Historia
Torniossa
CMX:n ura sai alkunsa 6.4. pitkäperjantaina vuonna
1985 Torniossa nimellä Cloaca Maxima, kun 18-vuotiaat A. W. Yrjänä ja Pekka Kanniainen päättivät perustaa uuden yhtyeen. He olivat jo aiemmin tehneet yhdessä demonauhoja eri nimillä, mutta ilman sen suurempaa menestystä. Sana 'Cloaca Maxima' on peräisin
H. P. Blavatskyn Hunnuton Isis -kirjan alaviitteestä ja se tarkoittaa kirjaimellisesti
latinan kielellä suurinta viemäriä. Termi viittaa nimeen, jota muinoin käytettiin
antiikin Rooman viemäröintijärjestelmästä.
[CMX:n virallinen bio ]
Seuraavan puolen vuoden kuluessa kokoonpano vakiintui. Kanniaisesta tuli rumpali, Yrjänästä basisti ja laulaja. Kitaristiksi löytyi Kimmo Suomalainen. Yrjänästä tuli myös sanoittaja. Hän käytti sanoitusten aiheena aiempien yhteiskunnallisten teemojen sijaan nyt myös runoutta. Yhtyeen nimi lyhennettiin seuraavana vuonna muotoon CMX. Alkutaipaleellaan CMX esiintyi suhteellisen vähän ja levysopimuksia ei ollut näköpiirissä. Musiikki oli lähinnä nopeatempoista hardcore punkia. Materiaalista suuri osa oli englanniksi, suomi valtasi alaa laulukielenä vähitellen.
Ensimmäinen EP Johannes Kastaja äänitettiin vuonna 1987 Kemissä ja julkaistiin 1988. Samana vuonna CMX esiintyi ensimmäistä kertaa muualla kuin Tornion lähiseudulla, kun yhtye konsertoi Liedon punkfestivaaleilla. Vuonna 1989 julkaistiin EP Raivo pienlevymerkki Bad Vugumille. Julkaisusta seurasi myös ensiesiintyminen Helsingin Tavastialla. Ensilevy Kolmikärki ilmestyi tammikuussa 1990. Sen myynti oli vähäistä ja radiosoittoa ei liiemmin ollut, mihin punk-yhtye oli ilmeisen tyytyväinen. Kevään kuluessa yhtye sai toisen kitaristin, torniolaisen Pasi Isometsän.
Helsingissä
Yhtyeen jäsenet asuivat tässä vaiheessa omilla tahoillaan, osa etelässä, osa pohjoisessa. He katsoivat, että toiminnan edistäminen vaatii tiiviimpää yhteydenpitoa. Kanniainen muutti Etelä-Suomeen, mutta Suomalainen ei halunnut muuttaa ja jättäytyi yhtyeestä pois. Suomalaisen mukaan hänelle ei ilmoitettu yhteistyön päättymisestä. Hänet korvasi Helsingissä opiskellut
Janne Halmkrona. Uudella kokoonpanolla levytettiin EP
Tanssitauti. EP:n nimeämätön aloitusraita, jota on alettu kutsua nimellä 'Matti', saavutti myöhemmin suosiota joidenkin yhtyeen ihailijoiden keskuudessa. Vuoden lähestyessä loppuaan myös Isometsä vetäytyi yhtyeestä, koska ei halunnut muuttaa etelään. Vuonna
1991 Kanniaisen mukana Helsinkiin muuttanut
Timo Rasio päätettiin ottaa yhtyeeseen Isometsän tilalle.
Kokoonpanon muuttuessa myös yhtyeen musiikkityyli rauhoittui. Seuraavana ilmestynyt Veljeskunta oli jo ajautunut kauemmas alkuperäisestä punkista. Tämä kehitys johti edelleen vuonna 1992 levytyssopimukseen EMI:n kanssa. Kesällä yhtye äänitti levyn Aurinko. Vuoden 1994 helmikuussa sitä seurasi Aura, joka nousi aina albumilistan kolmanneksi. Albumin kappaleesta 'Ruoste' tuli yhtyeen ensimmäinen varsinainen hitti. Kesällä vuorossa olivat ensimmäiset festivaaliesiintymiset. Seuraava levy, Rautakantele, ilmestyi helmikuussa 1995. Arvostelut olivat ristiriitaisia. Single Pelasta maailma sai jonkin verran radiosoittoa.
