Etelämanner

Antarktis

Antarktis käsittää, paitsi viidenneksi suurimman mantereen, Etelänapamantereen, myös sitä ympäröivät subarktiset saaret Eteläisessä jäämeressä (muun muassa Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwich-saaret, Etelä-Orkneyn saaret, Etelä-Shetlannin saaret, Bouvet'nsaari, Crozetin saaret (Ranska), Kerguelen (Ranska), Macquariesaari (Australia), Ballenysaaret, (Norja), ja Grahamin maata reunustavat saaret). Pinta-alata alueella on noin 14,1 miljoonaa km² (josta lauttajäää noin miljoona neliökilometriä), josta saaret muodostavat noin 89 000 km². Manteretta peittää keskimäärin noin kahden kilometrin paksuinen jää, ja noin 600 000 km² on jäätöntä aluetta, lähinnä Antarktiksen niemimaalla ja saarilla. Mantereen päällä voi paksuimmillaan olla yli neljän kilometrin paksuinen jääkerros. Tästä johtuen se on keskimääräisesti korkein manner, keskikorkeuden ollessa 2,3 kilometriä.

Alue on jaettu sektoreihin, joita Norja, Yhdistynyt kuningaskunta, Uusi-Seelanti, Ranska, Chile, Argentiina ja Australia ovat vaatineet. Vuonna 1959 allekirjoitetun Antarktiksen sopimuksen vuoksi aluevaatimuksia ei kuitenkaan ole kansainvälisesti hyväksytty. Lisäksi sopimuksessa sanotaan, että Etelämannerta ei saa käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin. Sopimus koskee 60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolella olevia alueita, joten sen osa edellä luetelluista subarktisista saareista ei kuulu sopimusalueeseen.

Asutusta alueella ei ole, lukuun ottamatta muutamaa kymmentä kansainvälistä tutkimusasemaa, joilla on noin muutama tuhat asukasta yhtäjaksoisesti. Ensimmäinen Etelänapamantereella syntynyt ihminen oli vuonna 1978 Argentiinan Esperanza-tutkimusasemalla syntynyt Emilio Palma.

Jäätikkö

Jäätikön keskikorkeus merenpinnasta on 2 300 metriä ja keskilämpötila jäätiköllä on −60 °C ja rannikolla −10 °C. Etelämantereella on nykyään lukuisia tutkimusasemia, esimerkiksi Amundsenin-Scottin etelänapa-asema. Etelämantereen mannerjäätikkö on noin 14 miljoonine neliökilometreineen maailman laajin.

Geologia ja luonnonvarat

Länsiosassa kallioperä on Australian ja Etelä-Amerikan vastaavaa muistuttavaa; siellä on paljon sekä poimuvuoristoaja että tulivuori. Korkein huippu on Mount Vinson Tulivuorista Erebus on toimiva. Mount Vinsonin vasta 1960-luvulla selvitetty lakikorkeus on 5 139 metriä ja Erebuksen vastaavasti 3 795 metriä. Länsiosaa ja siitä pohjoiseen kurkottavaa Antarktiksen niemimaata pidetään yleisesti Etelä-Amerikan Andien jatkeena, ja onkin arveltu että se koostuisi useista vuorista jos jää poistettaisiin sen päältä.

Noin puoli miljardia vuotta vanha itäosa taas koostuu graniitti- ja gneissiperustaa peittävistä hiekka- ja kalkkikivikerroksista, näin ollen pääosaltaan laakiota. Itäosaa pidetään muinaisen ’’Gondwananmantereen’’ osana. Saarista useimmat ovat vulkaanista perua ja vain osittain jään peitossa. Alueen jakaa kahtia kaksi suurta lahtea: Rossinmeri ja Weddellinmeri.

Antarktiksen niemimaa, joka alkaa Länsi-Antarktiksesta, rajoittuu lännessä Bellingshausenin mereen ja idässä Weddellin mereen. Se koostuu rikkinäisestä ketjusta vuoria ja muutamista saarista. Sen arvellaan olevan jatke Etelä-Amerikan Andeille. Etelässä se rajoittuu Eternity-vuoriin.

Länsi- ja itäosan välissä on Rossinmeri. Sitä peittää suuri Rossin jäähylly, josta aika ajoin irtoaa jopa Etelä-Suomen läänin kokoisia paloja. Kokonaisuutena se on samaa kokoluokkaa kuin Iberian niemimaa.

