Cate Blanchett oik. Catherine Elise Blanchett (s. 14. toukokuuta 1969, Melbourne) on australialainen näyttelijä.
Elämäkerta
Varhaisvuodet
Cate Blanchett syntyi Ivanhoessa, Australian toiseksi suurimman kaupungin Melbournen lähiössä. Isä, Robert Blanchett, oli texasnilaissyntyinen Yhdysvaltain laivasto kersantti, joka myöhemmin työskenteli mainosalalla. Äiti June Blanchett on entinen australialainen opettaja ja nykyisin liikenainen. Vuonna 1979, Caten ollessa 10 vuoden ikäinen, isä kuoli sydänkohtaukseen. Caten vanhempi veli Bob työskentelee tietokoneinsinöörinä ja nuorempi sisko, Geneviève, lavastus- ja puvustussuunnittelijan teatterissa.Blanchett kävi peruskoulun Melbournessa Ivanhoe East Primary Schoolissa. Hän aloitti opiskelunsa Melbournen Methodist Ladies' Collegessa, missä hän tutkiskeli halujaan näyttelemiseen. Seuraavaksi hän opiskeli taloustiedettä ja kuvataidetta University of Melbournessa ennen matkustamistaan ulkomaille. Palattuaan Australiaan Blanchett muutti Sydneyissahin ja alkoi opiskella National Institute of Dramatic Art, joka on Australian kansallinen teatteri-, elokuva- ja televisioalan opiskelijoiden opetuslaitos. Valmistuttuaan 1992 hän aloitti näyttelijän uransa teatterissa.
Teatteri
Blanchettin ensimmäinen päärooli lavalla oli vuoden 1993 David Mametin näytelmässä Oleanna. Kaksiroolisessa näytelmässä hänen vastanäyttelijän oli Geoffrey Rush. Vuosina 1994-95 hän esitti Opheliaa Company B:n Hamlet-tuotannossa, jonka ohjasi Neil Armfield ja pääositti Rush ja Richard Roxburgh.Televisio
Blanchett esiintyi austarialaisissa minisarjoissa Heartland ja Bordertown sekä sarjan Police Rescue jaksossa 'The Loaded Boy'.Elokuva
Elokuvadebyytin Blanchett teki vuonna 1997 japanilaisten kaappaamana australialaisena sairaanhoitajana elokuvassa Tie paratiisiin. Saman vuoden elokuvissa Oscar ja Lucinda sekä Thank God He Met Lizzie hän teki ensimmäiset pääroolinsa elokuvissa.Blanchettin läpimurtoroolina suurempaan tietoisuuteen voidaan pitää vuoden 1998 elokuvaa Elisabet, jossa hän esitti Englannin kuningatarta Elisabet ensimmäistä. Elokuvasta hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. Blanchett on tullut tunnetuksi myös Taru sormusten herrasta -elokuvien Galadrielinä. Vuonna 2005 Blanchett voitti Oscarin parhaasta naissivuosasta elokuvasta Lentäjä, jossa hän esitti Katharine Hepburnia. Blanchett sai kolmannnen Oscar-ehdokkuutensa 2007 elokuvasta Paljastavat merkinnät.
Muuta
Vuodesta 2008 alkaen hän ja hänen miehensä aloittavat kolmivuotisen sopimuksen Art directoreina Sydney Theatre Companyssa. Sopimuksen mukaan heillä on mahdollisuus käyttää kolme kuukautta joka vuosi muihin toimiin.2007 Blanchett listattiin Time-aikakauslehden mukaan 100 maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.
Cate Blanchett on naimisissa näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja Andrew Uptonin kanssa. Heillä on kaksi lasta: Dashiell John Upton (s. joulukuussa 2001) ja Roman Robert Upton (s. huhtikuussa 2003).
