Historia
On mahdollista, että irlantilainen
Pyhä Brendan näki saaret Pohjois-Atlantin matkoillaan
500-luvulla. Hän kutsui niitä 'Lammassaariksi' ja 'Lintujen paratiisiksi'. On väitetty, että irlantilaiset
munkit kävivät Färsaarilla säännöllisesti
600- ja
700-luvuilla, mutta tästä ei ole varmoja todisteita.
800-luvulla saaret asuttivat
Harald Kaunotukanlaisetlaiset tyranniaa paenneet
norja.
Kristinusko saapui saarille noin vuoden
1000 tienoilla. Saarista tuli virallisesti osa Norjan kuningaskuntaa vuonna
1035.
Kun Norjan ja Tanskan välinen unioni päättyi vuonna 1814, saaret jäivät osaksi Tanskaa. Kansallistunto alkoi nousta Färsaarilla 1800-luvulla. Fäärin kielelle luotiin standardisoitu kirjakieli vuonna 1854. Ensimmäinen färsaarelainen sanomalehti oli Færingetidende, jonka julkaisu aloitettiin vuonna 1852.
12. huhtikuuta 1940 Iso-Britannia miehitti Färsaaret estääkseen Saksaa ottamasta niitä valtaansa. Vuosina 1942-1943 britit rakensivat Färsaarten ainoan lentokentän, Vágarin lentokentän. Toisen maailmansodan jälkeen saaret ovat olleet yhtämittaisesti osa Tanskaa.
Vuonna 1946 Färsaarilla järjestettiin kansanäänestys mahdollisesta itsenäisyydestä. Enemmistö kannatti itsenäisyyttä, mutta äänestys jouduttiin pian julistamaan perustuslain vastaiseksi.[Färsaaret erkaantumassa Tanskasta ]
Verkkouutiset 14.4.2000 Saaret saavuttivat autonomian vuonna 1948. Vuonna 1973in färsaarelaiset kieltäytyivät liittymästä Tanskan mukana Euroopan unioni. Täydellisen itsenäistymisen kannatus Färsaarilla on kasvanut viime vuosien aikana.
Maantiede
Färsaaret syntyivät noin 110 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen
tulivuorenpurkauksen seurauksena. Färsaaret koostuvat kahdeksastatoista saaresta Pohjois-Atlantilla. Saarista seitsemäntoista on asuttuja. Saarten pinta-ala yhteensä on 1 399 neliökilometriä. Rantaviivaa saarilla on 1 117 kilometriä. Korkein kohta on
Slættaratindur, joka kohoaa 882 metriin merenpinnan yläpuolella.
Färsaarten pääkaupunki on Tórshavn, joka sijaitsee Streymoyn saarella.
Färsaarilla vallitsee lauhkea meri-ilmasto. Säätä leudontaa Golfvirta. Keskilämpötila on talvisin noin 3 °C ja kesäisin noin 11 °C.
Färsaarilla ei ole juuri metsää. Viljelyyn käytetään noin kuusi prosenttia maasta.
Färsaarilla elää luonnossa ainakin kolmesataa eri lintulajia. Yleisin kotieläin on lammaslajeihin: saarilla arvellaan olevan noin 70 000 lammasta, ja suuri osa maasta käytetäänkin lampaiden laiduntamiseen. Yleisimpiin kala kuuluu muun muassa turska.
Saaret

