Eisenstadt on Burgenlandin pääkaupunki. Burgenland siirrettiin vuoden 1921 sopimuksessa Unkarista Itävaltaan ja pääkaupungiksi tuli Eisenstadt 30. huhtikuuta 1925. Sen unkarinkielinen nimi on Kismarton ja kroatiaksi se on Željezno. Kaupungin nimi tarkoittaa 'rautakaupunkia', aiemmin myös 'rautaista linnaa'.
Historia
Paikalla on arkeologisten tutkimusten perusteella ollut asutusta jo Hallstatt-kaudella kolmisen tuhatta vuotta sitten. Sen jälkeen siellä on ollut kelttiläistä ja roomalaista asutusta. Kansainvaelluksenheimojaheimoja aikana saapui germaani ja hunneja. Baijerilainen asutus lienee syntynyt vuoden 800 vaiheilla.Kaupungin nimi Castrum ferrum mainitaan ensi kerran 1118. Unkarinkielinen nimitys Kismarton (Pyhä Martti) mainitaan vuonna 1264. Oikeus kaupankäyntiin on Eisenstadtille annettu vuonna 1388. Itävallan arkkiherttua Albert VI; valtasi kaupungin 1445, ja se pysyi Habsburgien hallitsijasuvulla parisataa vuotta. Ottomaanitiin valtasivat kaupunkiin 1529 - 1532 pyrkiessään Wien.
Esterházyt ryhtyivät hallitsemaan Eisenstadtia vuonna 1648. Heidän aikanaan oli vilkasta rakennustoimintaa, joten kaupunkikuva muuttui melkoisesti. Napoleon Bonaparten ranskalaiset joukot valloittivat kaupungin 1809. Ensimmäisen maailmansodanaa jälkeen Burgenlandin maakunnan asemasta oli kiistaa, mutta alue jäi Itävaltaan eikä tullut osaksi Unkari. Toisen maailmansodan aikana kaupunkia pommitettiin. Se oli Puna-armeijan hallussa 1945 - 1955.
Aiheesta muualla
- www.eisenstadt.at
– Kaupungin virallinen sivusto
- www.schloss-esterhazy.at
– Esterházyn linna
- www.haydnfestival.at
– Eisenstadtin Haydn-festivaali