Yleistä
Termi ”estetiikka” tulee kreikan kielen sanasta aisthetike (), ja sen kehitti filosofi Alexander Gottlieb Baumgarten vuonna 1735 merkitsemään 'tiedettä siitä, kuinka asiat tunnetaan aistien kautta'.[Kivy, Peter (toim.): The Blackwell Guide to Aesthetics 2004.] Baumgartenin esittelemä latinankielinen muoto oli aesthetica. Termiä käytettiin hänen jälkeensä saksan kielessä, mutta esimerkiksi englannin kieleen sana tuli vasta 1800-luvulla.[Esim. J. H. Bernardin käännös Immanuel Kantin teoksesta Arvostelukyvyn kritiikkin, 1892.] Esteettistä keskustelua käytiin kuitenkin yhtä lailla ennen tätäkin esimerkiksi David Hume termistöllä, puhuen 'maun standardeista' tai 'maun arvostelmista'.[Hume, David: 'Of the Standard of Taste', 1757.]
Estetiikka jakautuu pääasiassa niin sanottuun analyyttiseen, angloamerikkalaiseen estetiikkaan ja niin sanottuun mannermaiseennn, lähinnä ranskalaisiin ja saksalaisiin koulukuntiin, joskin aiemmin mainitut soveltavan estetiikan, tai nykyään yhä yleisemmäksi käyneet itämaisen estetiikan pohdinnat ovat vallanneet alaa. Nykyisessä muodossaan, omana filosofian kenttänä se on elänyt kulttuurisen eriytymisen seurauksena 1700-luvulta asti. Eteettisiä pohdintoja on kuitenkin esiintynyt läpi ajattelun historian. Estetiikassa on kautta aikojen pohdittu eri tavoin taiteen määrittelyä, esteettistä kokemusta, taiteen roolia ja merkitystä ihmiselle ja yhteiskunnalle, sekä eri taiteenlajien erityiskysymyksiä. Ennen myös kauneuden pohtimisella oli tärkeä osuus, mutta sittemmin populaarikulttuuri, ympäristön ja esimerkiksi ruumiillisuuden esteettisten kysymysten rooli on muodostunut kauneutta merkittävämmäksi.
Voidaan myös puhua muun muassa sosiologisesta tai semioottisesta estetiikasta, mutta pääpiirteissään käsite viittaa filosofiaan. Toisaalta pohjoismainen estetiikka, ja sen osana suomalainen, on myös melkoisen käytäntöön suuntautunutta, paikoin taiteen ja esteettisen teoriaa sekä soveltamista yhtä paljon kuin varsinaista filosofiaa.
Kokeellinen estetiikka tutkii taiteen ja kauneuden ilmiöitä empiirisemmin kuin filosofinen 'ylhäältä alaspäin' asioita tarkasteleva estetiikka. Kokeellinen estetiikka on lähes sama asia kuin taidepsykologia. Muita kokeellisen estetiikan alueita ovat muun muassa urheilun, median ja sukupuolen estetiikka.
Estetiikan käytännön osa-alueet
Sen lisäksi että estetiikassa käsitellään varsin filosofisia ja yleisiä kysymyksiä, konkreettiset muotokysymykset ovat tietyssä mielessä estetiikkaa.
- Taiteissa estetiikka tutkii yksittäisiä elementtejä tai keinoja sekä niiden kauneutta. Taiteessa on usein eroteltavissa esimerkiksi symmetrisyys ja epäsymmetrisyys, teoksen keskipiste, rytmi, liike, kolmiulotteisuus, perspektiivi ja suhde.
- Musiikissa tutkimuksen kohteina ovat muun muassa sanoitukset ja lyyrisyys, harmonia, hypnoottisuus, tunteellisuus, dynamiikka, resonanssi, leikittely ja väri.
- Arkkitehtuurissa esteettisyyttä ja sen eri perusteita tutkitaan, vaikka usein ulkonäkö rakennuksia suunniteltaessa jääkin kustannusten, käyttötarkoituksen, rakenteiden ja rakennemateriaalien varjoon. Rakennuksissa voidaan eritellä symmetria, väri, transsendenssi, harmoniann, auringonvalo ja varjojen heijastuminen, sekä kuviointi.
- Esittävissä taiteissa esteettistä voivat olla tarinankerronta, tasapaino, ajoitus, voima, šokki, huumori, asu, ironia ja sensuaalisuus.