Vuoden 1995 loppupuolella Halmkronan aloitteesta yhtye perusti Internet-sivut. Niillä julkaistiin yhtyeen lyriikat, biografia ja erityisesti kestosuosikiksi noussut kysy-palsta. CMX esiintyi ensimmäisenä eurooppalaisena yhtyeenä livenä internetissä 30. toukokuuta 1996. Hanke toteutettiin Telen kokeilulaboratorion avustuksella. Suoran lähetyksen ja uusintojen yhteenlaskettu katsojamäärä oli yli 18 000.
Vuonna 1996 syntyi levy Discopolis, joka sisälsi runsaasti vaikutteita konemusiikista. Levy myi kultaa.
Tauolla
Vuonna
1997 Yrjänä julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Likelle ja Kanniainen totesi, ettei halua jatkaa yhtyeessä. Yhtyeen pitkäaikainen keikkamyyjä menehtyi vakavaan sairauteen. Syksyllä ilmestyi kolmen levyn kokoelma
Cloaca Maxima. Uudeksi rumpaliksi valikoitui Tuomas Peippo. Seuraavan levyn,
Vainajalan, tuottajaksi yhtye pyysi
Faith No More –yhtyeen Billy Gouldin. Levy äänitettiin kesällä
1998 Lapissa nopealla aikataululla. Siitä tuli suoraviivaisempi rock-levy kuin edellisistä. Talvella yhtye sai
Discopoliksesta ensimmäisen kultalevynsä. Vainajala-levyn kiertueen yhteydessä yhtye kuitenkin kärsi motivaatio-ongelmista ja päättikin keskittyä jatkossa levyttämiseen ja lopettaa keikkailun kokonaan. Vainajalan kultalevyjen jaon yhteydessä Lista-ohjelmassa vuonna
1999 julkituotu ilmoitus herätti kohua. Helsingin Sanomat julkaisi asiasta puolen sivun uutisen. Yhtye ei kuitenkaan ollut aikeissa lopettaa keikkailuja ennen kuin aiemmin sovitut esiintymiset on pidetty. Viimeinen esiintyminen
Ilosaarirockissa keräsi noin 17 000 katsojaa.
Vuonna 2000 CMX työsti yli viisi kuukautta Dinosaurus Stereophonicus -levyä, joka oli kahden levyn mittainen ja progehenkinen. Levy nousi albumilistan toiseksi ja myi kultaa hieman yli kuukaudessa. Vuonna 2001 CMX pyörsi päätöksensä keikkailun lopettamisesta ja palasi esiintymislavoille Provinssirockissa. Yhtye oli päättänyt, että esiintymiset olennaisesti määrittävät sitä ja ovat siksi välttämättömiä. Taukonsa aikana yhtye teki kaksi esiintymistä salanimellä: Ensimmäisen Helsingin Lepakossa nimellä Johannes Kastaja marraskuussa 1999 ja toisen lähes kaksi vuotta myöhemmin Jyväskylän Lutakossa nimellä Rappion Apostolit. Jälkimmäisen oli tarkoitus olla harjoittelua Provinssirockia varten.
