Elämäkerta
Jo varhaisina vuosinaan taidoillaan hämmästyttänyt Cancellara on nuorten maantiepyöräilyn maailmanmestari vuosilta
1998 sekä
1999. Jo 19-vuotiaana hän sijoittui toiseksi U/23 maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailussa. Tämän jälkeen hän siirtyi ammattilaiseksi ja sai ensimmäisen kiinnityksensä vahvana tunnettuun Mapei-Quick-Step-talliin, jonka ajajana hän oli vuodet
2001–
2002.
Fassa Bortolo
Ensimmäisinä ammattilaisvuosinaan Cancellara voitti useita pienempiä kilpailuja, mutta kun hän oli siirtynyt Fassa Bortolo-talliin vuonna 2003n, hän oli valmis voittamaan suurina kilpailuina tunnettujen
Tour de Romandie ja Tour de Suissen prologit. Vuodesta
2004 tuli hänen varsinainen läpimurtovuotensa; hän sijoittui neljänneksi suuressa klassikkoajossa
Paris-Roubaix ja Ranskan ympäriajossa hän voitti prologin ennen amerikkalaista tulevaa kokonaiskilpailun voittajaa Lance Armstrongilleia. Näin hän saattoi lähteä varsinaiseen kilpailuun keltainen paita yllään. Toisella osuudella hän ei pystynyt pitämään enää sijoitustaan kokonaiskilpailun kärjessä ja menetti keltaisen paitansa norjalaiselle
Thor Hushovd.
Vuonna 2005 Cancellara oli eräs Paris-Roubaix -kilpailun ennakkosuosikeista, mutta hänen pyöränsä rengas rikkoutui ja hän sijoittui lopulta kilpailussa kahdeksanneksi[Boonen king of the classics ]
, A.S.O., 2005 neljä minuuttia kilpailun voittajan Tom Boonenn jälkeen. Myöhemmin samana vuonna hän saavutti kolmannen sijan Madridin maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailussa.
Team CSC
Kun Fassa Bortolo -talli lopetti toimintansa vuonna
2005, allekirjoitti Cancellara kolmivuotisen sopimuksen tanskalaisen
Team CSC:n kanssa. Sopimus tuli voimaan kilpailukauden
2006 alkaessa. Ennen osallistumistaan Paris-Roubaix -kilpailuun hän kertoi, ettei ole koskaan ollut paremmin valmistautunut.
[Cancellara: Never Been Better Prepared ]
, Team-CSC Hänen oma vauhtinsa Arenbergin metsäosuuden mukulakivillä todistaa hyvästä valmistautumisesta ja iskukyvystä, sillä tällä sata kilometriä ennen maalia olevalla osuudella hän pakotti 17 kanssakilpailijaansa taistelemaan voitosta. Discovery Channel -tallin ajaja Vladimir Gusev lähti irtiottoon 17 kilometriä ennen maalia kuuluisan Le Cassefour de l'Arbren mukulakiviosuudella ja näin Cancellaran piti seurata häntä – ja lopulta hän ajoi kilpailun voittoon.
Cancellara otti nopeasti muihin ennakkosuosikkeihin 30 sekunnin aikaeron ja pyöräili viimeiset kilometrit ennätysajalla[Timely victory for Siwtzerland’s Cancellara ]
, A.S.O., April 9, 2006 pystyen kasvattamaan etumatkaansa ja kilpailu päättyi jopa puolentoista minuutin eroon seuraavaksi tulleisiin.[The race ]
, A.S.O., April 9, 2006
Myöhemmin samana vuonna Cancellara voitti maantieaika-ajon maailmanmestaruuden Salzburgissa.
Vuoden 2007 Ranskan ympäriajossa Cancellara voitti prologin ylivoimaisesti kymmenen sekunnin erolla Andreas Klödeniin [ Cancellara polki Ranskan ympäriajon avausetapin voittoon ]
MTV3 7.7.2007 viitattu 10.7.2007 . Hän oli mukana pahassa kolarisumassa toisen etapin loppukilometreillä, näytti aluksi loukanneen kätensä, mutta selvisikin säikähdyksellä [ Steegmans voitti etapin, Cancellara loukkasi kätensä ]
Yle 9.7.2007 viitattu 10.7.2007. Seuraavana päivänä Cancellara ajoi etappivoittoon johtajan keltainen paita yllään. Hän lähti kilometri ennen maalia olleella mukulakiviosuudella pääjoukosta irti, tavoitti karkumatkalla olleet neljä ajajaa ja ajoi vakuuttavaan voittoon [ Cancellara etappivoittoon Ranskassa ]
Yle 10.7.2007 viitattu 10.7.2007 . Hän piti johtajan paidan itsellään seitsemännelle etapille saakka. [ Gerdemannille etappivoitto ja ympäriajon kärkipaikka ]
MTV3 14.7.2007 Saman vuoden syyskuussa Cancellara uusi Stuttgartissa aika-ajon maailmanmestaruuden.
Saavutuksia
- Maantieaika-ajon MM-kilpailu: 2001 (15.), 2002 (9.), 2004 (8.), 2005 (3.), 2006 (1.), 2007 (1.)
- Olympialaisten maantieaika-ajo: 2004 (10.)
- Pariisi-Roubaix: 2004 (4.), 2006 (1.)
- Flanderin ympäriajo: 2006 (6.)
- Züri-Metzgete: 2006 (5.)
- Gent-Wevelgem: 2005 (4.), 2006 (6.)
- Sveitsin maantieaika-ajomestaruuskilpailu: 2002 (1.), 2004 (1.), 2005 (1.), 2006 (1.)
- GP Eddy Merckx (Laszlo Bodrogin kanssa): 2002 (1.)
- Ranskan ympäriajo
- 2004 prologin voitto
- 2007 prologin ja 3. etapin voitto, johtajan keltaisessa paidassa etapit 1–7
- Pariisi-Nizza-ajo
- Tour de Romandie
- 2003 pistekilpailun ja prologin voitto
- Sveitsin ympäriajo
- 2003 prologin voitto
- 2007 voitto 1. ja 9. etapilla
- Katalonian ympäriajo
- Tirreno-Adriatico
- Tanskan ympäriajo
- 2006 kokonaiskilpailun voitto
Lähdeviitteet
Aiheesta muualla