- Kirjallisuudessa on esteettisiä piirteitä runossajen lisäksi proosa novelleista romaaneihin. Hyvä kirjallinen teos saattaa käyttää rytmiä, analogioita, allegorioita, metaforia, rakennetta, ajoitusta, kuvallisuutta, fantasiaa, jännitysatä, analyysi, huumoria/kyynisyyttäaa ja ääneen ajattelu.
- Maisemasuunnittelussa esteettistä ovat esimerkiksi kasvitt, heijastuma, kaudellinen vaihtelu, valaistus, toisto ja patsaat.
- Kulinarismissa esteettisyys voi tutkia ulkonäköitaä, alueellisuutta, mauste, diversiteettiä/kontrastia, odotuksia, viettelemistä ja koristeita.
- Ympäristöestetiikka tutkii kauneuden merkitystä luonnon arvottamisessa. Tärkeimpiä ympäristön esteettistä luonnetta tutkineita filosofeja ovat olleet skotlantilainen filosofi David Hume, irlantilainen filosofi Francis Hutcheson ja englantilainen poliitikko, esteetikko ja filosofi, Lordi Shaftesbury sekä ennen kaikkea königsbergiläinen filosofi Immanuel Kant.
Historiaa
Platonin ja Aristoteleen teokset ovat yleensä historiallisena taustana nykyestetiikalle. Sittemmin estetiikan kehitykseen ovat vaikuttaneet mm. Plotinos, Augustinus, Tuomas Akvinolainen[Janaway, C.: 'Aesthetics, history of', teoksessa ] ja sittemmin uusplatonistiset renessanssifilosofit. 1700-luvulla käsite syntyi merkitsemään oppiainetta, joka on perustana nykyiselle. Alexander Gottlieb Baumgarten julkaisi 1700-luvun puolessavälissä teoksen Aesthetica, jossa käsite viittasi kauneuden ja taiteen lisäksi käytännön havaintoon ja sen kehittämiseen. Sittemmin Immanuel Kant loi pohjan nykyaikaiselle estetiikalle, ja hänen perässään merkittäviä estetiikan kehitykseen vaikuttaneita filosofeja ovat mm. Hegel ja Jenan koulukunta.
Merkittäviä esteettisiä julkaisuja uudella ajalla ovat tuottaneet muun muassa Theodor Adorno, Walter Benjamin, Arthur C. Danto, George Dickie, John Dewey ja Martin Heidegger. Monien erityisesti niin sanottujen mannermaisten filosofien tuotannossa estetiikka on eri tavoin tärkeä, mutta sitä ei filosofian osa-alueena, varsinkaan ongelmalähtöisesti eroteta muusta filosofiasta. Nykyesteetikot lukevat ahkerasti mm. Jean-Luc Nancyta, Jacques Lacaniaia ja Michel Foucault. Feministinen estetiikka on yhä keskeisempi kokoelma perspektiivejä kauneuden ja taiteen historiaan ja nykypäivään. Itämaisella estetiikalla tarkoitetaan taiteesta, kauneudesta yms. käytyä keskustelua länsimaisen kulttuuripiirin ulkopuolella, jota pohditaan länsimaisen estetiikan perinnöksi jättämistä raameista käsin.
Suomessa estetiikkaa ovat merkittävästi julkaisseet ja sen toimintaa edistäneet mm. jo edesmennyt Yrjö Hirn ja Aarne Kinnunen, sekä nykypäivänä aktiiviset Yrjö Sepänmaa, Arto Haapala, Oiva Kuisma, Juha Varto ja Pauline von Bonsdorff. Mannermaisen filosofian piirissä vaikuttavista estetiikan kenttään liittyvät eri tavoin mm. Markku Lehtinen, Sami Santanen ja Miika Luoto.
Antiikin estetiikka
käytöstä.]]
Tunnemme jonkin verran esihistoriallista taidetta, mutta emme useinkaan taideteosten syntyyn vaikuttanutta kontekstia, joten voimme vain arvailla niiden valmistamiseen ja tulkitsemiseen liittyneitä esteettisiä ajatuksia.
Antiikin aikana taiteen kannalta merkittävimpiä sivilisaatioita olivat
Egypti,
Mesopotamia,
Kreikka,
Rooma,
Intia ja
Kiina. Jokainen näistä kulttuureista kehitti omaleimaiset ja tunnusomaiset taidetyylinsä. Kreikkalaisella kulttuurilla on ollut suurin merkitys länsimaalaisen estetiikan kehitykselle. Kreikkalaiset ihailivat ihmisruumiin fyysistä muotoa ja siihen liittyvien taitojen kehittämistä. Tämä näkyy erityisesti ajan kuvanveistossa ruumiillisen kauneuden, kuten lihaksiston, asentojen ja anatomisesti oikeiden mittasuhteiden, kuvauksessa.
Monet antiikin kreikkalaiset filosofit katsoivat, että esteettisesti viehättävät kohteet ovat kauniita itsessään. Platonin ideaopin mukaisesti kaikki kaunis oli osallisena ikuisesta Kauneuden ideasta. Pythagoralaisilta Platon puolestaan omaksui harmoniaopin, jonka mukaisesti kauneus muodostui osien harmoniasta ja ykseydestä.[Berghaus, Günter: 'Neoplatonic and Pythagorean Notions of World Harmony and Unity and Their Influence on Renaissance Dance Theory ]
', Dance Research: The Journal of the Society for Dance Research, Vol. 10, No. 2. (Autumn, 1992), ss. 43-70. Aristoteleelle kauneus oli teoreettinen käsite, ja siksi hän käsitteli sitä paitsi varsinaisissa estetiikan alan teoksissaan myös Metafysiikassaan.[Marshall, John S.: 'Art and Aesthetic in Aristotle ', The Journal of Aesthetics and Art Criticism, Vol. 12, No. 2. (Dec., 1953), ss. 228-231.] Hänen mukaansa kauneuden universaalit osatekijät olivat järjestys, symmetria ja määräytyneisyys.[Aristoteles: Metafysiikka 1078b1.]
Keskiaikainen länsimainen estetiikka
Säilynyt keskiaikainen taide on painotukseltaan uskonnollista, ja tyypillisesti katolisen kirkonenen, vaikutusvaltaisten kirkollisten henkilöiden tai varakkaiden maallisten mesenaatti rahoittamaa. Tärkeintä ei useinkaan ollut taiteen esittävyys vaan sen hengellinen ylentävyys.
Pohdinnat taiteen ja esteettisten kokemusten luonteesta ja tehtävästä seurasivat samoilla linjoilla. Bonaventuran De reductione artium ad theologiam on tyypillinen esimerkki. Se käsittelee käsityöläisen taitoja Jumalan antamina lahjoina, joiden tarkoituksena on tuoda Jumala esille ihmiskunnalle neljän ”valon” kautta. Nämä olivat: mekaanisten taitojen valo, joka tuo esille ihmisen tekemien esineiden maailman; tätä ohjaava aistihavainnon valo, joka tuo esille luonnollisten muotojen maailman; tätä ohjaava filosofian valo, joka tuo esille älyllisten totuuksien maailman; sekä tätä ohjaava jumalallisen viisauden valo, joka tuo esille pelastavan totuuden maailman.
Kun keskiajalta siirryttiin kohti renessanssia, taiteen huomio palasi jälleen tämänpuoliseen ja ihmiselämän maallisiin kysymyksiin. Antiikin Kreikan ja Rooman estetiikka nousi uudelleen arvoon.
Moderni estetiikka
Länsimainen estetiikka koki hitaan vallankumouksen siirryttäessä 1600-luvun lopulta 1900-luvun alkuun, kohti modernismia. Saksalaiset ja brittiläiset ajattelijat painottivat kauneutta taiteen ja esteettisen kokemuksen keskeisimpänä osatekijänä, ja näkivät kauneuden taiteen päämääränä.
Alexander Gottlieb Baumgartenille estetiikka oli tiedettä aistein koetusta ja logiikanilleille nuorempi sisar. Näin kauneus oli täydellisempää tietoa kuin aistittu. Immanuel Kant esteettinen kokemus kauneudesta oli arvostelma subjektiivisesta mutta universaalista totuudesta, koska kaikkien ihmisten tulisi olla samaa mieltä väittämästä ”tämä ruusu on kaunis”, jos se oli sitä. Kauneutta ei kuitenkaan voitu palauttaa mihinkään perustavanlaatuisempaan ominaisuusjoukkoon. Friedrich Schillerille esteettinen arvostelma oli osoitus ihmisluonnon aistivan ja järjellisen osan täydellisimmästä yhteensovittamisesta.