Eteläinenjää

Tutkimuksissa on havaittu jäänalaisia järviä ainakin 77 kappaletta, näistä geomagneettisen etelänavan lähellä olevan Vostokin ollessa tiettävästi suurin. Ei tiedetä kuinka järvet ovat syntyneet, mutta on arvioitu että jäämassan muodostama valtava paine sulattaisi jäätä ja muodostuisi järviä. Järvien arvellaan lisäksi olevan tärkeässä asemassa valtavien jäämassojen liukuessa mereen, sillä järven kohdalta jäätikkö on huomattavasti liukkaampi kuin kalliota vasten.

Joissain Etelämantereen osissa on havaittu niin sanottuja kuivia laaksoja. Ympäröivät vuoret pysäyttävät lumisateet ja auringon lämpö sulattaa laaksoon pöllynneen lumen pois. Kuivia laaksoja on esimerkiksi Victorianmaalla. Joissain laaksoissa on jäätyneitä järviä.

Vuonna 1988 aluetta lähetettiin tutkimaan kaivos- ja öljy-yhtiöiden edustajat 33 maan yhteisellä päätöksellä. Alueelta on löydetty muun muassa rautaaa, kupari, hiiltä (joka on peruja Antarktiksen lämpimästä muinaishistoriasta), rikkikiisua, mangaania ja molybdeeniä. Kaivostoimintaa ei tosin ole, koska vain hiiltä on kannattavaa kaivaa, mutta sitä saakin jo muualta ja paljon helpommalla ja kaivostoiminta ja muu vastaava on alueella erittäin rajoitettua. Suomi on ollut mukana tutkimustoiminnassa vuodesta 1989 lähtien.

Geologinen historia

Tangravuori

Mantere oli osa muinaista jättiläismannerta nimeltään Gondwananmanner, kunnes hajosi osiin noin 100 miljoonaa vuotta sitten mesotsooisella kaudella. Silloin Antarktis sijaitsi vielä tropiikissa ja ilmasto salli dinosaurusten ja muiden vastaavien eliöiden olemassaolon mantereella. Vuonna 1999 löydettiin useita fossiileja Antarktiksen niemimaalta ja lähisaarilta ja vielä noin neljä miljoonaa vuotta sitten Etelänapamantereella kasvoi pieniä metsäsaarekkeita.

Vuoristot

Alueella on muutamia vuoristoja ja vuoriryppäitä:

Ellsworth (mm. Mount Vinson-vuori)
Prinssi Albertin vuoret
Eternity-vuoret
Kuningatar Maudin vuoret
Edsel Fordin vuoret
Gamburtsevin vuoristo (jäänalainen)

Sekä näiden lisäksi on huomattava määrä vuoria ja muita pinnanmuodostumia, jotka ovat lumen ja jään alla peitossa. Monet paikat ja luonnonmuodostelmat on nimetty tutkimusmatkailijoiden ja entisaikojen hallitsijoiden mukaan.

Idän ja lännen määritelmä Etelänapamantereella

Seremoniallinen Etelänapa

Koska etelänapa sijaitsee keskellä Etelänapamannerta, ei ole itsestään selvää, mitä on sanottava manteren itä- ja mitä sen länsiosaksi. Vain sellaisista alueista, joihin napa ei sisälly, voidaan itä- ja länsilaita yksiselitteisesti määritellä.

Etelämanteren sisään työntyy kuitenkin kaksi merenlahtea, Rossinmeri ja Weddellinmeri, jotka ulottuvat melko lähelle etelänapaa, ja ne jakavat mantereen kahteen selvästi erotettavaan osaan. On tullut tavaksi nimittää näiden toisistaan erottamia mantereen osia Itä- ja Länsi-Antarktikseksi. Näistä Weddellinmeri sijaitsee Atlantin kohdalla ikään kuin sen jatkeena, ja manteren molemmat osat on nimetty sen mukaan, kummalla puolella Weddellinmerta ne sijaitsevat. Täten Länsi-Antrarktis työntyy navalta kohti Tyyntämerta ja Etelä-Amerikkaaa, suurempi Itä-Antarktis taas navalta kohti Afrikka, Intian valtamerta ja Australiaa. Jos lähtökohtana käytettäisiin Rossinmerta, nimitykset olisivat päinvastaiset.

Ilmansuunnista lisää artikkelissa ilmansuunta kohdasta ongelmat.

