The Cowboy Way: Good Guys Don't Always Wear White (Toukokuu 1994)*
- EDtv: Real Life (Maaliskuu 1999)*
* Mukana 100,000,000 Bon Jovi Fans Can't Be Wrong-kokoelmalla
Aiheesta muualla