Kansakunnan kaapin päällä
Loppuvuodesta 2001 yhtye julkaisi DVD:n, jolle oli koottu sekä musiikkivideoita että muuta materiaalia. DVD:n tuotannossa ilmenneet tekniset ongelmat pakottivat korvaamaan levyn painoksen uudella. Vuonna 2002 julkaistiin albumi Isohaara, joka oli hieman kevyempi edellisiin levyihin nähden. Levy meni ilmestyttyään listakärkeen. Vuonna 2003 syntyi kymmenes levy Aion, joka käsitteli pahuutta. Levyn arviot olivat hyvin myönteisiä ja levy oli kaksi viikkoa albumilistan kärjessä jouluaikaan. Kultalevy tuli nopeasti. 2004 julkaistiin toinen kokoelma Cloaca Maxima II, joka edelliseen tapaan käsitti kolme levyä. Levyn uudet kappaleet saivat hyvin radiosoittoa. Levyyn liittyvä kiertue kuitenkin keskeytyi rumpalin jännetuppitulehduksen takia. YUP:n Janne Mannonen korvasi Peippoa muutamissa esiintymisissä. Vuonna 2005, kun CMX:n perustamisesta tuli täyteen kaksikymmentä vuotta, se julkaisi seuraavan levynsä Pedot, jota yhtye kuvaili edellisiin verrattuna tilkkutäkkimäiseksi. Levy myi kultaa.
Elokuussa 2006 CMX, Kotiteollisuus ja 51koodia järjestivät Tuuliajolla 2006 -risteilyn, alkuperäisen Tuuliajolla-kiertueen kunniaksi. [Tuuliajolla 2006 ]
CMX alkoi 2. tammikuuta 2007 äänittää uutta studioalbumia, jonka miksaukset saatiin valmiiksi 6. huhtikuuta. Talvikuningas-albumi on CMX:n kahdestoista täysmittainen ja se ilmestyi 5.9.2007. Albumista julkaistiin aluksi ainoastaan numeroitu 8000 kappaleen erikoispainos. Levy muodostuu yhdestä 12-osaisesta hieman yli tunnin mittaisesta musiikkiteoksesta. Levyn tuottaja on Rauli 'Illusion Rake' Eskolin;.
Musiikki
CMX on yksi suosituimmista nykyajan suomirockin esittäjistä. A. W. Yrjänä on luonnehtinut yhtyeensä tyylisuuntaa
taiderockiksi.
[http://www.city.fi/lehti/arvostelut/pop/view.php?id=196] 
Yhtyeen musiikissa eräs
taidemusiikin piirre on esimerkiksi jousisoitinsäestys mm. joissakin albumin
Aura (
1994) kappaleissa ja singlellä
Siivekäs (
1997). Joissain kappaleissa on käytetty
kuoroa: laulussa 'Meidän syntimme' (
2000) esiintyy kertosäkeessä vierailevana artistina
Kampin Laulu, ja samaa kuoroa kuullaan levyllä
Discopolis (
1996).
Rautakantele-albumin (
1995) päättää kokonaan kuorolle kirjoitettu kappale, pariminuuttinen virsi 'Hiljaisuuteen'.
Isohaara-levyn laulussa 'Isohaara' (
2002) taas kuullaan ala-asteen 4.-luokkalaisten muodostamaa lapsikuorota. Muita klassisia piirteitä ovat mm. 'Saatanan'
nokkahuilu (soittajana Henna Valvanne) ja 'Aamutähden'
vasket.
CMX:n uran alkupään tuotanto on punk-henkisempää ja rajusointisempaa kuin uudempi. Mm. debyyttialbumilla Kolmikärki (1990) on kuultavissa tyypillisiä hardcore punkin piirteitä: pariminuuttisia, nopeita kappaleita ja huutavaa, rosoista laulua. Toisaalta jo varhaisilla HC-punkkappaleilla kuullaan A. W. Yrjänän uskonnollissävytteisiä lyriikoita, joista yhtye on myöhemmin tullut tunnetuksi.
Toisinaan CMX:n tyyliä kuvataan progressiiviseksi rockiksi. Tämä on kuultavissa erityisesti Dinosaurus Stereophonicus (2000) ja Talvikuningas (2007) -levyillä, joiden musiikissa kuuluu vaikutteita 1970-luvun klassisten progeyhtyeiden tuotannosta.
