Donetsk (, ) on teollisuuskaupunki itäisessä Ukrainassa. Se on Donetskin alueen hallinnollinen keskus.
Historia
Nykyään Donetskina tunnettu kaupunki perustettiin vuonna 1869, kun brittiläinen liikemies John Hughes perusti metallurgisen tehtaan ja hiilikaivoksia Aleksandrovkann kasakka-alueen läheisyyteen. Alun perin kaupunki sai Hughesin mukaan nimen Hughesovka, ven. Юзовка, ukr. Юзівка. 1900-luvulle tultaessa sen asukasluku oli jo 50 000. Vuonna 1924 kaupungin nimi muutettiin Stalinoksi (ven. Сталино, ukr. Сталіно) Josif Stalinin mukaan. Toisessa maailmansodassa kaupunki tuhoutui pahoin saksalaisten hyökkäyksissä, mutta rakennettiin uudestaan sodan päätyttyä. Vuonna 1961 kaupunki sai nykyisen nimensä Doninin sivujoen Donets mukaan.Yleistä tietoa
Asukkaita Donetskin kaupungissa on noin miljoona (v. 2004: 970 000), ja koko metropolialueella yhteensä 1,5 miljoonaa. Donetsk on Ukrainan neljänneksi suurin kaupunki. Koko seutu on hyvin voimakkaasti teollistunutta ja kaupungistunutta. Suurin osa työvoimasta työskentelee raskaan teollisuuden parissa, erityisesti hiilikaivoksilla, mutta kaupunki on kuitenkin hyvin vihreä ja vähän saastunut, ainakin ollakseen hiilikaivostoimintaan ja metallinteollisuuteen keskittynyt miljoonakaupunki.
Donetskissa ei ole metroa, mutta sen rakentaminen on suunnitteilla. 95 kilometrin päässä kaupungista sijaitseva Asovanmeriin on donetskilaisten keskuudessa suosittu lomakohde. Donetskissa on kaksi pääsarjatason jalkapalloseuraa: Rinat Ah’metov omistama Šahtar ja Metalurh.
Väestö
Donetsk sijaitsee venäjänkielisessä (ja -mielisessä) Itä-Ukrainassa. Kaupungin väestö koostuukin pääosin ukrainalaisista, jotka puhuvat äidinkielenään venäjää, sekä venäläisistä.
Ystävyyskaupungit