Färsaaret satelliittikuvassa huhtikuussa 2003
Färsaarten kahdeksantoista saarta ovat:
|
| Nimi
| Pinta-ala
| Asukasluku
|
| 1
| Borðoy
| 95 km²
| 4 977 (2002)
|
| 2
| Eysturoy
| 286,3 km²
| 10 586 (2002)
|
| 3
| Fugloy
| 11,2 km²
| 45 (2002)
|
| 4
| Hestur
| 6,1 km²
| 43 (2002)
|
| 5
| Kalsoy
| 30,9 km²
| 147 (2002)
|
| 6
| Koltur
| 2,5 km²
| 2 (2002)
|
| 7
| Kunoy
| 35,5 km²
| 134 (2002)
|
| 8
| Lítla Dímun
| 0,8 km²
| 0 (2002)
|
| 9
| Mykines
| 10,3 km²
| 11 (2002)
|
| 10
| Nólsoy
| 10,3 km²
| 268 (2002)
|
| 11
| Sandoy
| 112,1 km²
| 1 393 (2002)
|
| 12
| Skúvoy
| 10 km²
| 57 (2002)
|
| 13
| Stóra Dímun
| 2,7 km²
| 4 (2004)
|
| 14
| Streymoy
| 373,5 km²
| 21 420 (2002)
|
| 15
| Suðuroy
| 163,7 km²
| 5 041 (2004)
|
| 16
| Svínoy
| 27,4 km²
| 73 (2002)
|
| 17
| Vágar
| 176,38 km²
| 2 782 (2002)
|
| 18
| Viðoy
| 41 km²
| 617 (2002)
|
Politiikka
Koska Färsaaret kuuluvat Tanskalle, niiden valtionpäämies on
Tanskan monarkki. Färsaarten
parlamentissaissaissa,
Løgting on 27-32 jäsentä. Sen jäsenet valitaan vaaleilla neljän vuoden välein. Hallituksenpäämies on
pääministeri, joka on tällä hetkellä Jóannes Eidesgaard.
Färsaaret kuuluvat Pohjoismaiden neuvostoon, mutta eivät EU:hun.
Väestö
Useimmat färsaarelaiset ovat fäärejä, joilla on skandinaavista ja kelttiläistä alkuperää.
Germaanisten kielten länsiskandinaaviseen haaraan kuuluva fääri on saarilla yleisin käyttökieli. Monet osaavat myös tanskaa ja englantia, joita opetetaan kouluissa. Tanska on Färsaarten peruskouluissa ensimmäinen vieras kieli, jota oppilaille opetetaan. Virallisen kielen asema on sekä fäärillä että tanskalla.
84,1 % prosenttia Färsaarten asukkaista kuuluu luterilaiseen Färsaarten kansan kirkkoon (Fólkakirkjaniin).
Talous
Färsaarten talous romahti
1990-luvun alussa. Se johtui osittain liiallisen
kalastuksen aiheuttamasta kalasaaliiden vähenemisestä. Työttömyysprosentti nousi rajusti, ja välillä työttömiä oli yli kaksikymmentä prosenttia koko väestöstä. Talous saatiin kuitenkin jaloilleen ja esimerkiksi vuonna
1998 työttömiä oli enää viisi prosenttia.
Färsaarelaisten tärkein yksittäinen elinkeino on kalastus. Bruttokansantuote henkeä kohden on noin 22 000 Yhdysvaltain dollaria (arvio vuodelta 2001).
Färsaarilla käytetään Färsaarten kruunua, joka ei ole itsenäinen valuuttan vaan sidonnainen Tanskan kruunu arvoon.
Kulttuuri
Koska Färsaarilla elettiin pitkään eristyksissä muusta
Euroopasta, sen kulttuuri on melko omaperäinen versio skandinaavisesta kulttuurista.
Kuvataiteen asema Färsaarilla alkoi nousta 1900-luvulla. Tunnettuja kuvataiteilijoita on muun muassa Ingálvur av Reyni (1920-2005). Tórshavnissa sijaitsee kansallinen taidegalleria Listaskálin.
Färsaarelaisia sanomalehtiä ovat muun muassa Sosialurin, Dagblaði, Færingetidende ja Lindin.
Färsaarten ensimmäinen alkoholimyymmyymälä avattiin 2. marraskuuta 1992. Alkoholin myynnin aloittaminen valtion omistamassa myymälässä oli osa alkoholipolitiikan uudistamista, joka alkoi jo saman vuoden keväällä, kun ravintoloille ja hotelleille myönnettiin anniskeluoikeuksia. Saarten tiukkaa, vuonna 1907 järjestettyyn kansanäänestykseen perustunutta alkoholilainsäädäntöä höllennettiin tosin hieman jo vuonna 1980. Silloin asukkaat, joilla ei ollut verorästejä, saivat oikeuden tilata alkoholia ulkomailta, tosin tarkoin kiintiöitynä.[Helsingin Sanomat 4.11.1992 s. C4]
Musiikki

Eivør Pálsdóttir
Färsaarten
kansanmusiikissa tärkeä asema on muun muassa
viulusäesteisellä laululla. Viulua on käytetty färsaarelaisessa musiikissa ainakin
1600-luvulta lähtien. Färsaarilla tunnetaan myös monet eurooppalaiset tanssit, kuten
menuetti ja
polkka.
Kolme färsaarelaisen tanssiballadin yleisintä muotoa ovat kvæði, tættir ja vísir. Muihin kansanmusiikin tyylilajiin lukeutuu lastenlaulu skjaldur.
Färsaarilla on oma sinfoniaorkesterinsa, Färsaarten sinfoniaorkesterija, sekä useita kuoro, kuten Havnarkorið. Färsaarelaisia säveltäjiä ovat muun muassa Sunleif Rasmussen, Kristian Blak ja Knút Olsen.
Myös populaarimusiikki on Färsaarilla suosittua. Tunnettuja nykyajan artisteja ja yhtyeitä ovat muun muassa Eivør Pálsdóttir, MC-Hár, Týr sekä Gestir.
Ruokakulttuuri

Färsaarelaista perinneruokaa: Kuivattua lampaanlihaa sekä valaanlihaa ja -rasvaa
Färsaarten perinteinen ruokakulttuuri perustuu suurilta osin lihann ja
peruna käyttöön ja hyödyntää myös joitakin tuoreita
vihanneksia. Myös kuivatulla
lampaanlihallallalla ja
kala on tärkeä osa useissa ruokalajeissa. Lampaanlihaa käyttäviä perinneruokia on muun muassa
skerpikjøt.
Kuvia Färsaarilta
kuva:Hvalba sunset, Faroe Islands.jpg
kuva:Nes at Hvalba in the evening sun, Faroe Islands.jpg
kuva:Hvalbiareidi, Hvalba, Faroe Islands.jpg
kuva:Nordbergseidi, Hvalba, Faroe Islands.jpg
kuva:Hvalba beach whaling (2), Faroe Islands.jpg
Merkittävimmät luonnonvarat
Merkittävimmät vientituotteet
Aiheesta muualla
Lähteet