Raamatuntutkimus
Historiallis-kriittinen raamatuntutkimus eli raamatunkritiikki tarkoittaa
Raamatun tieteellistä tutkimusta. Tieteellinen raamatuntutkimus alkoi syntyä
valistuksen myötä 1700-luvulla, kun Raamattu alistettiin samanlaiselle teksti- ja kirjallisuuskritiikille kuin muutkin kirjat, ilman mitään erityistä 'pyhän kirjan' erityisasemaa. Pohjaa sille loivat jo renessanssioppineiden, kuten
Erasmus Rotterdamilaisen, tekemä Raamatun alkutekstien toimitustyö. 1600- ja 1700-luvuilla Raamattua analysoivat muiden muassa
Thomas Hobbes ja Isaac Newtonia. Nykyaikaisen raamatunkritiikin isinä voidaan pitää Julius Wellhausen ja Adolf Harnackia.
Raamatun eksegetiikka jakaantuu Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikkaan. Kirkon perinteiden kautta muodostuneessa kanonisessa lukutavassa Raamattu nähdään yleensä kokonaisuutena, pyhien kirjoitusten kaanonina, jonka kaikki osat selittävät toisiaan — Vanhan testamentin katsotaan selittävän Uutta testamenttia, ja Uuden testamentin toimivan Vanhan testamentin avaimena. Koska historiallis-kriittisessä tutkimuksessa kukin kirjoitus pyritään ymmärtämään sen omaa historiallista taustaa vasten, Vanhaa testamenttia ei tulkita Uuden testamentin valossa. Näin varsinkin Vanhan testamentin eksegetiikka on Uuden testamentin eksegetiikkaan nähden itsenäistä. Kummatkin jakavat kuitenkin yhteisiä kriittisiä menetelmiä.
Kriittisiä lukutapoja
- Tekstikriittinen eli tekstihistoriallinen lukutapa – tutkii alkutekstien oikeaperäisyyttä ja käännösten tarkkuutta. Päämääränä selvittää tekstin alkuperäinen muoto.
- Redaktiokriittinen eli redaktiohistoriallinen lukutapa – tutkii miten teksti on päätynyt lopulliseen muotoon. Tutkii Raamatun kirjoittajien omia korostuksia eli mitä kirjoittaja haluaa tuoda esille, miten käyttää lähdeaineistoa ja millaisia kirjallisia tekniikoita kirjoittaja on käyttänyt.
- Kirjallisuuskriittinen eli kirjallisuushistoriallinen lukutapa – tutkii tekstien lähteitä ja teksteihin myöhemmin tehtyjä lisäyksiä.
- Muotokriittinen eli muotohistoriallinen lukutapa – tutkii tekstien esteettistä muotoa ja yhteyttä arkielämään tekstien historiallisessa tilanteessa.
- Traditiokriittinen eli traditiohistoriallinen lukutapa – tutkii tekijöitä jotka vaikuttavat perimätiedon välittymiseen ja sen muutoksiin.
Vanhan testamentin eksegetiikka
Katso myös:
Uuden testamentin eksegetiikka
Uusi testamentti perustuu kirjoittajien kuvaamaan kokemukseen, Vanhan testamentin kirjoituksiin, sekä myöhemmin tehtyihin tulkintoihin, ja sen kirjat ovat syntyneet näiden vuorovaikutuksena. Siksi Uuden testamentin eksegetiikassa kirjoja voidaan lähestyä samoin näistä kolmesta näkökulmasta: kokemuksesta, perinteestä ja tulkinnoista.
Tutkimuksen ongelman muodostaa se, ettei Uuden testamentin historiallisiksi kuvauksiksi tarkoitettuja osia ole kuitenkaan kirjoitettu nykyaikaisen historiankirjoituksen periaatteita noudattaen. Näin ongelmana on historiallisten kuvausten erottaminen mahdollisista vertauskuvista ja myyteistä.
Katso myös:
Eksegetiikka muissa uskonnoissa
Juutalaisuus
Perinteinen juutalainen eksegetiikka sijoittuu rabbiiniseen kirjallisuuteen, johon kuuluvat Mishnahia, kaksi Talmud, sekä Midrash-kirjallisuus. Juutalaisia eksegeettejä kutsutaan nimellä meforshim ('kommentaattori').
Midrash koostuu Pentateukin ja sen lainkohtien eksegeesistä. Halakhah koostuu kirjoitetun lain eksegeesistä, ja Aggadah niiden Pentateukin osien eksegeesistä, jotka eivät liity juutalaiseen lakiin.
Mikra koostuu koko Tanakhin kolmen osan eli Pentateukin, Profeettojen ja Kirjoitusten eksegeesistä. Masorahin on eksegeesiä, joka on määritellyt raamatullisia tekstejä hallinneet säännöt ja periaatteet. Talmud toimittaminen oli tulosta eksegeettisestä tutkimuksesta, ja nykyään Talmudista itsestään on tullut tutkimuksen ja analyysin kohde.
Juutalainen eksegeesi ei päättynyt Talmudin kirjoittamiseen, vaan se jatkui läpi antiikin, keskiajan ja renessanssin, ja on edelleen tutkimuskohteena. Juutalaisilla on eksegeettistä tutkimusta harjoittavia keskuksia ympäri maailmaa, ja juutalaisuus näkee eksegetiikan merkittävänä juutalaisuuden pyhien kirjoitusten ymmärtämisen työkaluna.
Islam
Tafsir on Koraanin eksegetiikkaa ja kommentointia. Tafsireja kirjoittavaa kutsutaan mufassiriksi.
Katso myös
Kirjallisuutta
- Hakola, Raimo; Merenlahti, Petri (toim.): Raamatuntutkimuksen uudet tuulet. Helsinki, 1997.
- Luomanen, Petri (toim.): Osa 'Eksegetiikka' teoksessa Teologia - johdatus tutkimukseen. Edita, Helsinki, 2001. ISBN 951-37-3456-0.
- Riekkinen, Vilho; Veijola, Timo: Johdatus eksegetiikkaan. Metodioppi. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 37. 2. uudistettu painos. Helsinki, 1986.
-
-
- Smend, Rudolf: Vanhan testamentin synty. Helsinki, 1989.
- Syreeni, Kari: Uusi testamentti ja hermeneutiikka. Tulkinnan fragmentteja. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 61. Helsinki, 1995.
Aiheesta muualla
Yleistä:
Vanhan testamentin eksegetiikka:
Uuden testamentin eksegetiikka:
Exegese
Exégèse
