Sotilaslentäjäksi 1930-luvun alussa
16. toukokuuta 1933 hän valmistui
Munkkiniemessä sijainneesta Kadettikoulusta vänrikiksi.
Hän aloitti uransa Ensimmäisessä Erillisessä Merilentolaivueessa Viipurissa. Vesikoneet toimivat Tervaniemen eli Neitsytniemen lentoasemalta ja Suur-Merijoessa sijaitsevalta Lentoasema 5:ltä. Nuorten lentoupseerien koulutuksen painotus oli tähystämisessä.
1935 hän sai luutnanttina siirron Uttiin, joka oli maakoneiden ja hävittäjälentokoneiden keskus. Lentokoneena oli tuolloin moderni Bristol Bulldog -hävittäjä.
Talvisota
1939 Luukkanen oli yksi suhteellisen harvoista hävittäjälentäjistä, jotka harjoittelivat tulevaa sotaa varten konekiväärikameralla varustetuila
Fokker -hävittäjillä. Harjoitteella löydettiin oikea tekniikka venäläisten pommikoneiden alasampumiseen.
7. lokakuuta YH alkoi myös Lentolaivue 24:ssä, jota komensi E.Magnusson. Luukkanen oli 3. lentueen päällikkö. Hänen käytössään ja vastuullaan oli kahdeksan Fokker D.XXI -hävittäjää. 11. lokakuuta 1940 laivue siirtyi Immolaan.
Luukkanen sai ensimmäisen ilmavoiton sodan toisena päivänä. Hän sai vihollisen pommikoneeseen 187 osumaa ammuttuaan kaikki Fokkerin panokset. Vain siipi oli huonosti panssaroitu ja sytytti polttoaintankit - tämä tieto levitettiin kaikille. FR-104 tuhoutui oman it:n tulessa 18. joulukuuta.
Sodan loputtua Luukkanen haki huhtikuun alussa Trollhättanista Brewster Buffalo -hävittäjiä.
Jatkosota
Sota alkoi
25. kesäkuuta 1941 klo 6:15 Neuvostoliiton pommikoneiden hyökkäyksellä. Tätä ennen Saksa oli pommittanut Neuvostoliiton tukikohtaa Hangossa Saksasta tai Puolasta lähteneillä pommikoneilla.
Hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 127 18. kesäkuuta 1943.
Tuohon aikaan hänet äkillisesti siirrettiin tiedustelulaivueen komentajaksi, jossa tehtävässä hän lensi Polikarpov I-153 Tsaikka -koneilla.
Kun hävittäjälentolaivue 34:n komentaja majuri Erkki Olavi Ehrnrooth kuoli lento-onnettomuudessa, Luukkanen nimitettiin Messerschmitt Bf 109 -koneilla lentävän laivueen komentajaksi.
Hänet ammuttiin alas tähystyspallon pudotuskeikalla 19. kesäkuuta 1944 ja hän teki onnekkaan pakkolaskun suurella nopeudella umpimetsään.
Hän lensi sodassa eniten taistelulentoja, yhteensä 441. Hän ampui myös jatkosodan viimeisen viholliskoneen alas. 56 ilmavoittoa.
Toisin kuin muut lentäjät, jotka maalasivat koneisiinsa viivoja tai tähtiä ilmavoittojen merkeiksi, Luukkanen merkitsi jokaisen ilmavoittonsa koneensa peräsimeen kiinnittämällään pilsneripullon etiketillä. Joppe Karhusen kirjassa Magnussonin laivue - suurten ilmavoittojen salaisuus on kuva, jossa Luukkanen seisoo lentäjänpuvussaan näin koristellun nimikko-Brewsterinsä pyrstön vieressä saatuaan komennuksen toisiin tehtäviin.
Sotien jälkeen
Luukkanen toimi Lentorykmentti 2:n komentajana vuosina 1948–1951. Hän joutui jättämään ilmavoimat, kun häntä syytettiin tietojen luovuttamisesta ruotsalaisille.
7.12.1950 Eino Antero Luukkanen sai Risto-poikansa velipuoleksi VT Markku Antero Aunalan pitkäaikaisesta suhteestaan liikkeenharjoittaja Aino Aunalaan.
'Kun mä kerran täällä lensin, mieleni oli paha ensin. Sitten tulin Ainon luokse, jossa aatos lentäin juoksi!' 17.11.1949 Eino Luukkanen. (kotiarkisto)
Helsingin hovioikeus tuomitsi, vastoin hänen kiistoaan, Luukkasen 14.2.1954 (KKO 90 KA) 2 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Varsinaisesta tuomiosta ei ole julkisen sanan suhtautumisesta asiakirjoja, mutta ilmeisesti tuomion julkistamislinjaukseen on päädytty kolmesta syystä. Ensinnäkin lehdistö oli jo perillä asian pääkohdista, toiseksi suojelupoliisi itse tarvitsi julkisuutta oman yhteiskunnallisen asemansa vahvistamiseksi ja kolmas ehkä myös tärkein syy oli se, että juttua ei voitu pitää salassa, sillä siitä oli vuotanut jo tietoja Ruotsiin, missä paikallinen lehdistö uutisoi tapahtuman näyttävästi. Rikostoimittajat seurasivat oikeudenkäyntiä näyttävästi. Helmikuussa 1954 se oli etusivun juttu. Ruotsin rooli jäi taustalle, vaikka Luukkanen oli mainitun tuomion mukaan väitetyin tavoin toimittanut vakoiluaineistoa Ruotsiin, ei ruotsalaisten toimiin voitu puuttua. (ks. tältä osin tarkemmin lähdeluettelossa mainittu Juha Pohjosen väitöskirja)
Lähteet
-
-
- Isänmaan Hylkäämä - Eino Luukkanen
- Juha Pohjonen: Maanpetturin tie; Maanpetokset Suomessa vuonna 1945 - 1972 ss. 217 - 234
- Suomen Ilmavoimien Historia 11 HÄVITTÄJÄ-ÄSSÄT Finnish Fighter Aces
Aiheesta muualla
)
|
Tietoja 
