Historia
John Davis oli ensimmäinen henkilö, joka kirjasi ylös maininnan Falklandinsaarista vuonna 1592a. Saaria ei kuitenkaan asutettu ennen
1800-luku. Argentiina perusti saarille rangaistussiirtokunnan vuonna
1820, joka kuitenkin myöhemmin hävitettiin kapinan seurauksena. Yhdistynyt kuningaskunta perusti saarille siirtokunnan 1833an, mutta Argentiina piti yllä vaadettaan saarista. Kiista johti
Falklandin sota 1982. Lopputuloksena brittien voitto.
Politiikka

Maatila Falklandinsaarilla
Toimeenpanovallan taustalla on kuningatar, jonka edustajana toimii
kuvernööri. Vuonna 1985 säädettiin saarille
perustuslaki. Sen mukaan joka neljäs vuosi valitaan kahdeksan lakiasäätävää edustajaa. Nämä valitsevat keskuudestaan kolme toimeenpanevaan neuvostoon. Toimeenpanevan neuvoston tehtävänä on kuvernöörin neuvominen. Toimeenpanevassa neuvostossa on edellä mainittujen lisäksi viisi jäsentä ja taloussihteeri.
Lakiasäätävässä neuvostossa on kymmenen jäsentä, taloussihteeri ja kahdeksan lakiasäätävää edustajaa. Sen puhemiehenä toimii kuvernööri.
Saarten puolustuksesta vastaa Yhdistynyt kuningaskunta. Saarten asukkaat ovat lähes kaikki brittejä. He saivat kansalaisuuden 1. tammikuuta 1983 kansalaisuuslain myötä.
Saarten kautta hallinnoidaan myös Britannialle kuuluvia Etelä-Georgiaa ja Eteläisiä Sandwichsaaria. Nämä saaret, joilla ei ole varsinaista pysyvää asutusta, kuuluivat ennen vuotta 1985 suoraan osaksi Falklandinsaarten territoriota. Ne sijaitsevat lähellä Eteläistä jäämerta yli tuhannen kilometrin päässä Falkdlandinsaarista.
Vuonna 2001 Britannian pääministeri Tony Blair vieraili saarilla ensimmäisenä pääministerinä sitten vuoden 1982 sodan. Argentiinan presidentti Néstor Kirchnern ilmoitti puheessaan Falklandin sodan 22. vuosipäivänä saarien olevan vielä kerran osa Argentiinaa. Venezuela presidentti Hugo Chávez kehotti 10. helmikuuta 2006 Britanniaa luovuttamaan Falklandin saaret takaisin Argentiinalle.
3. tammikuuta 2007 Argentiinan ulkoministeriö vaati Britanniaa neuvotteluun Falklandin saarten saamisesta Argentiinan hallintaan. Ministeriö piti käsittämättömänä, ettei Britannia suostu edes keskustelemaan aiheesta. YK ja Amerikan valtioiden järjestö OAS ovat kehottaneet maita käynnistämään kahdenväliset neuvottelut saarten asemasta.
Maantiede
Saaret sijaitsevat 483 kilometriä Etelä-Amerikan mantereesta. Saaristo koostuu kahdesta pääsaaresta, Itä-istaista ja Länsi-Falkland sekä 200 pienestä saaresta. Itä- ja Länsi-Falklandin jälkeen saarista kolmanneksi suurin on Weddellinsaari.

Falklandinsaaret satelliittikuvassa marraskuussa 1999
Talous
Suurimmat elinkeinot ovat kalastus ja maatalousvarantoja. Saarilla on myös öljy, luultavasti merkittävissä määrin, mutta niitä ei olla vielä otettu käyttöön.

Christchurchin katedraali, Stanley
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla