Historia
Brasilian arvellaan olleen puolinomadisten
intiaanien asuttama ainakin 10 000 vuotta – maanviljelyn lisäksi harjoitettiin metsästystatä,
kalastus ja
keräilyä.
Portugalilaiset saapuivat Brasiliaan 1500-luvun alussa. Pedro Álvares Cabral valtasi vuonna 1500 maan Portugalin kuninkaan nimissä. Vuonna 1549 siitä tuli kenraalikuvernöörikunta, jolloin maahan tuli jesuiittalähetyssaarnaajia. Intiaanien orjuus kiellettiin vuonna 1758, mutta heidän sijaansa käytettiin mustia orjia, joita oli vuonna 1818 puolet asukasluvusta. Kolmen vuosisadan aikana eurooppaalaiset hakivat maasta ensin brasilianpuuta ja sittemmin sokeriruoko.
Kun Ranska valloitti Portugalin vuonna 1807, pakeni sen kuningas Juhana VI Brasiliaan, joka korotettiin Portugalin kanssa personaaliunionissa olevaksi kuningaskunnaksi. Hänen poikansa Pedro I, jolle kuningas oli uskonut hallituksen pois lähtiessään, julisti yleisen mielipiteen pakottamana Brasilian itsenäiseksi ja hänet tunnustettiin perustuslailliseksi keisariksi. Pedro I:ä (1822–1831) seurasi hänen poikansa Pedro II (1831–1889), jonka aikana maakunnat saivat omat lakiasäätävät kokoukset ja laajennetun itsehallinnon. Orjuuden poistaminen aiheutti 1889 vallankumouksen, jolloin Brasilia julistettiin tasavallaksi. Brasilia julisti sodan Saksalle 1917 takavarikoiden satamissaan olevia saksalaisia laivoja.
Brasiliaan muutti yli kaksi miljoonaa siirtolaista Euroopasta ja Aasiasta 1800-luvun lopulla sekä 1900-luvun alussa. Tällöin maa alkoi teollistua ja laajeni maan sisäosiin. Demokratiain vaihtui diktatuuri kolme kertaa; maa oli 1930–1934 ja 1937–1945 Getulio Vargasin alla sekä 1964–1985 asevoimien nimittämien kenraalien hallitsemana.
Politiikka
Vuoden 1988 perustuslain mukaan presidentillä on laajat valtaoikeudet, ja muutenkin valta on keskittynyt liittovaltion hallinnolle.
Parlamentti eli kansalliskongressi (Congresso Nacional) on kaksikamarinen: ylähuoneessa eli senaatissa (Senado Federal) on 81 paikkaa, eli kolme edustajaa kustakin osavaltiosta sekä liittovaltiopiiristä kahdeksan vuoden kaudelle kerrallaan. Senaatin paikoista 2/3 ja 1/3 vaihtuu neljän vuoden välein.
Alahuoneeseen eli edustajien kamariin (Câmara dos Deputados) valitaan 513 jäsentä suhteellisella vaalitavalla nelivuotiskaudeksi. Äänioikeuden ikäraja on 16-vuotta.
Viime vaalit olivat lokakuussa 2006, tuolloin valittiin presidentti, alahuone sekä senaatin jäseniä erovuoroisten tilalle. Vuoden 2006 vaalien jälkeen kaudella 2007–2010 viidellätoista puolueella on edustajia.
Hallinnollinen jako

Brasilian kartta
Brasilia koostuu 26 osavaltiosta (
estado) ja pääkaupungista, joka on osavaltioiden ulkopuolella (
distrito federal):
Maantiede

Brasilia satelliittikuvassa lokakuussa
Brasilia rajoittuu koillisessa ja kaakossa Atlanttiin, jonka rannikon pituus on 7400 km, lännessä maalla on yhteistä rajaa jokaisen Etelä-Amerikan valtion kanssa lukuun ottamatta Chileiaä ja
Ecuador. Nämä valtiot ovat
Uruguay,
Argentiina,
Paraguay,
Bolivia,
Peru,
Kolumbia,
Venezuela,
Guyana,
Suriname ja
Ranskan Guayana.
Brasiliaan kuuluvat myös Atlantin saaret:
Yli puolet Brasilian pinta-alasta on
Amazonin sademetsää.
Keskilämpötila
Brasilian keskilämpötila on Manauksessa huhtikuussa +27 astetta, lokakuussa +28 astetta , Porto Alegressa heinäkuussa +14 astetta ja helmikuussa +25 astetta. (1967)
Talous

