Historia
Epikurolaisuuden perustaja Epikuros
Epikuros oli atomistinen materialisti, ja seurasi näin Demokritoksen jäljissä. Materialistinen ajatusmaailma sai hänet hyökkäämään kaikkea taikauskoa vastaan, sekä sitä ajatusta vastaan, että jumalat osallistuisivat millään tavalla maailman toimintaan. Sokrateen oppilaana olleen Aristippoksen tavoin hän uskoi, että suurinta hyvää oli kohtuullisten nautintojen etsiminen. Tällaisia olivat muun muassa mielentyyneys, sekä vapautuminen pelosta tiedon kautta. Aristippos oli siirtynyt kannattamaan hedonismia ja egoismia. Jotkut samaistavat myös epikurolaisuuden hedonismiin, sellaisena kuin hedonismi yleensä ymmärretään. Ammattimaiset filosofit kuitenkin yleensä torjuvat tämän.
Epikuroksen koulu, jota kutsuttiin nimellä 'Puutarha' (kreik. Kepos), vaikuttaa olleen melko askeettinen yhteisö, joka hylkäsi Ateenan politiikan parrasvalot. Ateenalaisen mittapuun mukaan heitä voitiin pitää maailmankansalaisina, mukaan lukien naiset ja orjat, ja he olivat todennäköisesti kasvissyöjiä.
Epikurolaisuus oli alun perin haaste lähinnä platonilaisuudelle, mutta myöhemmin siitä tuli stoalaisuuden päävastustaja. Stoalaiset tunnettiin yleismaailmallisen järjen ja kaitselmuksen kannattajina, kun taas epikurolaiset kielsivät ajatuksen täysin.
Koska Epikuros ja hänen seuraajansa karttoivat politiikkaa, epikurolaisuudesta ei koskaan tullut kovin merkittävää filosofiaa. Epikuroksen kuoleman jälkeen Puutarhaa johti Metrodoros, ja häntä seurasi Polyainos. Neljäs merkittävä aikalainen oli Hermarkhos. Heitä pidettiin koulukunnan perustajina ja oppimestareina, ja antiikin lähteissä heihin viitattiin nimillä 'edelläkävijät' (kathêgemones) tai yksinkertaisesti 'miehet' (andres).
Myöhemmin roomalaisen vallan aikana Lucretius oli epikurolaisuuden suurin puolestapuhuja. Roomalaisista myös runoilija Horatius kuului Epikuroksen opetusten kannattajiin. Epikurolaisuus vaipui unohduksiin Rooman vallan lopulla, ja heräsi uudelleen henkiin atomisti Pierre Gassendin toimesta valistusaikana. Myöhemmistä vaikuttajista Thomas Jefferson kutsui itseään epikurolaiseksi. Myös Denis Diderot ja Friedrich Nietzsche kannattivat epikurolaisuutta.
Danten Jumalaisessa näytelmässä epikurolaisten haudat sijaitsivat helvetin kuudennella kehällä (Inferno, Canto X).
Filosofia
Epikurokselle korkein nautinto, mielenrauha ja pelosta vapautuminen, saavutettiin tiedon, ystävyyden, ja hyveellisen ja kohtuullisen elämän kautta. Hän ylisti yksinkertaisia nautintoja ja askeettista elämäntapaa, ja siihen kuului ruumiillisista haluista kuten seksistä ja herkuttelusta pidättäytyminen. Epikuros opetti, että syödessä ei tulisi syödä liian kallista ruokaa, sillä se saattaisi johtaa tyytymättömyyteen myöhemmin — kuten tylyyn havaintoon, ettei ole enää varaa herkutella samalla tavalla tulevaisuudessa. Samoin seksi saattaisi johtaa halun lisääntymiseen ja kasvavaan tyytymättömyyteen partneria kohtaan.
Epikuros ei muotoillut mitään laajaa eettistä järjestelmää, joka olisi säilynyt nykypäiviin. Häneltä on kuitenkin säilynyt joitakin kirjoituksia. Sen lisäksi monet oppineet katsovat, että Lucretiuksen eeppinen runo Maailmankaikkeudesta (De rerum natura) esittää yhdessä teoksessa Epikuroksen kirjoitusten tärkeimmät argumentit ja teoriat.
Epikurolainen materialismi ennakoi useita myöhemmin tehtyjä tieteellisiä löytöjä. Muun muassa John Daltonin atomiinteoria ja Charles Darwin evoluutioteoria voidaan havaita jo epikurolaisissa kirjoituksissa.
Epikurolaisuus painotti jumalten neutraalia suhtautumista ihmisten asuttamaan maailmaan ja sitä, että jumalat eivät millään tavalla sekaannu maailmankaikkeuden toimintaan. Epikurolaisuus myös opetti, että sekä jumalat, materia että sielut on kaikki tehty samasta aineesta eli atomeista. Jumalilla atomeista koostuvat sielut ovat kiinni ruumiissa, eivätkä pääse pakenemaan. Ihmisillä ruumiin ja sielun atomien välillä olevat voimat eivät ole yhtä suuria, ja niin ruumis ei kykene pitämään sielua kiinni loputtomiin.
Epikurolaiset käyttivät Demokritoksen ja Leukippoksen teorioita kuvaamaan ihmisen vapaata tahtoa. Heidät mukaansa myös kaikki ajatukset koostuivat ainoastaan satunnaisesti kieppuvista atomeista. Tällä selityksellä voitiin huojentaa uteliaita mieliä, ihmisillä kun on aina ollut tapana pohtia omaa rooliaan maailmankaikkeudessa.
Jotkut ovat tulkinneet tällaisen opetuksen ainoastaan naamioituneeksi ateismiksi. Epikuros oli kuitenkin hyvin tietoinen Sokrateen kohtalosta, eikä halunnut tulla syytetyksi uusien jumalia koskevien oppien esittämisestä. Siksi hän varoi osoittamasta ateismia julkisesti, ja kävi temppeleissä siinä missä muutkin. Hän vain kutisti jumalat pelkiksi fyysisiksi olennoiksi ja sulki heidät erilliseen maailmankaikkeuden osaan, jossa he voivat oleskella ilman ihmiskuntaa koskevia ajatuksia tai huolenpitoa. Näin hän saattoi olla käytännössä ateisti, mutta teoreettisesti teisti.
Epikurolaisuus oli todennäköisesti ensimmäinen filosofinen koulukunta joka esitti ajatuksen yhteiskuntasopimuksesta, jonka mukaan lait ja valtion olemassaolo perustuvat ihmisten keskinäiselle sopimukselle, eikä millekään jumalallisille säädöksille.
Filosofit
Kreikkalaiset
Roomalaiset
Aiheesta muualla
Epikureismus
Épicurisme
Epikurism
)
