Elämä ja ura
Nousu huipulle
Berry soitti uransa alussa
blues-musiikkia, mutta siirtyi myöhemmin rock and rolliin. Hän pääsi
Muddy Watersin avulla levyttämään
Chess-levy-yhtiölle ja sai yhtä huonon levytyssopimuksen kuin Muddykin. Samalla alkoi kuitenkin matka populaarimusiikin huipulle. Berry levytti Chess-merkillä jo aiemmin soittaneiden tunnettujen muusikkojen, kuten basisti Willie Dixonin sekä rumpali Fred Belown, kanssa. Lauluntekijänä tunnetun Willie Dixonin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä Berrylle kappaleita, koska tämä teki kappaleensa itse.
Lauluntekijä ja soittaja
Berry osoittautui yhdeksi rockin parhaimmista lauluntekijöistä. Hänen kappaleitaan ovat esimerkiksi '
Johnny B. Goode', 'Rock and Roll Music', 'Roll over Beethoven', 'Sweet Little Sixteen', 'You Never Can Tell', 'School Days' sekä
Andy McCoyn lempikappaleekseen nimeämä 'Maybelline'. Näistä kappaleista lukemattomat artistit ovat tehneet
omia levytyksiään.
Berry on myös sähkökitaransoiton merkittävä kehittäjä. Tärkeänä pidetään kappaleen 'Johnny B. Goode' introa ja sooloa. Berry oli uranuurtaja myös studionauhoituksen hyödyntämisesssä, kun hän nauhoitti 1950-luvun levytyksilleen itse sekä komppikitaran että soolot omille raidoilleen. Berryn lauluääntä ei ole pidetty erityisen loistavana, mutta hän osaa tulkita kappaleensa asiaankuuluvalla ilmeikkyydellä.
Myöhempi maine ja imago
1960-luvun alussa Berry joutui kahdeksi vuodeksi vankilaan, kun hän vietti yön hotellihuoneessa alaikäisen tytön kanssa. Vapauduttuaan Berry teki vielä muutamia merkittäviä levytyksiä. Sen jälkeen hän on kiertänyt maailmaa konsertoiden. Toisinaan hän on kiertänyt ilman omaa taustayhtyettä luottaen siihen, että kaikkialta löytyy muusikoita, jotka tuntevat hänen kappaleensa. Lavashow'ta varten Berryllä on omia persoonallisia temppuja, kuten kuuluisa 'ankkakävely'.
Huonojen levytyssopimusten takia Berryn tulot kappaleista ovat niukat. Hänet tunnetaan nykyään oikukkaana ja rahalle persona miehenä. Esimerkiksi Suomessa Little Richardin ja Jerry Lee Lewiksen kanssa esiintyessään Berry vaati konsertin järjestäjiltä tietynmallisen sängyn ja tietynmerkkisen ja värisen auton käyttöönsä, jotta hän suostuisi menemään lavalle. Oikeanlaista sänkyä varten jouduttiin sitten ottamaan yhteyttä huonekalukauppiaaseen sulkemisajan jälkeen. Myös auton hankkiminen tuotti vaikeuksia, koska Suomessa ei ollut täsmälleen oikean väristä autoa.
Chuck käväisi toisen kerran Suomessa Euroopan kiertuellaan Helsingin Finlandia talossa 14.11.2007 Bändissä soittivat mm. hänen poikansa ja tyttärensä.
Chuck Berry toimi keskeisenä innoittajana 1960-luvulla esiin nousseelle rockmuusikoiden sukupolvelle kuten Eric Claptonille, Jimi Hendrixilleille, The Rolling Stones ja myös Bob Dylanille. John Lennon on sanonut, että jos rockille pitäisi keksiä toinen nimi, se olisi 'Chuck Berry'.