G. W. F. Hegelilleille kaikki kulttuuri oli 'absoluuttisen hengen' manifestaatiota, taso tasolta. Taide oli ensimmäinen taso, jolla absoluuttinen henki manifestoitui välittömästi aistihavainnolle, ja siksi kyse oli enemmänkin objektiivisesta kuin subjektiivisesta kauneuden julkitulosta.[Hegel, G. W. F.: Estetiikan luennot, 1820-luku.] Arthur Schopenhauerille esteettinen kokemus kauneudesta oli suurinta vapautta, jonka puhdas intellekti saattoi kokea tahdon määräysten alla. Siinä ihminen kokee muodon täydellisyyttä ilman mitään sanallista agendaa, ja siten ilman, että hyöty tai politiikka tunkeutuisi pilaamaan kauneutta.[Schopenhauer, Arthur: Maailma tahtona ja mielteenä, 1818.]
Brittiläinen filosofia jakautui estetiikassa intuitionistiseen ja analyyttiseen leiriin. Intuitionistit katsoivat, että esteettisen kokemuksen toi esille jokin tietty mielen kyky. Lordi Shaftesburylle kyseessä oli sama kuin moraaliaisti, kauneus oli vain moraalisen hyvyyden aistein koettava muoto. Francis Hutcheson katsoi, että kauneuden toi esille sisäinen mielen aisti. Hänelle kauneudessa oli kuitenkin kyseessä ennemmin subjektiivisesta kuin objektiivisesta faktasta.[Hutcheson, Francis: Inquiry into the Original of Our Ideas of Beauty and Virtue, 1725.]
Analyyttiset teoreetikot, kuten Lordi Kames, William Hogarth ja Edmund Burke, toivoivat voivansa palauttaa kauneus johonkin joukkoon ominaisuuksia. Esimerkiksi Hogarth hyökkäsi ihanteellisen kauneuden käsitettä vastaan teoksessaan The Analysis of Beauty (1753).
Postmoderni estetiikka
1900-luvun alkupuolen taiteilijat, runoilijat ja säveltäjät haastoivat ajatuksen, jonka mukaan kauneus oli keskeisintä taiteelle ja estetiikalle. Osa tätä moderni(stist)a aikakautta seuranneista esteetikoista on omaksunut postmodernistisen ajattelutavan, jonka lähtökohta on se, että moderni on ohi. Tätä modernin jälkeistä postmodernia estetiikkaa on pyritty määrittelemään eri tavoin.
Benedetto Croce ehdotti, että ”ilmaisu” on keskeistä taiteelle samalla tavalla kuin kauneuden aikaisemmin ajateltiin olevan. George Dickie ehdotti institutionaalisessa taideteoriassaan, että taidemaailman sosiologiset instituutiot tekivät jostakin taidetta arvostuksensa mukaan. Marshall McLuhan on ehdottanut, että taide toimii aina 'vastaympäristönä' tehtävänään tuoda näkyville se, mikä yhteiskunnassa on yleensä näkymätöntä. Theodor Adorno katsoi, että estetiikan tuli edetäkseen kohdata kulttuuriteollisuuden rooli taiteen ja esteettisten kokemusten muuttamisessa kulutushyödykkeiksi. Hal Foster on pyrkinyt esittämään reaktion kauneutta ja modernistista taidetta vastaan teoksessaan The Anti-Aesthetic: Essays on Postmodern Culture. Arthur Danto on käyttänyt tästä reaktiosta nimeä ”kallifobia”, kreikan kielen kauneutta merkitsevän sanan (kalos) mukaan.[Danto, Arthur: 'Kalliphobia in Contemporary Art', Art Journal v. 63 no. 2 (Summer 2004), s. 24-35.]
Jean-François Lyotard herätti kantilaisen terminologian, kuten ”maku” ja ”ylevä”, uudelleen henkiin. Ylevä maalaus, päinvastoin kuin kitsch-realistinen maalaus, '[...] antaa meille kyvyn nähdä tekemällä mahdottomaksi nähdä; se miellyttää vain aiheuttamalla kipua'.[Lyotard, Jean-Françoise: 'What is Postmodernism?', The Postmodern Condition, Minnesota and Manchester, 1984.]
Esteettisiä kysymyksiä
Esteettinen arvostelma
Monet näkevät kauneutta ruusun terälehtien taitoksissa
Mikä on esteettinen arvostelma?
