Lapsuus ja kouluvuodet
Sillanpään vanhemmat olivat alun perin Kauvatsalta kotoisin ollut mäkitupalainen Frans Henrik 'Pransu' Koskinen (1851–1921) ja hämeenkyröläinen palvelija Loviisa Vilhelmina 'Miina' Mäkelä (1848–1927) jotka olivat menneet naimisiin 1882. Sillanpään lapsuusvuosina perhe asui Hämeenkyrön Kierikkalaan kylässä Myllykolu nimisessä mökissä. Perheeseen syntyi ennen Frans Emilia kaksi muutakin lasta mutta nämä kuolivat jo nuorina. Sillanpää kävi aluksi Haukijärven kansakoulu jossa opettajana oli hänen pikkuserkkunsa Hilja Tättälä. Hän menestyi opinnoissaan niin hyvin että vanhemmat päättivät lähettää hänet oppikouluun Tampereelle. Tämän mahdollisti se että Sillanpään isä oli joitakin vuosia aiemmin perustanut pienen sekatavarakaupan jonka tuotolla perheen taloudellinen asema oli kohentunut.
Sillanpää aloitti koulunkäynnin syksyllä 1900 Tampereen Suomalaisessa Reaalilyseossassassa asuen alivuokralaisena kirvesmies Janne Davidssonin perheessä ensin Mustalahdenkadulla Amuri ja myöhemmin Kuninkaankadulla. Hänen koulutovereitaan olivat muun muassa Lauri Pohjanpää, Brynolf Honkasalo, Arvo Sotavalta ja Bertel Strömmer. Vanhemmat saattoivat tukea häntä vuoteen 1905ss saakka mutta sen jälkeen Sillanpää joutui itse hankkimaan varoja koulun jatkamiseen. Hän saikin jonkin verran rahallista tukea eri tahoilta mutta tärkeimmäksi tukijaksi tuli tamperelainen tehtailija Henrik Liljeroos jonka nuorimman pojan kotiopettajana Sillanpää toimi viimeisinä kouluvuosinaan. Sillanpää oli kesäisin myös kotiopettajana Lempäälää Sotavallan ja Lopen kartanoissa sekä yhden kesän tamperelaisen Aamulehden kesätoimittajana. Sillanpää pääsi ylioppilaaksi 1908 hyvin arvosanoin.
Opiskeluvuodet
Sillanpää aloitti opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1908a Henrik Liljeroosin sekä tilanomistajien Jalmari Raipalan ja J.A. Sotavallan tuella. Hän aikoi ensin lääkäriksi mutta siirtyi sitten opiskelemaan biologia. Opiskelutoverinsa Heikki Järnefeltin kautta Sillanpää tutustui Järnefeltin perheeseen ja tämän isään taidemaalari Eero Järnefeltssaiin. Sillanpää viettikin opiskeluvuosinaan paljon aikaa Järnefeltien kodissa Suvirannassa Tuusula ja tutustui moniin aikakauden merkkihenkilöihin kuten Jean Sibeliukseen, Pekka Haloseenonon ja Juhani Aho. Näinä vuosina alkoi tosin myös Sillanpään runsas alkoholin käyttö joka aiheutti myöhemmin hänelle paljon ongelmia. Erinäisistä syistä johtuen Sillanpään opinnot eivät sujuneet ja hän joutui palamaan kotiinsa Hämeenkyröön joulukuussa 1913. Sillanpään vanhemmat asuivat silloin pienessä mökissä Heinijärven Töllinmäellä ja tänne myös Sillanpää asettui.
