Filosofinen antropologia

Filosofinen antropologia on filosofian osa-alue, joka tutkii ihmistäaa ja ihmisluonto. Se pyrkii yhdistämään ihmisyyttä koskevat empiiriset ja fenomenologisetjensajensa tutkimustulokset, pyrkimyksenään ymmärtää ihmisiä sekä oman sosiaalisen ympäristönsä tuotteina että omien arvo tuottajana.

Filosofinen antropologinen tutkimus

Vaikka useilla filosofeilla filosofian historiassa voidaan katsoa olleen oman filosofiansa taustalla omat ”antropologiset” näkemyksensä, erillisenä filosofian osa-alueena filosofinen antropologia kehittyi 1800-luvulla fenomenologiann ja eksistentialismi synnyn myötä. Ensin mainittuun kuuluu inhimillisen kokemuksen reflektoiminen filosofin omista kokemuksista, ja näin se on auttanut ihmisyyden ja ihmisen tilan filosofisessa tutkimuksessa.

Keskeisessä roolissa filosofisessa antropologiassa on henkilöiden välisten suhteiden ja niissä vaikuttavien ontologioiden tutkiminen. Keskeinen teema on intersubjektiivisuus, eli sen tutkiminen, kuinka kaksi yksilöä eli subjektia, joiden kokemukset ja tulkinnat maailmasta ovat radikaalisti erilaiset, ymmärtävät toinen toisensa ja suhtautuvat toisiinsa. Myös kielen tutkimisesta on tullut yhä keskeisempää sekä filosofiassa että sosiologiassa, koska kielellä on läheiset yhteydet intersubjektiivisuuden kysymykseen.

Muun muassa Michael Jackson on tutkinut intersubjektiivisuutta ja interpersonaalisia suhteita, kuten hallintaa (Existential Anthropology, 2005). Hänen mukaansa ihmiset antropomorfisoivat eli ihmisenkaltaistavat elottomia kappaleita ympärillään muodostaakseen niiden kanssa interpersonaalisen suhteen. Näin ihmiset voivat tuntea olevansa hallinnassa sellaisissa tilanteissa, joita he eivät voi hallita, koska kohtelevat kappaletta niin kuin se olisi rationaalinen ja kykenisi ymmärtämään heidän tuntemuksensa ja kieltään. Eräs hyvä esimerkki on kiroilu seonneelle tietokoneelle.

Filosofisia antropologeja

Max Scheler, saksalainen fenomenologi, tunnetaan kehittyneestä filosofisesta antropologiastaan, joka ei määrittele ihmisolentoa niinkään ”rationaalisena eläimenä” (niin kuin on perinteisesti tehty aina Aristoteleesta lähtien) vaan enemmänkin ”rakastavana olentona”. Scheler hylkäsi perinteisen hylomorfisen (yleensä esim. ruumis ja sielu) käsityksen ihmisen persoonasta, ja kuvasi ihmisen kolmiosaisena ruumiin, sielun ja hengen muodostamana kokonaisuutena. Rakkaus ja viha eivät olleet psykologisia tunteita, vaan persoonan henkisiä intentionaalisia akteja, jotka hän luokitteli ”intentionaalisiksi tuntemuksiksi”.

Muita merkittäviä filosofisia antropologeja ovat Pierre Bourdieu, Jaques Derrida, Hans-Georg Gadamer, Rene Girard, Arnold Gehlen, Martin Heidegger, Hans-Eduard Hengstenberg, Paul Häberlin, Maurice Merleau-Ponty, Friedrich Nietzsche, Helmuth Plessner, Paul Ricoeur ja Jean-Paul Sartre.

Kirjallisuutta

• Agassi, Joseph: Towards a Rational Philosophical Anthropology. The Hague, 1977.
• Kowalczyk, Stanislaw: An Outline of the Philosophical Anthropology. Frankfurt a.M. etc., 1991.
• Landmann, Michael: Philosophische Anthropologie. Menschliche Selbstdeutung in Geschichte und Gegenwart. Berlin, 3rd ed., 1969.

Aiheesta muualla

• Filosofian ihmiskäsityksiä – Peda.net