Estetiikka tutkii sitä, mikä tekee jostakin esimerkiksi kaunista, ylevää, vastenmielistä, humoristista, traagista, sievää, viihdyttävää, mahtailevaa tai epäsointuista. Kauneutta koskeva arvostelma eroaa pelkästä subjektiivisesta mielipiteestä siinä, että se tavoittelee jotain objektiivista — Immanuel Kant huomautti 1790, että 'jos joku sanoo kanarialaista viiniä miellyttäväksi, hän on tyytyväinen, jos joku korjaa häntä ja muistuttaa sanomaan sen sijaan: se on miellyttävää minulle', koska 'jokaisella on oma makunsa'. 'Kauneus' sen sijaan eroaa tällaisesta 'miellyttävyydestä', koska 'jos hän sanoo jotain kauniiksi, silloin hän vaatii samaa mielipidettä myös muilta; hän ei esitä arviota ainoastaan omasta vaan myös muiden puolesta, ja puhuu kauneudesta ikään kuin se olisi asioiden ominaisuus'.[Kant, Immanuel: Arvostelukyvyn kritiikki]
Esteettiset arvostelmat riippuvat selvästi kyvystämme tehdä erotteluja aistitasolla. Ne menevät kuitenkin pelkkiä aisteja pidemmälle. David Humelle maun hienostuneisuudessa ei ollut kyse pelkästään 'kyvystä tunnistaa kaikki osaset jostain kokoonpanosta', vaan myös herkkyydestä 'kivuille ja nautinnoille, jotka pakenevat muuta ihmiskuntaa'.[Hume, David: 'Of the Standard of Taste'. Teoksessa Hume, David: Essays Moral Political and Literary. Indianapolis, Literary Classics 5, 1987.] Näin aistiarvostelma linkittyy kykyyn kokea nautintoa. Samoin Kantille pelkkä 'nautinto' oli suoraa seurausta aistien tuottamasta mielihyvästä, mutta jonkin arvosteleminen 'kauniiksi' vaati jotain enemmän: aistien tulee synnyttää nautinto kytkeytymällä esteettisen kontemplaation, sisäisen tarkastelun, kykyymme.
Mitkä tekijät vaikuttavat esteettiseen arvostelmaan?
Esteettisiin arvostelmiin näyttää usein liittyvän muitakin puolia. Esimerkiksi inhon ilmaukset osoittavat, että aistikokemukset linkittyvät vaistomaisesti kasvonilmeisiin ja jopa oksennusrefleksiin. Silti inho saattaa olla opittu tai kulttuurinen piirre; kuten Charles Darwin huomautti, keiton valuminen parralla on inhottavaa, vaikkeivat keitto tai parrat itsessään ole inhottavia. Esteettinen arvostelma voi olla hyvinkin sidossa aikansa kulttuuriin. Esimerkiksi viktoriaanisen ajan brittiläiset pitivät afrikkalaisia veistoksia rumina, mutta vain muutaman vuosikymmenen jälkeen edwardilaisen ajan yleisö piti samoja veistoksia kauniina.[Danto, Arthur: The Abuse of Beauty, s. 35.]
Kissanpentuja pidetään usein hyvin söpöinä.[Lorenz, Konrad: 'Part and Parcel in Animal and Human Societies'. Teoksessa Studies in animal and human behavior, vol. 2. ss. 115-195. Cambridge, Mass.: Harvard UP, 1971 (alkup. 1950).]
Esteettiset arvostelmat saattavat liittyä tunteisiin tai, kuten tunteet, olla kiinteästi yhteydessä fyysisiin reaktioihin. Ylevän maiseman näkeminen voi saada aikaan kunnioituksen tunteen, mikä voi näkyä fyysisesti kohonneena sydämensykkeenä tai laajentuneina silminä. Nämä alitajuiset reaktiot saattavat olla jopa osatekijöinä siinä, miksi arvostelemme maiseman yleväksi. Esteettiset arvostelmat voivat liittyä myös haluttavuuteen, jopa seksuaaliseen haluun. Lisäksi esteettiset arvostelmat voivat liittyä myös taloudellisiin, poliittisiin ja moraalisiin arvoihin.[ Holm, Ivar: Ideas and Beliefs in Architecture and Industrial design: How attitudes, orientations, and underlying assumptions shape the built environment. Oslo School of Architecture and Design, 2006. ISBN 8254701741.] Saatamme pitää Lamborghinia kauniina siksi, että se on haluttava statussymbolina, tai vastenmielisenä siksi, että se edustaa meille liiallista kulutusta tai loukkaa poliittisia tai moraalisia arvojamme.[Korsmeyer, Carolyn (toim.): Aesthetics: The Big Questions, 1998] Arvostelemme usein sitä, mitä asia merkitsee tai edustaa meille.
Näin esteettiset arvostelmat näyttävät perustuvan aistien, tunteiden ja älyn lisäksi myös muun muassa haluihin, kulttuuriin, mieltymyksiin, arvoihin, alitajuiseen käyttäytymiseen, tietoisiin päätöksiin, koulutukseen, vaistoihin ja sosiologisiin instituutioihin.
Voiko eri taidemuotoja arvostella samoilla kriteereillä?
Kolmas esteettisiin arvostelmiin liittyvä kysymys koskee sitä, missä määrin arvostelmat ovat yhteneviä eri taidemuodoissa. Voimme kutsua sekä henkilöä, taloa, sinfoniaa, tuoksua että matemaattista todistusta kauniiksi. Mikä on niiden yhteinen piirre, jonka ansiosta ne ansaitsevat tämän arvostelman? Mikä voisi olla sellainen seikka, joka tuoksulla ja todistuksella voisi olla yhteistä, jotta ne kummatkin luettaisiin kauniiksi? Tämän vuoksi vaikuttaa siltä, että jokaisella taidemuodolla olisi omanlaisena esteettisten arvostelmien järjestelmä. Toisaalta kauneuden tunnistaminen saattaa olla ehdollistunut reaktio, joka on sisäänrakentunut kulttuuriin tai kontekstiin.
Esteettiset universaalit?
Filosofi Denis Dutton on tunnistanut inhimillisessä estetiikassa seitsemän universaalia piirrettä:[Dutton, Denis: Aesthetic Universals, Steven Pinkerin tiivistelmänä teoksessa The Blank Slate.]
- Asiantuntemus tai mestarillisuus. Teknisiä taiteellisia kykyjä kehitetään, tunnistetaan ja ihaillaan.
- Epäutilitaristinen mielihyvä. Ihmiset nauttivat taiteesta taiteen itsensä vuoksi, eivätkä vaadi siltä käytännöllistä hyötyä.
- Tyyli. Taide-esineet ja taiteelliset esitykset ilmentävät tiettyjä piirteitä, mikä mahdollistaa niiden sijoittamisen tiettyyn tunnistettavaan tyylilajiin tai -suuntaan.
- Kritiikki. Ihmiset arvostelevat, arvostavat ja tulkitsevat taideteoksia.
- Imitaatio. Taideteokset jäljittelevät maailmassa koettuja kokemuksia, lukuun ottamatta joitakin tärkeitä poikkeuksia, kuten musiikki tai abstrakti maalaustaide.
- Erityinen alue. Taide on tavallisen elämän ulkopuolella, ja sijoittuu dramaattisen kokemuksen alueelle.
- Mielikuvitus. Taiteilijat ja heidän yleisönsä muodostavat hypoteettisen maailman mielikuvituksen teatterissa.
Kauneudesta
”Jos siis emme tavoita hyvää yhtenä hahmona, yrittäkäämme tavoittaa se kauneuden, oikeiden mittasuhteiden ja totuuden kolmikossa. Kokonaisuuden voimme sitten ennen muuta katsoa ratkaisevan millainen sekoitus on laadultaan, ja koska se on hyvä, on sekoituskin hyvä.” (Platon: Filebos)
Filebos-dialogin ajatukset harmoniasta ja oikeista sekoitussuhteista ovat pythagoralaisen tradition mukaisia.
Olisiko kauneus aistihavainnon täydellisyyttä ja makuarvostelma käsitteetön? Immanuel Kant jakaa Baumgartenin lähtökohdan, että kauneutta ei arvostella käsitteiden, vaan yksinomaan havaintojen perusteella, siis 'esteettisesti' sanan alkuperäisessä merkityksessä. Jos kuitenkin kauneus on aistihavainnon täydellisyyttä, ja täydellinen on välttämättä suhteutettava tarkoitukseen, jonka perusteella sitä arvioidaan, siis käsitteeseen siitä, 'mikä tämä esine oikein on olevinaan'. Kauneuden määritteleminen aistihavainnon täydellisyydeksi sisältää näin ollen ristiriidan. [Dahlhaus, Carl: Musiikin estetiikka, suom. Ilkka Oramo ; [julk.] Helsinki: Suomen musiikkitieteellinen seura, 1980.]
Katso myös
Viitteet
Kirjallisuus
Aiheesta muualla
Æstetik
Ästhetik
Esthétique
Estetikk
Estetik
)
)