Kesken jääneet biologian opinnot antoivat kuitenkin paljon vaikutteita Sillanpään myöhemmälle kirjalliselle tuotannolle. Sillanpään ajatteluun vaikuttivat Charles Darwin kehitysoppeineen sekä saksalaiset biologi ja filosofi Ernst Haeckel ja Nobel-kemisti Wilhelm Ostwald ja myös Leo Tolstoi ja Arvid Järnefeltiin. Heidän vaikutustaan oli Sillanpään biologinen determinismi ja periaatteelinen väkivallan ja sotien vastustaminen sekä usko siihen että luonnontieteet kehittyessään siirtäisivät tällaiset atavistiset ilmiöt historiaan. Myöhemmin Sillanpää tutustui myös saksalaiseen Oswald Spengler ja omaksui häneltä ajatuksen sivilisaatioiden ihmiselämää vastaavasta elinkaaresta.
Kirjailijan uralle
Sillanpään kirjailijanura sai alkunsa kun hän alkoi lähettää E.Syväri nimimerkillä kirjoittamiaan novelleja julkaistavaksi Uusi Suometar-lehteen. Näistä ensimmäinen 'Kodin helmasta' julkaistiin 1915 ja novellit saivat myönteisin vastaanoton. WSOY:n toimitusjohtaja Jalmari Jäntti kiinnostui Sillanpään kirjoituksista ja WSOY:n tuella Sillanpää saattoi kirjoittaa valmiiksi ensimmäisen hyvän arvostelumenestyksen saaneen romaaninsa Elämä ja aurinko joka julkaistiin 1916. Samassa yhteydessä Sillanpää sai julkaistua novellikokoelmansa Ihmislapsia elämän saatossa.
Vuonna 1915 Sillanpää tutustui 17-vuotiaaseen Sigrid 'Siikri' Salomäkeen (1898–1939) joka oli tullut sisäköksi Sillanpään hämeenkyröläisen ystävän Eero Koskimiehen isännöimään Laitilan virkataloon. Sigrid Salomäen sosiaalinen tausta oli samanlainen kuin Sillanpäälläkin, hän oli kotoisin Raipalan taloon kuuluneesta Hirvelä-nimisestä mäkituvasta. Tästä alkanut seurustelu johti lopulta siihen että Sillanpää meni Siikrin kanssa naimisiin syyskuussa 1916. Pariskunnan esikoinen syntyi maaliskuussa 1917, kaikkiaan heillä oli kahdeksan lasta: Saara, s. 1917, Esko, s. 1919, Helmi, s. 1921, Paula, s. 1923, Eero, s. 1924, Juhani, s. 1926, Heikki 1933 –1934 ja Kristiina, s. 1938.
Suomen sisällissodan aikana Sillanpää pyrki olemaan puolueettomana; hän joutui kuitenkin vuoron perään kummankin sodan osapuolen pidättämäksi ja hän arvosteli sekä punaisten että valkoisten suorittamia väkivallantekoja. Valkoisten voittonsa jälkeen käynnistämät kostontoimenpiteet teloituksineen herättivät Sillanpäässä suuttumusta. Sotakokemuksiensa pohjalta hän alkoi kirjoittaa kesällä 1918 romaania Hurskas kurjuus joka seurasi punaisiin kuuluneen torppari Juho Toivolan vaiheita 1860-luvun nälkävuosista aina kevääseen 1918 jolloin Juho teloitetaan syytettynä murhasta jota hän ei ollut tehnyt. Kustantaja jätti romaanista pois joitakin osia mutta se julkaistiin kuitenkin jo vuonna 1919. Romaani käännettiin ruotsiksi nimellä Det fromma eländet (1920) ja Sillanpää alkoi tulla tunnetuksi myös pohjoismaissa. Sisällissodan aikana Sillanpää oli tehnyt myös käännöstyötä suomentaen belgiainlaisen Maurice Maeterlinck Köyhien aarteet teoksen. Tämä kirja teki syvän vaikutuksen Sillanpäähän.