Kasvillisuus, eläimistö ja ilmasto

Kasveista Etelämantereella viihtyvät vain harvat ja sitkeimmät: niemimaalta on löydetty kolme siemenkasvia, kuten Colobanthus quitensis ja Deschampsia antarctica. Mantereella kasvaa useita sammalia ja jäkäliä. Luonnonvaraisia maanisäkkäitä ei ole havaittu. Kerguélenin saarelle on istutettu porojaja. Alueella elää lisäksi myrskylintu, pingviinejä, albatrosseja ja lokkeja. Meressä viihtyvät muun muassa merileijonat, hylkeet, krillit ja valaat. Kalastusta lähivesillä on rajoitettu kansainvälisillä laeilla.

Vuoden keskilämpötila navalla on noin −37 °C, mikä tekee Antarktiksesta yhden maailman vihamielisimmistä paikoista elämälle. Venäläisellä Vostok-tutkimusasemalla saatiin kylmyysennätys vuonna 1983, kun pakkanen laski −88,3 celsiusasteeseen. Ilma on erittäin kuivaa kylmyydestä johtuen; vuoden aikana sataa noin 150–350 millimetriä, sisämaassa vain 50 millimetriä. Lauhimmankin kuukauden keskilämpötila jää vielä nollan alapuolelle. Sisämaasta rannikolle suuntautuvat kovat tuulet ja myrskyt ovat säätilalle leimallisia, tuulen nopeuden noustessa jopa 320 kilometriin tunnissa.

Eteläisen pallonpuoliskon talven ajaksi Antarktis vaipuu kaamokseen eikä Aurinkoll nouse puoleen vuoteen. Kesää tilanne on päinvastainen, kun aurinko on horisontin yllä puoli vuotta yhtäjaksoisesti.

Merkittävä alue tieteelle

Tutkimusasema

Tieteen kannalta katsoen Etelämanner esiintyy huomattavana meteoriittien löytöpaikkana. Miljoonien vuosinen aikana pudonneet meteoriitit kun ovat yleensä näkyvillä jään pinnalla ja niitä voi kuuleman mukaan paikoitellen poimia kuin sieniä koriin. Ainakin Carnegie Mellon -yliopisto Nomad-robotti on lähetetty tutkimaan aluetta. Monia uusia halotyyppejä on myös havaittu alueella, muutamia niistä ovat suomalaiset löytäneet. Etelämantereen kuiva ilmasto tarjoaa ihanteelliset olosuhteet tähtitaivaan havainnointiin valon infrapuna-alueella. Suunnitteilla on rakentaa tähtitieteen havainnointiasema, Antarctic Infrared Observatory (AIRO).

Suomen tutkimusasema Aboa

Suomen etelämannertutkimusasema Aboa, (latinaksi tarkoittaa Turkua), (73 03'E, 13 25'L) rakennettiin vuonna 1988 Etelämantereelle Kuningatar Maudin maalle. Aboa sijaitsee noin 130 kilometrin päässä rannikolta Vestfjellan vuoristossa Basen-nimisellä nunatakilla eli jäätiköstä esiin työntyvällä vuorenhuipulla. Aboan suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus ja rahoituksesta Kauppa- ja teollisuusministeriö.

Matkailijapolku

Aboa peruskorjattiin ja laajennettiin Etelämantereen kesän 2002–03 aikana. Aseman päärakennusta laajennettiin uudella saunalla, teknisellä tilalla sekä kahdella asuinhytillä. Erilleen päärakennuksesta asennettiin kaksi uutta asuin- ja työkonttia tutkijoille. Aseman muodostavat päärakennus, 3 asuin-/työkonttia, 2 laboratoriokonttia, varastokontit, kaarihalli, generaattorirakennus sekä ajoneuvohalli. Aboaa kehitetään jatkuvasti. Kausilla 2003–04 asennettiin aurinkopaneeleita ja tuuliturbiineja tuottamaan energiaa ympärivuotisten automaattisten mittausten ylläpitämiseksi.

Laajennuksen jälkeen Aboa on tarjonnut työ- ja asuintilat 12 hengen retkikunnille. Tilapäisesti asemalle mahtuu majoittumaan 18 henkilöä. Aboa on asutettu vain antarktisen kesän aikana, keskitalvella pohjoiskalottiin nähden. Silloin olosuhteet ovat kaikkein parhaimmat tutkimukselle, sillä lämpötila on vain 0–15 astetta pakkasen puolella.

Aboan naapurissa, vain 200 metrin päässä, sijaitsee Ruotsin tutkimusasema Wasa. Aboa ja Wasa muodostavat yhdessä Nordenskiöld Base Camp -tukikohdan. Asemien välillä on tiivistä yhteistyötä logistiikassa ja tutkimuksessa.

Katso myös

Aiheesta muualla

Lähteet

AIRO