Elokuva

Elokuva on taidemuoto ja yksi suosituimmista viihteenstastalajeista. Nykymuotoinen elokuva muodostuu kuva ja äänestä ja on siis audiovisuaalinen medialla. Kuvaan saadaan liikkeen illuusio, kun hivenen edellisestä poikkeavia kuvia vaihdetaan taajaan, yleensä 24 kertaa sekunnissa. Elokuvia tehdään nauhoittamalla kamera, animoimalla tai erikoistehosteilla.

Nimitys elokuva on aikojen saatossa lyhentynyt sanoista elävät kuvat, joilla asiaa ensin nimitettiin.

Elokuvan historiaa

Pääartikkeli: Elokuvan historia

Elokuvan suoranaisina edeltäjinä voidaan pitää taikalyhtyä, kaleidoskooppiaa ja zoetrooppi. Camera obscura oli taikalyhdyn käänteinen versio, jolla ulkopuolinen kuva tai maisema saatiin heijastetuksi huoneen tai laatikon sisälle pienen valoaukon kautta. 1700-luvun fantasmagorianäytökset puolestaan muistuttivat usein toimintafilmejä: ne sisälsivät erikoistehosteita ja visuaalisia huipentumia.

Ranskalaiset Lumièren veljekset olivat keskeisiä elokuvan keksimisessä, ja he myös järjestivät ensimmäiset varsinaiset elokuvaesitykset. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui 28. joulukuuta 1895, jolloin yksinkertainen dokumentti asemalle saapuvasta junasta, L'Arrivée d'un train en Gare de la Ciotat (1895nsa), sai ensi-ilta Pariisissa. Toinen elokuvan alkuaikojen suurimmista vaikuttajista oli Georges Méliès, myös ranskalainen, jota voidaan puolestaan pitää trikkikuvauksen ja fantasiaelokuvan isänä.

Elokuvat olivat pitkään yksikelaisia lyhytelokuvia, koska pitkiä elokuvia ei pidetty taloudellisesti kannattavana, ja teknisesti ne olivat yksinkertaisia ja kunnianhimottomia. Muutoksen sai aikaan yhdysvaltalainen elokuvantekijä D. W. Griffith, jonka elokuvatekniset kokeilut huipentuivat spektaakkelielokuvaan Kansakunnan synty (Birth of a Nation, 1915). USA:n sisällissodan vaiheita vapaasti muokaten kuvannut draama ei vain aloittanut pitkien elokuvien laajamittaista tuotantoa menestyksellään, vaan toi elokuvaan monia tähän päivään vakiintuneita teknisiä yksityiskohtia ja innosti monia mykkäkaudella aloittaneita elokuvaohjaajia.

Ensimmäinen elokuvateollisuus syntyi 1900-luvun alussa Italiaan, mutta se tuli tiensä päähän muun muassa näyttelijöiden kovien palkkiovaatimusten ja kalliiden spektaakkeleiden takia. Sille olivatkin tunnusomaisia historialliset suurelokuvat, joita monesti voitiin kuvata alkuperäisillä tapahtumapaikoilla, kun käsiteltävänä oli esimerkiksi Rooman historia. Italian elokuvantekijöille oli ominaista suuren huomion antaminen tilan käytölle, kun amerikkalaiset kollegat samaan aikaan painottivat kameran edessä tapahtuvaa liikettä. Italialaisia innoitti esteettiseen valintaansa mahdollisesti maansa pitkä teatteriperinne. Elokuvanteon tyyssijaksi vakiintui Italian jälkeen Yhdysvaltojen Kalifornia, jossa riitti aurinkoa ja rahaa.

Alkuaikoina elokuvissa ei ollut omia 'supertähtiä' toisin kuin nyt koska oikeastaan kenenkään nimeä ei tunnettu koko teollisuudessa, mihin vaikutti osaksi myös se että suurimmasta osista elokuvista puuttui lopputekstit. Tämä tilanne oli elokuvayhtiöiden mieleen, sillä kun kukaan näyttelijä ei ollut ylitse muiden, kaikille voitiin maksaa samaa palkkaa, mitkä eivät vielä tuolloin olleet kovin korkealla. Tilanne kääntyi päälaelleen vuonna 1910, kun tuottaja Carl Laemmlen vuokrasi toiselta yhtiöltä naisnäyttelijä Florence Lawrence ja käynnisti valtavan mainoskamppajan jossa hänen nimensä paljastettiin. Myöhemmin Lawrencen nimi oli jokaisessa hänen näyttelemänsä elokuvan mainoksessa muiden yläpuolella. Laemmlen suunnitelma onnistui ja Lawrencesta tuli elokuvahistorian ensimmäinen todellinen 'supertähti' ja pian 'tähtikuume' levisi ympäri maailmaa ja aiheutti palkkioissa huimat nousut ja erot niiden välillä. Kun vuonna 1912 esim. tanskalainen Asta Nielsen ansaitsi vuodessa yli 80 tuhatta dollaria niin Lawrence sai 13 000 dollarin tuloja.