1920-luku: Talousvaikeudet haittaavat kirjailijan työtä
Saavuttamansa menestyksen innostamana Sillanpää alkoi rakentaa itselleen ja perheelleen Saavutus-nimistä kirjailija-asuntoa Hämeenkyrön Vanajan kylään. Tämä uusklassista tyyliä edustava huvila jonka oli suunnitellut Sillanpään ystävä tamperelainen arkkitehti Bertel Strömmer, valmistui joulukuussa 1920 siiheen kuntoon että Sillanpään perhe saattoi muuttaa sinne. Huvila jäi kuitenkin osin keskeneräiseksi Sillanpään rahavaikeuksien takia ja sen rakentamisesta alkoi Sillanpään velkakierre. Sillanpään perhe asui huvilassa vakinaisesti vuosina 1920–1925 ja vielä 1927–1928. Sen jälkeen kun Sillanpää perheineen muutti 1929 Helsinkiin he asuivat Saavutuksessa enää satunnaisesti lähinnä kesäisin ja myös joulunpyhien aikaan. Saavutus joutui Sillanpään kustantajan haltuun hänen velkojensa panttina.
1920-luvulla Sillanpää julkaisi lähinnä novellikokoelmia sekä vuonna 1923 ilmestyneen pienoisromaanin Hiltu ja Ragnar jota hän itse myöhemmin piti parhaimpana teoksenaan. Samaan aikaan Sillanpään taloudelliset ongelmat lisääntyivät ja hän velkaantui jatkuvasti lisää. Hän ei myöskään pystynyt tuottamaan kustantajan haluamia uusia romaaneja. Sillanpään kustantaja WSOY tarjosi hänelle lopulta ratkaisuksi vakinaista työtä kustannustoimittajana. Sillanpää olikin vuosina 1925–1927 WSOY:n palveluksessa ja hän asui tämän ajan perheineen Porvoossa. Vuonna 1927 he palasivat takaisin Hämeenkyröön ja Sillanpää onnistui jonkin aikaa hankkimaan riittävästi rahaa kirjallisilla töillään. Syksyllä 1928 paikallinen sähköyhtiö katkaisi maksamattomien laskujen takia sähköt Saavutuksesta ja Sillanpään perhe joutui muuttamaan pimeästä talosta Tampereelle jossa he asuivat sitten vuoden verran ennen Helsinkiin muuttoa.
1930-luku: Kirjailijan ura korkeimmillaan
Vuonna 1929 Sillanpään kirjojen kustantajaksi vaihtui WSOY:n tilalle Otava ja samana vuonna Sillanpää siirtyi asumaan Helsinkiin. 1930-luvun alussa hyvään luomisvireeseen päässyt Sillanpää julkaisi useita merkittäviä romaaneja: Nuorena nukkunut 1931, Miehen tie 1932 ja Ihmisiä suviyössä 1934. Nämä romaanit, niistä erityisesti palvelustyttö Silja Salmeluksen elämänvaiheita kuvannut Nuorena nukkunut, herättivät huomiota ulkomaillakin ja Sillanpäätä alettiin jo 1930-luvun alusta lähtien pitää Suomen ehdokkaana Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Sillanpää itsekin pyrki edistämään tätä asiaa vierailemalla usein Ruotsissa ja luomalla suhteita sikäläisiin kirjallisiin piireihin. Nobel-palkintoa Sillanpää ei kuitenkaan vielä 1930-luvun alussa saanut; tähän saattoi vaikuttaa samaan aikaan Helsingin yliopiston suomalaistamisesta käyty kielitaistelu. Sillanpää oli 1930-luvulla myös kiinnostunut kansanperinteestä ja kotiseutututkimuksesta ja hänen kotonaan Helsingissä kokoontui säännöllisesti ns. Perjantaikerho jossa Sillanpää, Sakari Pälsi, Kustaa Vilkuna ja Martti Haavio keskustelivat kielen tutkimuksen ja kansatieteen aiheista. Vuonna 1936 Sillanpää sai Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon.
Sillanpää tuli 1930-luvun jälkipuoliskolla tunnetuksi oikeistoradikalismin ja diktaattorien vastustajana sekä kulttuuriliberaalina pohjoismaisen suuntauksen kannattajana. Sillanpää kirjoitti tällöin muun muassa 1938 Suomen Sosialidemokraatissa ilmestyneen Joulukirjeen diktaattoreille jossa hän arvosteli voimakkaasti Hitleriä, Stalinia ja Mussolinia.
