Das wohltemperierte Klavier

Das wohltemperierte Klavier I BWV 846 - 869 ja Das wohltemperierte Klavier II BWV 870 - 893 (suom hyvin viritetty klaveeri) ovat kaksi Johann Sebastian Bachmusiikkiain laajamittaista kokoelmaa kosketinsoitin, joissa molemmissa on yksi preludi ja fuugasta jokaisessa kahdessakymmenestäneljästä sävellaji. Ensimmäinen osa valmistui vuonna 1722 Bachin toimiessa Kapellmeisterina Anhalt-Cöthenin herttuan hovissa Cöthenissä. Das wohltemperierte Klavier II julkaistiin vuonna 1742 ja sen alkuperäinen nimi oli yksinkertaisesti '24 uutta preludia ja fuugaa'. Bach tarkoitti teokset osittain opiskelumateriaaliksi, mikä ilmenee ensimmäisen kokoelman esipuheesta: '..käytettäväksi ja harjoiteltavaksi oppimisenhaluisille nuorille muusikoille kuin myös erityiseksi nautinnoksi jo kokeneemmille'.

Teoksen historia

Bachin aikaan oli tavallista koota yhteen mahdollisimman monissa eri sävellajeissa olevia teoksia. Johann Pachelbelin cembalosarjat vuodelta 1683 sisälsivät seitsemässätoista eri sävellajissa olevia kappaleita. Tärkeimmän Bachin esikuvan uskotaan kuitenkin olleen vuonna 1702 julkaistu Johann Kaspar Ferdinand Fischerin Ariadne musica. Teos sisältää preludeja ja fuugia kahdessakymmenessä eri sävellajissa, joista yksi on fryyginen kirkkosävellaji.

Vaikka teoksen systemaattinen rakenne puolisävelaskelittain nousevissa duuri- ja mollisävellajeissa antaa teokselle suunnittelun ja järjestelmällisyyden vaikutelman, on teos ennen kaikkea kokoelma. Monet teoksen osista olivat olemassa jo paljon ennen teoksen julkaisua. 11 ensimmäisen osan preludia ovat peräisin Bachin vuonna 1720 11-vuotiaalle pojalleen Wilhelm Friedemannille tekemästä Klavierbüchlein-kokoelmasta. Näyttää myös siltä, että osa näistä preludeista oli transponoitu, jotta ne voitaisiin sijoittaa paikalleen. Myös toisen osan C-duuripreludista on löytynyt versio jo vuodelta 1718 tai 1719.

Molemmat kokoelmat saavuttivat laajan suosion Bachin aikana, ja niitä levitettiin käsikirjoituskopiona. Teoksia ei kuitenkaan painettu ennen vuotta 1801, jolloin ne ilmeistyivät peräti kolmena eri painoksena.

1800-luvun teos ymmärrettiin ajan romanttisessa hengessä. Charles Gounod sävelsi ensimmäisen osan C-duuripreludiin sentimentaalisen melodian ja sovitti siihen Ave Marian sanat. Tämä kappale, jonka säveltäjämerkintänä lukee usein Bach-Gounod, on eräs kaikkein tunnetuimmista lauluista.

Hyvästä virityksestä

Teoksen otsikossa mainitun hyvän virityksen luultiin 1800-luvulla ja vielä 1900-luvuntt alussa tarkoittavan nykyisin musiikissa käytössä olevaa tasaviritysä, jossa jokainen sävelasteikon puolisävelaskel on samansuuruinen. On kuitenkin todennäköisempää, että Bach tarkoitti sellaista viritystä, jossa eri sävelaskeleet olivat eri suuruisia ja tästä johtuen eri sävellajeilla oli ominainen sointinsa, koska niissä oli erilaiset määrät puhtaita ja vähämmän puhtaita intervalleja.

Teoksen rakenne

Katso myös Luettelo Das wohltemperirte Clavierin osista

Kokoelmien preludit eivät noudata mitään tiettyä tyylisuuntaa tai muotoa. Varhaisemman kokoelman preludit sisältävät yksiäänisiä kappaleita (nro. 1, 2, 5, 6, 10, 15, 21), kaksiosaisia inventioita (3, 11, 13, 14, 20), kolmiosaisia sinfonioita (9, 18, 19, 23) sekä lisäksi laulavia aarioita, konserton ja toccatan tyyppisen alkusoiton. Fuugat ovat hyvin monimuotoisia ja esittelevät laajasti erilaisia fuugatekniikoita. Niiden äänten määrä vaihtelee kahden ja viiden välillä. Toisen osan fuugat ovat joko kolmi- tai neliäänisiä ja sisältävät vähemmän kromaattisia sävelkulkuja kuin ensimmäisen osan fuugat.

Levytykset

Ensimmäisen kokonaislevytyksen kaikista 48:sta preludista ja fuugasta teki saksalainen pianisti Edwin Fischer vuosina 1933 - 1936.

Ääninäytteet

Aiheesta muualla

• Das Wohltemperirte Clavier Pitch, Tuning and Temperament Design