Columbia (avaruussukkula)

Columbia (NASAn avaruussukkuloiden (orbital vehicle) luokituksessa OV-102) oli NASAn sukkulalaivaston ensimmäinen avaruussukkula. Sukkulan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1975. Columbian ensimmäinen lento, STS-1, tapahtui 12–14. huhtikuuta 1981 ja viimeinen, STS-107, 16. tammikuuta – 1. helmikuuta 2003. Sukkula ja sen seitsenhenkinen miehistö tuhoutuivat sukkulan palatessa Maan ilmakehään.

Lennot

Avaruussukkula Columbia lensi 28 lentoa, oli avaruudessa 300,74 päivää, kiersi kiertoradan 4808 kertaa ja lensi kaikkiaan 201 497 772 kilometriä. Se ei kertaakaan vieraillut aikanaan toiminnassa olleilla avaruusasemilla eli Mir:llä tai ISS:llä.

Laukaisupäivä	Nimitys	Tehtävä ja muita huomioita
12. huhtikuuta 1981	STS-1	Ensimmäinen sukkulatehtävä.
12. marraskuuta 1981	STS-2	Ensimmäinen miehitetyn avaruusaluksen uudelleenkäyttö.
22. maaliskuuta 1982	STS-3	Ensimmäinen lento maalaamattomalla ulkoisella tankilla.
27. kesäkuuta 1982	STS-4	Sukkulan viimeinen T&K-lento.
11. marraskuuta 1982	STS-5	Ensimmäinen nelihenkinen miehistö ja ensimmäinen kaupallisen satelliitin laukaisu.
28. marraskuuta 1983	STS-9	Ensimmäinen kuusihenkinen miehistö ja ensimmäinen Spacelab-laukaisu.
12. tammikuuta 1986	STS-61-C	Yhdysvaltain edustajainhuoneen edustaja Bill Nelson mukana lennolla ensimmäisenä poliitikkona ja viimeisin onnistunut lento ennen Challenger'in lentoa STS-51-L.
8. elokuuta 1989	STS-28	KH-11 vakoilusatelliitti.
9. tammikuuta 1990	STS-32	Long Duration Exposure Facility'n takaisin haku.
2. joulukuuta 1990	STS-35	Kuljetti useita röntgen- & UV-teleskooppeja.
5. kesäkuuta 1991	STS-40	Viides Spacelab biologia.
25. kesäkuuta 1992	STS-50	Yhdysvaltojen mikrogravitaatiota tutkiva Laboratory 1 (USML-1).
22. lokakuuta 1992	STS-52	Laser Geodynamic Satellite II'n laukaisu.
26. huhtikuuta 1993	STS-55	Saksalainen Spacelab D-2 mikrogravitaatiotutkimus.
18. lokakuuta 1993	STS-58	Spacelab Life Sciences.
4. maaliskuuta 1994	STS-62	Yhdysvaltain mikrogravitaatiotutkimus - Mikrogravitaatio hyötykuorma-2 (USMP-2).
8. heinäkuuta 1994	STS-65	Kansainvälinen mikrogravitaatiolaboratorio - International Microgravity Laboratory (IML-2).
20. lokakuuta 1995	STS-73	Yhdysvaltain Mikrogravitaatiolaboratorio (USML-2).
22. helmikuuta 1996	STS-75	Tethered Satellite System Reflight (TSS-1R) ja USMP-3.
20. kesäkuuta 1996	STS-78	Biologia ja mikrogravitaatio Spacelab (LMS).
19. marraskuuta 1996	STS-80	Wake Shield Facility'n (WSF) kolmas lento ja pisin sukkulalento (2006).
4. huhtikuuta 1997	STS-83	Mikrogravitaatio laboratorio (MSL).
1. heinäkuuta 1997	STS-94	Mikrogravitaatiolaboratorio (MSL).
19. marraskuuta 1997	STS-87	Yhdysvaltojen Mikrogravitaatio hyötykuorma (USMP-4).
13. huhtikuuta 1998	STS-90	Neurolab - Spacelab.
23. heinäkuuta 1999	STS-93	Chandra-avaruusröntgenobservatorion laukaisu.
1. maaliskuuta 2002]	STS-109	Hubble-avaruusteleskoopin huoltotehtävä (HSM-3B).
16. tammikuuta 2003	STS-107	lukuisia mikrogravitaatio ja maatieteiden tutkimustehtäviä. Sukkula tuhoutui ilmakehään paluussa 1. helmikuuta 2003 ja seitsenhenkinen miehistö kuoli.

Viimeinen lento

Avaruussukkula Columbia tuhoutui 1. helmikuuta 2003 28. lennollaan. Sukkula hajosi ilmakehään palaamisen aikana Texasin yläpuolella lennolla STS-107. Onnettomuudessa menehtyi sukkulan koko seitsemän hengen miehistö. Räjähdyksen jälkeen kaikki sukkulat olivat kaksi vuotta lentokiellossa.

Vaurio aiheutui todennäköisimmin siten, että polttoainetankin ulkoiseen lämpöeristeeseen syntynyt jääpala irtosi sukkulan jo lentäessä suurella nopeudella ja tämä jääpala isketyi vasemman siiven etureunaan. Tämä havaittiin laukaisun aikana ja asiaa pyrittiin selvittämään. Lennon aikana arvioitiin, että jään osuminen sukkulaan ei olisi aiheuttanut vaarallisia vauriota. Siiven etureunan lämpöeriste kuitenkin rikkoutui ja lämpöeristeen rikkoutumisen seurauksena ilmakehään paluun aikana reiästä siiven sisään päässeet kuumat kaasut hajottivat siiven.

Columbian lento ei ollut varautunut avaruuskävelyyn eikä mahdollisten vaurioiden tarkistus olisikaan tällä lennolla onnistunut. Myöskään ISS:n kiertoradalle siirtyminen ja asemaan telakoituminen ei olisi ollut mahdollista. Toista sukkulaa (seuraavana vuorossa ollut Atlantis) ei olisi voitu lähettää ajoissa pelastamaan Columbian miehistöä. Tuhon jälkeen NASA teki pitkällisen tutkimuksen (CAIB, Columbia Accident Investigation Board - sen raportti on NASA WWW-sivuilla) onnettomuuden syistä.

Lennolla menehtynyt miehistö:

• Rick D. Husband, komentaja
• William C. McCool, lentäjä
• Michael P. Anderson, hyötykuormasta vastaava tutkija
• David M. Brown, asiantuntija (specialist)
• Kalpana Chawla, asiantuntija
• Laurel Blair Salton Clark, asiantuntija
• Ilan Ramon, hyötykuorma-asiantuntija (payload specialist), Israelin ensimmäinen astronautti

Lisätietoa

• Nasan Columbia sivusto