Kiinnostus musiikkiin alkoi näkyä aikaisin Elastisen varhaisnuoruudessa: jo seitsemänvuotiaana Elastinen kävi ahkerasti kitaratunneilla. Lisäksi hän aloitti aktiivisen tanssimisen 11-vuotiaana ja oli osa maineikasta Illmatic Cru -breakdanceiksi-ryhmää, joka vaihtoi myöhemmin nimensä Savage Feet. Vuonna 1997 perustettuun ryhmään kuuluivat Elastisen lisäksi b-boyt Hypnotic, Uniikki, D'Maestre, Lil'P ja Twister. Kutsumanimensä 'Elastinen' hän sai ajan mittaan breakdance-piireistä.
Nuoruutensa hän vietti Malminkartano-Kannelmäki-Hakuninmaa -akselilla. Elastinen kirjoitti ensimmäiset rap-lyriikkansa viidentoista vuoden iässä, isoveljeltään saamansa hiphop-kasetin innoittamana. Hän liittyi ystäviensä kera rasisminvastaisen Colorblind-musikaalin riveihin ja kesällä 1997 perusti myös musikaalissa mukana olleen Iso H:n kanssa Fintelligensin, suomenkielisen hip hopin pioneeribändin. Heidän ensimmäinen julkaisunsa oli vuonna 1998 omakustanteena julkaistu Vapaa Tyyli / Finvasion -vinyyli, jota painettiin sata kappaletta. Levyä myytiin muun muassa pienessä The Funkiest -levykaupassa ja kädestä käteen erilaisissa hip hop -tapahtumissa. Levy herätti Sony Musicin kiinnostuksen ja Fintelligens sai levytyssopimuksen Elastisen ollessa vasta 18-vuotias.
Pitkäaikainen musiikki- ja tanssiharrastus vei Elastisen opiskelemaan Sibelius-lukioon, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2000. Samana vuonna Fintelligensin debyyttialbumi, Renesanssi, ilmestyi ja ylitti kultalevyyn oikeuttavan rajan. Elastinen tuotti noin kolmasosan albumin musiikista. Syksyllä 2001 ilmestyi Fintelligensin seuraava albumi, myös kultaa myynyt Tän tahtiin, jonka tuotannosta jo kaksi kolmasosaa oli Elastisen käsialaa.
Kun Elastinen suoritti asepalvelustaan Santahaminassa vuoden 2002 keväällä, hän käytti pääasiassa kaikki viikonloppuvapaansa ahkeraan keikkailuun Fintelligensin kanssa. Marraskuussa 2002 julkaistiin Fintelligensin kolmas pitkäsoitto, kultarajan helposti ylittänyt Kokemusten summa, jonka musiikin tuottamisesta Elastinen vastasi kokonaisuudessaan.
Vuonna 2003 Elastinen tuotti yhdessä Fried Musicin Jukka Immosen kanssa Popstarsista tutun Jonnan debyyttialbumin Kaksnolla, sekä raivoisan menestyksen saavuttaneen jääkiekon MM-kisojen 2003 virallisen tunnuslaulun, Kaikki peliin. Saman vuoden lopussa Fintelligens julkaisi kokoelman Nää vuodet 1997-2003, joka päätti Fintelligensin levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Kokoelman mukana tuli myös DVD, joka sisälsi muun muassa kaikki yhtyeen musiikkivideot ja videomateriaalia keikoilta vuosien varrelta. Kokoelma myi kultaa.
Keväällä 2004 Elastinen julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Elaksis Kivi. Levyltä julkaistiin singlet Syljen ja Bäkkiin Stadiin. Syljen menestyi myös ulkomailla ja se nousi nopeasti Pohjoismaiden singlelistan kärkeen. Siitä kuvattiin lisäksi musiikkivideo, jonka ohjasi Jani Tolin. Elaksis Kivi julkaistiin CD:n lisäksi myös vinyylinä.
Vuonna 2006 Elastinen teki E.T.T.E-mixtapen Timo Pieni Huijauksen kanssa. Mixtape sisälsi 13 uutta kappaletta ja sen tuotannosta vastasivat Elastisen lisäksi Snellmen, Jonny Bro, Marks ja Boy Mike. Elastinen julkaisi myös toisen sooloalbuminsa Anna soida 15. marraskuuta. Levyn nimikappale Anna soida soi runsaasti radiokanavilla, ja siitä kuvattiin myös musiikkivideo. Myös kappaleesta Päivä kerrallaan tehtiin musiikkivideo. Molemmat videot ohjasi Trill Median Lauri Aalto.
Elastisen kolmas sooloalbumi E.L.A ilmestyi 31. lokakuuta 2007. Levyllä vierailivat muun muassa Asa ja Sami Saari, ja siltä on lohkaistu toistaiseksi vain yksi single nimeltään Ovet paukkuu.
Elastinen on tuottanut uransa aikana lukuisia hittikappaleita myös monelle muulle artistille, esimerkiksi Kapasiteettiyksikölle, Illiinlle ja Asalle. Hän on myös vieraillut muun muassa Brandon, Jonnan, Redraman ja Tommy Teen albumeilla.