Folkloristiikka

Folkloristiikka (engl. folklore studies), on humanistinen tieteenala, joka tutkii ihmisten suullista perinnettä, eli folklorea. Folkloristiikka tunnettiin ennen kansanrunouden tutkimuksena tai kansanrunoustieteenä; sen tutkimuskenttä oli siis kapeampi kuin nykyään. Muualla kuin Suomessa, esim. Ruotsissa folkloristiikka luetaan kuuluvaksi kansatieteeseen eli etnologiaan, joka Suomessa tarkoittaa aineellisen kulttuurin tutkimusta.

Suomalaisen folkloristiikan historiaa

Suomalaisen folkloristiikan juuret ovat Mikael Agricolan psalttariinn esipuheessa, jossa hän luettelee suomalaisten jumalia. 1800-luvulla kansanrunouden keräys sai vauhtia Elias Lönnrot Kalevalasta (1835, 1849), josta tuli kansanrunoudentutkimuksen auktoriteetti. Isä ja poika Julius ja Kaarle Krohn kehittivät maantieteellis-historiallisen menetelmän (joka tunnettiin maailmalla suomalaisena menetelmänä), joka tutki runojen paikallisia variaatioita ja yritti rekonstruoida niiden esikuvan. Maantieteellistä menetelmään alettiin käyttää myös muuhun perinneaineistoon kuin kalevalamittaiseen kansanrunouteen; esimerkiksi Antti Aarneja tutki sen avulla kansansatu. Nykyaikana folkloristiikka ottaa tutkimuksessaan huomioon perinneaineiston lisäksi sen esiintymiskontekstin eli yhteisön.

Suomalaisia folkloristeja ja kansanrunouden tutkijoita

• Antti Aarne
• Satu Apo
• Martti Haavio
• Lauri Honko
• Julius Krohn
• Kaarle Krohn
• Matti Kuusi
• Elias Lönnrot
• Henrik Gabriel Porthan
• Anna-Leena Siikala
• Leea Virtanen