Moottoritiet yhdistävät Brasiliaa
Brasilian bruttokansantuote on Etelä-Amerikan suurin. Maatalous, kaivostoiminta, teollisuus ja palvelusektori ovat hyvin kehittyneet. Maan valuutta real oli sidoksissa Yhdysvaltain dollariin vuoteen 1999 asti.
Talous numeroina
- Aktiiviväestö: 82,59 milj. (arvio 2003)
- Aktiiviväestö talouden sektoreiden mukaan: palvelut 53 %, maatalous 23 % ja teollisuus 24 %
- Rekisteröityjen yritysten määrä: 4 679 825 (2001)
- BKT: 502,5 miljardia USD (2002) +1,5 %, maailman 10. suurin
- BKT/henkilö: 3070 USD (2002)
- Valtiontalouden ylijäämä: +4,5 % BKT:stä (2004)
- Talouden kasvu: +5,2 % (2004)
- Inflaatio: 9,3 % (2003)
- Työttömyys: 12,3 % (arvio 2003)
- Ulkomainen valtionvelka: 51,8 % BKT:stä (2004), laskussa ensimmäisen kerran viiteen vuoteen
- Vienti: 58,22 miljardia USD, josta Latinalainen Amerikka 26,1 %, Eu 25,2 %, USA 22,8 %
- Tuonti: 58,22 miljardia USD, josta Latinalaisesta Amerikasta 20,3 %, EUsta 25,4 % ja USAsta 24,3 %
- Keskuspankin ohjauskorko: 16,25 % (syyskuu 2004)
- Puhelinyhteyksiä: 53,8 miljoonaa (Anatel 2004)
- Matkapuhelimia: 57 miljoonaa (Anatel 2004)
- Radioita: 71 miljoonaa (1997)
- Televisioita: 36,5 miljoonaa (1997)
- Internetliittymiä: 14,3 miljoonaa (2002)
- Internetyhteyksien tarjoajia: 50 (2000)
- Henkilökohtaisia tietokoneita: 19,3 miljoonaa (2004)
- Maanteitä: 1 724 929 km. josta 94 871 päällystettyä (2004)
- Rautateitä: 29 706 km, josta 1 629 km sähköistetty (2004)
- Laivaväyliä: 50 000 km
- Lentokenttiä: 3 803, joista 577:llä päällystetty kiitotie (2003)
- Helikopterikenttiä: 417 (2003)
Talouden painopistesektoreita ovat mm.:
- Avaruusteknologia. Maassa on mm. Alcântaran avaruusasema, joskin maalla on ollut runsaasti epäonnistumisia lähtöjen suhteen.
- Lentokoneteollisuus. Maailman neljänneksi suurin lentokonevalmistaja Embraer on merkittävä koko maan taloudelle.
- Lääketeollisuus. Maassa on runsaasti geneeristen lääkkeiden tuotantoa sekä kehittynyttä geeniteollisuutta. Ensimmäinen kloonattu vasikka syntyi vuonna 2001.
Maan sähköenergiasta 86 % tuotetaan vesivoimalla.
Väestö
Brasilian väestössä näkyvät laajan siirtolaisuuden ja sulautumisen seuraukset. Hieman yli puolet väestöstä on eurooppalaisten jälkeläisiä, lisäksi on etnisesti sekoittuneita eurooppalaisia, afrikkalaisia ja intiaaneja.
Kulttuuri

Capoeiraa kadulla
Brasilian kulttuuri on hyvin monimuotoista johtuen kirjavataustaisesta väestöstä. Samba ja Capoeira ovat maailmalle levinneitä brasilialaisia lajeja. Rock in Rio- festivaalit ovat kotoisin Brasiliasta. Rio de Janeiron karnevaalit tunnetaan koko maailmassa. Väestöstä valtaosa on katolilaisia (74%) ja noin 16 % protestantteja. Pieni osa uskoo vielä tänäänkin erilaisiin luonnonuskontoihin (pääosin alkuperäisasukkaat).
Urheilu
Urheilussa Brasilia on tunnettu etenkin jalkapallosta. Sen
jalkapallomaajoukkue on voittanut
maailmanmestaruuden viisi kertaa vuosina
1958,
1962,
1970,
1994 ja
2002. Brasilia on kerran isännöinyt
jalkapallon maailmanmestaruuskilpailua vuonna 1950. Tuolloin isäntäkaupunkina toimi
Sao Paulo. Mestaruuden voitti Uruguay, Brasilian jäätyä hopealle.
Merkittävimpiä brasilialaispelaajia ovat olleet muun muassa Pelé, Garrincha, Vavá, Zico, Romário, Rivaldo, Ronaldo, Ronaldinho, Kaká.
Toinen merkittävä laji Brasiliassa on lentopallo. 2000-luvulla Brasilian maajoukkuenn on hallinnut miesten puolella kenttiä suvereenisti. Joukkue on voittanut peräti viisi kertaa 2000-luvulla lentopallon maailmanliiga, maailmanmestaruuden kaksi kertaa (2002, 2006) ja vielä olympiakultaa Ateenassa 2004.
Merkittävimpiä brasilialaislentopalloilijoita ovat olleet muun muassa Giba, Ricardo Garcia, Sérgio, Gustavo Endres, Murilo, Nalbert, André Nascimento.
Brasiliassa on kehitetty oma jujutsusuuntaus, joka on Brasilialainen jujutsu.
Capoeira on Brasilian kansallislaji.
Merkittävimmät luonnonvarat
Merkittävimmät vientituotteet
Aiheesta muualla