Friedrich Nietzsche

Elämä

Friedrich Nietzsche, n. vuonna 1870

Friedrich Nietzsche syntyi pappissukuun 15. lokakuuta 1844 Röckenin kaupungissa, silloisessa Preussissa. Häntä kasvattivat naiset, sillä hänen isänsä kuoli pojan ollessa viisivuotias. Näin ollen hänestä tuli herkkä ja ajan miesten mallista poikkeavan feminiininen. Tämä vaikutti varmasti osaltaan hänen uravalintaansa ja ajattelutapaansa. Nietzsche menestyi koulussa niin, että hän pääsi Bonnin yliopistoon vuonna 1864 opiskelemaan klassista kielitiedettä ja teologiaona. Myöhemmin hän kuitenkin jätti teologian ja keskittyi kielitieteeseen. Vuoden päästä hän vaihtoi Leipzigin yliopisto. Siellä hän kiinnostui Arthur Schopenhauerin filosofiasta ja metafysiikasta. Vuonna 1868 hän tapasi säveltäjä Richard Wagnerin. Nietzsche saavutti opinnoissaan jo varhaisella iällä sellaisen tason, että pääsi professoriksi Baselin yliopistoon 24-vuotiaana. Hän hoiti virkaansa vuodesta 1869 vuoteen 1879, jolloin hän luopui yliopistonopettajan urasta psykofyysistenssss vaivojen pakottamana. Sen jälkeen hän omistautui lopullisesti filosofialle. Viimeiset luovat vuotensa Nietzsche vietti Sveitsiä, Italiassa ja Etelä-Ranskassassassa. Kiihkeä luomiskausi edelsi Nietzschen lopullisista henkistä sortumista, mikä tapahtui Torino vuodenvaihteessa 1888–1889.

Loppuelämänsä Nietzsche vietti Saksassa parantumattomasti sairaana aivohalvauksen lamauttaessa tyystin hänen henkiset toimintonsa. Nietzschen sisar Elisabeth Förster-Nietzsche (1846–1935) hoiti häntä sairauden ajan. Hän keräsi veljensä kirjallisen jäämistön ja perusti Weimarin Nietzsche-arkiston 1894.

Nietzschen ajattelu ja tuotanto on jaettu myöhemmin erilaisiin vaiheisiin. On puhuttu romanttisesta, skeptisestä, profeetallisesta ja maanisesta vaiheesta. Hänen filosofiaansa vaikuttivat myös kristinuskon vaikutuksen heikkeneminen ja nihilismi yleisenä ajattelutapana tuona aikana 1800-luvun loppupuoliskolla.

Romanttisessa vaiheessa Nietzscheen vaikuttivat Wagner ja Schopenhauer sekä aatteina nationalismi. Tätä vaihetta edustaa Tragedian synty musiikin hengestä. Seuraavassa, eli skeptisessä vaiheessa taide jäi enemmän taka-alalle ja tiede valtasi alaa – kauden parhaana esimerkkinä teos Inhimillistä, aivan liian inhimillistä. Profeetallisessa vaiheessa tuotannossa tuli esille Nietzschen kaikilta kunnon ajattelijoilta edellyttämä 'uusien arvojen luominen' – profeetallisuus tulee parhaiten esiin teoksessa Näin puhui Zarathustra. Viimeinen eli maaninen vaihe oli nimensä veroinen, joten siinä korostui maanisuus ja itseironisuuskin – ks. omaelämäkerta Ecce Homo. Nietzsche kuoli elokuussa 1900. Välitön kuolinsyy lienee ollut keuhkokuume, mutta Nietzschen sairaalloisuuden ja kuoleman perimmäiseksi syiksi on arveltu niin syfilistakintä kuin aivokasvain.

Nietzschen ajattelun kehityskausien suuresta vivahteikkuudesta huolimatta hänen ajattelunsa muodostaa ehjän kokonaisuuden. Nietzsche jatkoi ennen kaikkea Kantin ja Schopenhauerin subjektiivista idealismia. Nietzsche uskoi, että ihminen saa ympäröivästä todellisuudesta tietoa vain omien aistiensa välityksellä. Sen mukaan todellisuuskuvamme on äärimmäisen subjektiivinen. Subjektiivinen idealismi johtaa Nietzschen relativismiin ja skeptisyyteen.

Filosofia

Varhaiskaudellaan Nietzsche ajatteli, että elämä voidaan oikeuttaa vain esteettisenä ilmiönä, ja vastaavanlaisia ajatuksia hän pohti myöhemminkin. Innoitusta hän sai klassisten filologien mieliaiheesta eli vanhoista kreikkalaisista ja heidän kulttuuristaan (ks. Nietzsche: Kirjoituksia kreikkalaisista).

Tyyliltään Nietzschen filosofia on julistavaa mutta monitulkintaista ja usein mietelauseenomaista, joskin teosten tyyli vaihtelee paljon ja niissä on keskenään hyvin erilaisia lähestymistapoja. Nietzscheltä on peräisin tunnettu sanonta 'Jumala on kuollut'.

Nietzschen ajatuksia on usein pidetty keskenään ristiriitaisina, mutta tunnetun Nietzsche-kääntäjän Walter Kaufmanin mukaan se saattaa vain ilmentää Nietzschen 'vapaan ajattelijan' luonnetta ja pyrkimystä esittää asiat useista näkökulmista. Nietzsche ei kuitenkaan pitänyt kaikkia ajatuksia samanarvoisina, mikä ilmenee kritiikistä monia muita filosofeja kohtaan.