Vaikka 1930-luku olikin Sillanpäälle kirjallisesti menestyksen aikaa hän velkaantui kuitenkin edelleen kiihtyvällä vauhdilla suurelta osin siksi ettei hän pystynyt hallitsemaan rahan käyttöään. Myös Sillanpään alkoholiongelma paheni edelleen näinä vuosina ja hän saattoi nauttia korillisen olutta ja konjakkipullon päivässä. Vuonna 1939 Sillanpäätä kohtasi vielä kova isku kun hänen vaimonsa Siikri kuoli keväällä keuhkokuumeeseen. Sillanpää meni uusiin naimisiin sihteerinsä Anna Armia von Herzenin kanssa mutta tästä liitosta tuli lyhyt ja riitaisa ja se päättyi avioeroon välirauhan aikana.
Nobel-palkinto ja sotavuosien henkinen kriisi
Sillanpäätä oli jo pitkään pidetty varteenotettavana Nobel-ehdokkaana ja syksyllä 1939 hän voittikin Nobel-komitean äänestyksessä palkinnosta kilpailleet sveitsinläisen Hermann Hesse ja alankomaalaisen Johan Huizingan. Palkintoa ei siis myönnetty pelkästään myötätunnosta Suomelle vaan Sillanpäällä oli myös selvät kirjalliset ansiot siiheen.
Vastaanotettuaan palkinnon Tukholmassa joulukuussa 1939 Sillanpää jäi Ruotsiin je keräsi siellä puhetilaisuuksilla rahaa talvisotaa käyvälle Suomelle. Jo lokakuussa 1939 hän oli julkaissut Suomen Kuvalehdessä Sillanpään marssilauluksi kutsutun runon koska hän toivoi sen säkeiden yhdistävän suomalaisia ja kohentavan kansan mielialaa. Tästä marssilaulusta tulikin nopeasti järjestetyn sävellyskilpailun voittaneen Aimo Mustosenaa säveltämänä hyvin suosittu talvisota edeltävinä viikkoina ja sodan aikana. 'Sillanpään marssilaulu' on Sillanpään tyypillistä kirjoitustyyliä, jossa yhdistyvät alun maisemakuvaus, viittaus karttaan, maanläheisyyden ja mullan ja vaiston varaan rakentuva hiukan mystinen yhteisyydentunne. Marssilaulua on soitettu Puolustusvoimissa jo seitsemättäkymmenettä vuotta, ja siinä on helposti opittavat sanat.
Sillanpään pitkään jatkunut oleskelu Ruotsissa oli alkanut herättää arvostelua Suomessa ja osin tämänkin takia hän palasi Suomeen vähän ennen talvisodan päättymistä 9. maaliskuuta 1940an. Talvisotaa seurannut välirauhan aika johti Sillanpään elämän suurimpaan kriisiin. Sodanaikaiset paineet, avioero ja holtittomaksi riistäytynyt alkoholin käyttö romahduttivat Sillanpään terveyden syksyllä 1940 ja hänet vietiin pakkohoitoon Kammion sairaala. Sillanpää oli sairaalassa vuoteen 1943 saakka jolloin hän pääsi asumaan tyttärensä Saara Kuitusen perheeseen vaikkakin holhouksen alaisena. Vuonna 1944 Sillanpään ystävästä Kustaa Vilkunasta tuli hänen holhoojansa ja hän myös Sillanpään raha-asiat järjestyivät kustantaja Otavan avulla niin että hän saattoi viettää loppuelämänsä taloushuolista vapaana. Sota-ajan kriisit haittasivat Sillanpään kirjallista työtä niin että häneltä ilmestyi 1940-luvulla vain romaanit Elokuu 1941 ja Ihmiselämän ihanuus ja kurjuus 1945, nekin osin viimeistelemättöminä.
Taata Sillanpää
Sodan jälkeen Sillanpää teki uuden tulemisen harmaapartaisena kalottipäisenä Taatana. Hän alkoi esiintyä säännöllisesti radiossa lukemassa tekstejään ja Taatan joulusaarnoista tuli vuodesta 1945 alkaen jokavuotinen rituaali aina hänen kuolemaansa saakka. Näissä radiopakinoissaan Taata keskittyi paljolti muistelemaan nostalgisesti lapsuusvuosiaan Hämeenkyrössä. Sillanpää julkaisi 1950-luvulla vielä kolme muistelmateosta: Poika eli elämäänsä 1953, Kerron ja kuvailen 1955 ja Päivä korkeimmillaan 1956. Nämä teokset perustuivat kuitenkin valtaosin Sillanpään ennen sotia kirjoittamaan materiaaliin. Sillanpää kuoli Helsingissä 75-vuotiaana kesäkuun alussa 1964.
Teokset
- Elämä ja aurinko, (1916)
- Ihmislapsia elämän saatossa, (1917)
- Hurskas kurjuus, (1919)
- Rakas isänmaani, (1919)
- Hiltu ja Ragnar, (1923)
- Enkelten suojatit, (1923)
- Omistani ja omilleni, (1924)
- Maan tasalta, (1924)
- Töllinmäki, (1925)
- Rippi, (1928)
- Jokisen Petterin mieliteot, (1928)
- Kiitos hetkistä, Herra..., (1930)
- Nuorena nukkunut, (1931)
- Miehen tie, (1932)
- Kootut teokset I-XII, (1932–1950)
- Virran pohjalta, (1933)
- Ihmiset suviyössä, (1934)
- Viidestoista, (1936)
- Elokuu, (1941)
- Ihmiselon ihanuus ja kurjuus, (1945)
- Poika eli elämäänsä, (1953)
- Valitut teokset, (1954, 1969)
- Kerron ja kuvailen, (1955)
- Päivä korkeimmillaan, (1956)
- Ajatelmia ja luonnehdintoja, (1960)
- Novellit I-II, (1961)
- Piika ja muita kertomuksia, (1978)
- Taatan joulupakinoita, (1981)
- Taatan joulu, (1986)
- F. E. Sillanpään ajatuksia, (1988)
- Kootut teokset 1-8, (1988–1991)
Sillanpään teosten pohjalta tehtyjä elokuvia
Kirjallisuutta
- Koskela, Lasse: Katkotut sormet ja enkelten suru : näkökulma F. E. Sillanpään tuotantoon. 1988
- Laurila, Aarne: F. E. Sillanpää vuosina 1888–1958. Otava 1958.
- Laurila, Aarne: F. E. Sillanpään romaanitaide kirjailijan asenteiden ja kertojan aseman kannalta. 1979
- Pohjanpää, Lauri: Muistojen saatto. Porvoo 1950.
- Rajala, Panu: F.E. Sillanpää vuosina 1888-1923. SKS 397. Helsinki 1983.
- Panu Rajala: Sillanpään Hämeenkyrö: Kulttuurikuvia kesämatkaajalle. 1986
- Rajala, Panu: Siljan synty: F. E. Sillanpää vuosina 1923–1931. SKS 1988.
- Rajala, Panu: Korkea päivä ja ehtoo : F. E. Sillanpää vuosina 1931–1964. SKS 1993.
- Sillanpää Suomen kirjallisuudessa : F. E. Sillanpään juhlakirja. 1989
- Vaaskivi, Tatu: F.E. Sillanpää. Elämä ja teokset. Helsinki 1937.
Aiheesta muualla
Lähteet
Frans Eemil Sillanpää
Frans Eemil Sillanpää
Frans Eemil Sillanpää
Frans Eemil Sillanpää
)
|
Tietoja 
. Kaikki teksti on saatavilla GNU Free Documentation License 