Filmografia
| Vuosi | Nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli/tehtävä | Laji | Huomioita |
|---|---|---|---|---|---|
| 1996 | Parklands | Parklands | Rosie | lyhytelokuva | |
| 1997 | Oscar ja Lucindan | Oscar and Lucinda | Lucinda Leplastrier | elokuva | ehdokkaana Australian Film Institute parhaan naispääosan palkintoon |
| 1997 | Thank God He Met Lizzien | Thank God He Met Lizzie | Lizzie | elokuva | voitti Australian Film Institute parhaan naissivuosan palkinnon |
| 1997 | Tie paratiisiin | Paradise Road | Susan Macarthy | elokuva | |
| 1998 | Elisabet | Elizabeth | Elisabet I | elokuva | ehdokkaana parhaan naispääosan Oscar-palkintoon voitti Golden Globenn parhaan naispääosan palkinnon voitti BAFTA parhaan naispääosan palkinnon ehdokkaana SAG:n parhaan naispääosan palkintoon |
| 1999 | Bangers | Bangers | Julie-Anne | elokuva | |
| 1999 | Lahjakas herra Ripleyn | The Talented Mr. Ripley | Meredith Logue | elokuva | ehdokkaana BAFTA parhaan naissivuosan palkintoon |
| 1999 | Riskirajoilla | Pushing Tin | Connie Falzone | elokuva | |
| 1999 | Ihanneaviomies | An Ideal Husband | Lady Gertrude Chiltern | elokuva | |
| 2000 | The Gift - enne | The Gift | Annabelle 'Annie' Wilson | elokuva | |
| 2000 | Mies joka itki | The Man Who Cried | Lola | elokuva | |
| 2001 | Laivauutisia | The Shipping News | Petal Quoyle | elokuva | |
| 2001 | Charlotte Gray | Charlotte Gray | Charlotte Gray | elokuva | |
| 2001 | The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring | Galadriel | elokuva | ehdokkaana SAG:n parhaan näyttelijäkokoonpanon palkintoon | |
| 2001 | Bandits - pankkirosvotn | Bandits | Kate Wheeler | elokuva | ehdokkaana Golden Globe parhaan nainäyttelijän palkintoon (komedia tai musikaali) ehdokkaana SAG:n parhaan naissivuosan palkintoon |
| 2002 | The Lord of the Rings: The Two Towers | Galadriel | elokuva | ehdokkaana SAG:n parhaan näyttelijäkokoonpanon palkintoon | |
| 2002 | Heaven | Heaven | Philippa | elokuva | |
| 2003 | The Lord of the Rings: The Return of the King | Galadriel | elokuva | voitti SAG:n parhaan näyttelijäkokoonpanon palkinnon | |
| 2003 | Kadoksissa | The Missing | Magdalena 'Maggie' Gilkeson | elokuva | |
| 2003 | Kahvia ja tupakkaa | Coffee and Cigarettes | itse & Shelly | elokuva | |
| 2003 | Veronica Guerin | Veronica Guerin | Veronica Guerin | elokuva | ehdokkaana Golden Globen parhaan naisnäyttelijän palkintoon (draama) |
| 2004 | Steve Zissoun vedenalainen maailma | The Life Aquatic With Steve Zissou | Jane Winslett-Richardson | elokuva | |
| 2004 | Lentäjä | The Aviator | Katharine Hepburn | elokuva | voitti Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon voitti BAFTAn parhaan naissivuosan palkinnon voitti SAG:n parhaan naissivuosan palkinnon ehdokkaana Golden Globen parhaan naissivuosan palkintoon |
| 2005 | Little Fishnn | Little Fish | Tracy Heart | elokuva | voitti Australian Film Institute parhaan naispääosan palkinnon |
| 2006 | Babel | Babel | Susan Jones | elokuva | ehdokkaana SAG:n parhaan näyttelijäkokoonpanon palkintoon |
| 2006 | Jaettu Berliini | The Good German | Lena Brandt | elokuva | |
| 2006 | Paljastavat merkinnät | Notes on a Scandal | Sheba Hart | elokuva | ehdokkaana SAG:n parhaan naissivuosan palkintoon ehdokkaana Parhaan naissivuosan Oscar-palkintoon |
| 2007 | ''Hot Fuzz | ''Hot Fuzz | Janine | elokuva | cameo, ei lopputekstissä |
| 2007 | Elisabet - Kultainen aikakausi | Elizabeth: The Golden Age | Elizabeth I | elokuva | |
| 2007 | I'm Not There | I'm Not There | Bob Dylan | elokuva | |
| 2007 | In the Company of Actors | In the Company of Actors | itse | ||
| 2008 | ''Indiana Jones 4 | Indiana Jones 4 | elokuva | ||
| 2008 | ''The Curious Case Of Benjamin Button | The Curious Case of Benjamin Button | Daisy | elokuva | |
| 2009 | ''Fantastic Mr. Fox | Fantastic Mr. Fox | Mrs. Fox | elokuva | ääninäyttelijänä |
Aiheesta muualla