CMX:n sanoitukset ovat koko sen uran ajan olleet lähes poikkeuksetta suomeksi. Varhaisilta hardcore punk -ajoilta ovat kuitenkin peräisin englanninkieliset 'My Tribe' ja 'On The Wing', sekä nimeltään englanninkielinen 'Shaman's prayer', jossa tosin ei lauleta selviä sanoja. Myös Kreikan-matkallaan yhtye esitti laulunsa englanniksi. Sanoitukset käsittelevät monesti uskonnollisia, mytologisia tai filosofisiaaa aiheita.[http://www.cmx.fi/arkisto/reader.php?fn=sinullejotaenviela.txt]
A. W. Yrjänä tekee yhtyeen kaikki sanoitukset ja myös säveltää suurimman osan musiikista. Hän on opiskellut teologia ja julkaissut myös useita runokokoelmiakokoelmia.
Musiikilliset vaikutteet
CMX:n tuotanto on melko omaperäistä, eivätkä vaikutteet käy kappaleista helposti ilmi. Sekä A. W. Yrjänä että Janne Halmkrona ovat ilmoittaneet pitävänsä hyvin monenlaisesta musiikista.
[http://www.cmx.fi/kysy/2007/]
CMX on ilmoittanut 'aloittaneensa Terveet Kädet -/ Black Sabbath - / Pixies-akselilta'. Yhtye on myöhemmin itse vaikuttanut huomattavasti suomalaiseen rockmusiikkiin, ja piirteitä sen tyylistä on löydetty mm. Viikatteen ja Verenpisarann musiikista.[http://www.soundi.fi/juttu_0802.html]
Kokoonpano
Yhtyeen kokoonpano on muuttunut useita kertoja vuosien varrella; A. W. Yrjänä on ainoa yhä mukana oleva alkuperäisjäsen. Vuodesta 1997 kokoonpano on ollut seuraava:
Entiset jäsenet
- Mara Salminen (koskettimet, 1994–1999)
(2007 Talvikuningas-kiertue)
- Pekka Kanniainen (rummut, 1985–1997)
- Kimmo Suomalainen (kitara, 1985–1990)
- Pasi Isometsä (kitara, 1990)
Diskografia
Studioalbumit
Kokoelmalevyt
EP:t
Julkaisemattomat demot
- - Yhtyeen ensimmäisellä demolla on hardcore punk-kappaleita epävakaalla kokoonpanolla, jossa laulajana toimi Måsse, joka teki myös tekstit yhtyeen ensimmäisiin kappaleisiin.
- - Måssen sanoittamia hardcore-kappaleita A.W. Yrjänän laulamina, vakiintuneella kokoonpanolla joka levytti yhtyeen ensimmäiset julkaisut. 'A.S.K.K.P.' on julkaistu Raivo-EP:llä uusilla sanoituksilla, nimellä 'Jumalan ruoska'. Lisäksi 'Sick', ainoana punk-tyylistä poikkeavana kappaleena, on esiversio seuraavalla demolla olevasta kappaleesta 'Shaman's prayer'.
- - A.W. Yrjänän sanoittamia kappaleita, musiikkiin tuli ensimmäistä kertaa taiderockin piirteitä ja runollisia lyriikoita. Tästä osoituksia ovat mm. instrumentaali 'Elämän sali', Buddhan valaistumisesta kertova Taistelu sekä Johannes Kastajalle myöhemmin levytetty 'Shaman's prayer'. Demolla on Johannes Kastajalle uudestaan miksattu kappale 'Lapsi' nimellä 'Raiskaan sen' ja ensimmäinen versio Raivo-EP:lle kokonaan uudelleen äänitetystä kappaleesta 'Rituaali'. Lisäksi kappaleet 'Uhri' ja 'The void' on julkaistu Johannes Kastajalla uusilla sanoilla, nimillä 'On the wing' ja 'My tribe'.
- - Sisältää kappaleet, jotka on myöhemmin julkaistu uudelleen miksattuina Johannes Kastaja-EP:llä, osaksi uudella sanoituksella varustetun uuden version kappaleesta 'Raiskaan sen' sekä kappaleet 'Arktinen hysteria', 'Rituaali', 'The Confrontation' (nimellä 'The Master'), 'Dragonheart' ja 'The Paradise lost' (nimellä 'Paradise lost') uudelleen nauhoitettuina.
CD-Singlet
DVD:t
Muut
Triviaa
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla