Elektroninen demokratia

Elektronisen demokratian malleja

Informaatioteknologiaa voidaan käyttää hyväksi eri tavoin järjestetyissä demokraattisissa yhteiskunnissa ja yhteisöissä. Van Dijk}} jaottelee elektronisen demokratian mallit kahden tekijän mukaan:

Tavoite, joka voi olla joko mielipiteen muodostaminen tai päätöksen tekeminen.
Päätöksentekotapa, joka voi olla joko edustuksellista tai tapahtua suoran demokratian periaatteiden mukaisesti kulloinkin päätettävään asiaan liittyen.

Näistä lähtökohdista käsin Van Dijk toteaa edelleen, että informaatio- ja kommunikaatioteknologia voi esiintyä neljällä erityyppisellä tavalla elektronisen demokratian eri malleissa ja prosesseissa:

tiedon välittäminen yhdensuuntaisesti ()
konsultaatio, eli edustajat kysyvät edustamansa osapuolen mielipiteitä ()
rekisteröinti (), jossa tietoa kerätään keskitetysti rekisteröidyiltä henkilöiltä, mm. neuvoa antavissa äänestyksissä
keskustelu (), jossa ihmiset voivat muodostaa ja kommentoida toistensa mielipiteitä

Van Dijk (2000) myös toteaa, että ihmiset voivat muodostaa omia yhteisöjään, joiden sisällä he voivat hyödyntää Internetin kommunikaatiomahdollisuuksia keskenään, autonomisesti.

Hieman samantyyppisen luokittelun esittää myös Bellamy, lisäten suoraan demokratiaan pohjautuvan kyberdemokratia-mallin}}. Bellamyn mukaan neljä elektronisen demokratian mallia ovat:

Kuluttajamalli (), jossa ihmiset nähdään lähinnä julkisten palveluiden hyödyntäjinä, ja demokratia hoituu etabloituneiden instituutioiden ja puolueiden välityksellä. Informaatioteknologiaa hyödynnetään lähinnä tiedon hankkimiseen ehdokkaista ja sähköisistä palveluista, palveluista palautteen antamiseen ja mahdollisesti sähköiseen vaaliin.
Elitistinen malli (), jossa eri intressenttiryhmiä edustavat asiantuntijat toimivat poliittisissa verkostoissa, hyödyntäen teknologian mahdollisuuksia, ja jossa he aika ajoin tulevat jossain määrin demokraattisesti valituiksi intressenttiryhmiensä toimesta.
Kansalaisvastuu-malli (), jossa kansalaiset nähdään etenkin paikallistasolla aktiivisina toimijoina ja kantavat vastuun kehityksestä yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin, toimien aktiivisessa yhteistyössä valittujen edustajien kanssa informaatioteknologiaa tehokkaasti hyväksikäyttäen.
Kyberdemokratia (), jossa perinteiset instituutiot menettävät valtaansa verkottuneille yhteisöille, ja joissa päätöksenteko tapahtuu yhä enemmän suorana demokratiana tietoverkoissa, minkä tietotekniikka viimeinkin tekee kunnolla mahdolliseksi.

Näihin malleihin lisäten Päivärinta ja Sæbø ehdottavat löytämiensä esimerkkitapausten pohjalta ns. partisaanimallia (), jossa tietoverkkojen ja mobiiliteknologian avulla tapahtuva keskustelu ja ihmisten mobilisointi on suunnattu kritisoimaan ja muuttamaan vallitsevaa, usein epädemokraattiseksi kyseisten toimijoiden mielestä katsottua, hallintorakennetta. Partisaanimallissa poliittisen debatin suhde itse päätöksentekoprosessiin ei ole selkeästi määritelty, vaan vaikutus on epäsuora, perustuen esimerkiksi yleisen mielipiteen aikaansaamaan paineeseen.

Historia

1970-80-luvut: Elektroninen äänestäminen ja teledemokratia

E-demokratian juuret ovat tietokoneavusteisten äänestysjärjestestelmien kehittämiseksi tehdyssä työssä 1970-luvun alussa. Vuonna 1970 Murray Turoff kehitti ohjelmiston Delphi-tutkimusmenetelmän tueksi, joka sisälsi toiminnot käyttäjien tekemien keskusteluavausten selailemiseksi, niistä äänestämiseksi, ja äänestystulosten katselemiseksi. Vuonna 1973 New Yorkunissa järjestettiin ensimmäinen elektroninen 'kaupunkikokous' (), jossa kaupunkisuunnitteluyhdistys keräsi mielipiteitä kaupunkisuunnittelu isolta joukolta kaupunkilaisia, pohjautuen 'vuorovaikutteiseen' televisioon ja puhelimellann annettavaan palautteeseen. Samana vuonna Ned Crosby organisoi puhelimen välityksellä toimineita 'kansalaispaneleita' Minnesota osavaltiossa, Yhdysvalloissa ja Peter Dienel Wuppertalssaissa, Saksa, joissa äänien käsittely oli tietokoneohjattua. 1978 Havaijin yliopistossa tutkijat Ted Becker ja Christa Slaton suunnittelivat ja organisoivat Televote-nimisen järjestelmän, jolla kerättiin mielipiteitä sadoilta osallistujilta. Vuonna 1981 he lanseerasivat teledemokratia-käsitteen samaista projektia edelleen kehittäessään. }}

1990-luku: Www ja kansalaisaktivismi

Kenties ensimmäinen www-pohjainen e-demokratiahanke on Minnesotassa heinäkuussa 1994 perustettu MN E-Democracy-sivusto. Sivuston perusti tuolloin 25-vuotias julkishallinnon opiskelija Steven Clift, joka oli kiinnostunut informaatioteknologian mahdollisuuksista ja vaikutuksista hallintoon ja poliittisiin prosesseihin. Sivusto perustui LISTSERV-teknologiaan, jossa sivustolle saattoi rekisteröityä ja viestiä sähköpostin avulla, ja www-sivusto koostui sitten keskustelunavauksista ja vastauksista. Sivuston tarkoituksena oli parantaa ihmisten mahdollisuuksia saada informaatiota Yhdysvaltain osavaltioiden ja edustajahuoneen vaaleihin marraskuussa 1994.}} Steven Clift jopa piti itseään hetken koko e-demokratia-käsitteen keksijänä, kunnes totesi jonkun kirjoittaneen aiheesta tuolla nimellä jo vuonna 1987. Joka tapauksessa MN E-democracy -sivusto oli ensimmäinen paljon huomiota saanut e-demokratia -nimikkeen alla toteutettu www-sovellus.

1990-luvun puolivälin jälkeen on tehty lukuisia erilaisia e-demokratian nimissä tapahtuneita kokeiluja eri puolilla maailmaa. On kuitenkin huomattava, että kyberdemokratia, jota usein teoreettisessa ja populistisessa kirjallisuudessa samaistetaan e-demokratiaan, ei ollut lukuisista spekulaatioista huolimatta tuottanut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin mennessä montaakaan poliittiseen päätöksentekoon paljoa vaikuttanutta sovellusta, lukuun ottamatta joitakin alkutekijöissään olevia Internet-puoluekokeiluja.

2000-luvun alku: Poliitikot ja ehdokkaat nettiin

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppua kohden julkisuutta ovat saaneet eritoten poliitikkojen ja vaaliehdokkaiden aluevaltaukset markkinoida itseään virtuaaliyhteisöissä ja sähköisillä foorumeilla ja keskustelupalstoilla, eritoten vaalien lähestyessä, mikä tosin edustaa hyvin perinteistä demokratiamallia keskittyen äänestäjien informoimiseen suoran vaikuttamisen sijaan.

Elektronisen demokratian sovelluksia

Elektronisessa demokratiassa voidaan käyttää yleensä erilaisia informaatio- ja kommunikaatioteknologian sovelluksia hyväksi. Vallitseva demokratiamalli, tai eri mallien yhdistelmä, vaikuttaa kuitenkin siihen, millaiseksi e-demokratia muodostuu käytännössä. Teknologian käyttöönotto sinänsä ei muuta eikä edistä demokratiaa ilman yhteiskunnassa tapahtuvaa organisatorista muutosta. Olemassa olevat yhteiskunnalliset rakenteet ja toimijat (esimerkiksi poliitikot) voivat jopa tieten tahtoen jarruttaa etenkin perinteisiä edustuksellisia demokratiamalleja muuttamaan pyrkivien ratkaisujen käyttöönottoa ja sen myötä tapahtuvaa demokratiaprosessin muutosta.| Lopetusmerkki = }}

Elektronisessa demokratiassa on käytetty hyväksi ja voidaan käyttää ainakin seuraavia informaatioteknologian sovelluksia:

sähköposti
puhelin- ja matkapuhelinsovellukset
www-sivut (dokumentit, joita halutaan kommunikoida), joita erilaiset osapuolet ylläpitävät (kunnat, valtio, puolueet, ehdokkaat), sisältäen lukuisia erilaisia viestintäteknologioita, kuten eri osapuolten ylläpitämät ja verkottamat blogtit, keskustelufoorumi, chatit, kumulatiiviset arkistot esim. kansalaisilta kerätyistä neuvoa-antavista mielipiteistä (), jne.
elektroniset äänestyssovellukset ()
vuorovaikutteinen televisio

2000-luvulla on syntynyt joitakin Internet-puolueita, joiden poliittinen kommunikaatio ja päätöksenteko tapahtuu suurelta osin tai kokonaan Internet-pohjaisten työkalujen välityksellä. Esimerkiksi Ruotsissa ainakin kahdessa kunnassa, Knivstassassa ja Vallentuna, oli vuonna 2006 valittuna kunnanvaltuustojen jäseniksi nettipuolueiden edustajia.