Suuri merkitys Nietzschellä oli moraalifilosofina. Nietzsche tutki moraalin alkuperää ja pyrki osoittamaan, että idealistisella ja kristillisellä moraalilla ei ole yliluonnollista perustaa, vaan että nykyisin vallalla olevat moraalijärjestelmät ovat syntyneet monimutkaisen sosiaalihistoriallisen ja psykologisen prosessin tuloksena. Nietzsche väitti, että moraali on väline, jonka avulla ihmisyksilöt, ihmisryhmät tai kansat tavoittelevat miltei vaistonvaraisesti arvonantoa, henkistä tai poliittista ylemmyyttä ja vaikutusvaltaa, joskus jopa aineellista etua.

Nietzsche väitti, että länsimainen kristillis-idealistinen moraali saattaa ihmisen ristiriitaan hänen biologisen perusolemuksensa kanssa. Nietzschen mukaan vallassa olevat moraalijärjestelmät tukahduttavat epäyksilöllisyydessään ja tiukassa näennäisrationaalisuudessaan ihmisen luovuuden. Nietzsche vaati, että kaikki yksilöt saisivat toteuttaa omaa minuuttaan riippumatta yhteiskunnan normistoista ja ennakkoluuloista. Nietzschen omat moraalifilosofiset mietteet osoittivat pitkälle jalostettua idealismia, mutta myös osa oli provokaatioksi tarkoitettua, täydellistä moraalista välinpitämättömyyttä.

Ajattelun kaudet

Nietzschen ajattelu ja tuotanto kävi läpi erilaisia vaiheita. On puhuttu esimerkiksi romanttisesta, skeptisestä, profeetallisesta ja maanisesta vaiheesta. Romanttiseen vaiheeseen, jota edustaa esimerkiksi kirja Tragedian synty musiikin hengestä, kuuluivat vahvasti Schopenhauer ja Wagner sekä aatteena nationalismi – ymmärrettynä huolena saksalaisen kulttuurin tilasta. Skeptisessä vaiheessa, jota edustaa etenkin teos Inhimillistä, aivan liian inhimillistä, Nietzsche kiinnostui tieteestä taiteen sijaan, mutta kirjoitti yhä useammin aforismein. Ranskalaiset vaikutteet tulivat etualalle. Profeetallisessa vaiheessa, jota edustaa esimerkiksi Also sprach Zarathustra, Nietzschen tuotannossa korostui omien oppien julistus ja laumaihmisten kritisointi. Viimeisessä, sairastumista edeltäneessä maanisessa vaiheessa, tyypillistä Nietzschen tuotannolle oli maaninen ja itseironinenkin itsetehostus.

Nihilismi ja Jumalan kuolema

Nietzsche piti nihilismiä seurauksena kristillisen uskonnon valtapyrkimyksistä: tällä (ainoalla olemassa olevalla) maailmalla oli arvoa enää vain suhteessa tuonpuoleiseennn (jota ei itse asiassa ollut edes olemassa). Kun tuonpuoleisen arvo nousi arvoon arvaamattomaan, tulos oli nihilismi: ei-minkään arvostaminen korkeimpana arvoa. Tärkein haaste nihilismille oli juuri kristinuskon heikentyminen. Nietzsche piti tilannetta uutena haasteena eurooppalaiselle kulttuurille, jonka oli ylitettävä itsensä ja päästävä eräänlaiseen pisteeseen, josta ei ole paluuta. Nietzsche kiteytti asian kuuluisaan lauseeseen 'Jumala on kuollut'. Lause kuvasi kriisiä, jonka läntinen kulttuuri kohtaisi sen perusteiden muretessa; samalla tämä kriisi avasi tien johonkin uuteen. Nietzsche tuomitsi darwinismi, hegeliläisyyden, kantilaisuudennn sekä utilitarismi epäonnistuneina yrityksinä paikata jumalan jättämä aukko.

Ajattelullaan Nietzsche pyrki ylittämään nihilismin. Uusien arvojen asettamisessa hän piti keskeisenä yli-ihmisen käsitettään ja oppiaan ikuisesta paluusta. Nietzsche kirjoitti, että aikaisemmin kansat asettivat arvojaan yksilön yli, mutta nyt yksilö voi asettaa arvot ja kulttuurin. Ihmismassoista ei ole arvojen asettajaksi, vaan 'lauma' tarvitsee opastajan päästäkseen nihilismistä. Tähän tehtävään viitaten Nietzschen kirjoituksissa esiintyi käsite 'suuri politiikka'.

Herramoraali ja orjamoraali

Nietzsche väitti, että moraalia on kahdenlaista, herramoraalia, joka nousee aktiivisesti 'jalosta ihmisestä' ja orjamoraalia, joka liittyy reaktionomaisena 'heikkoon ihmiseen'. Eri moraalit eivät ole toistensa vastakohtia, vaan kokonaan toisia arvotusjärjestelmiä: herramoraali arvottaa teot asteikolla hyvä/huono, kun taas orjamoraali arvottaa ne asteikolla hyvä/paha.

Kristinusko instituutiona ja Jeesus

Nietzsche hyökkäsi voimakkaasti kristinuskoa vastaan väittäen sen 'uudelleenarvioineen' luonnolliset, terveet arvot ja vääristäneen Jeesuksen elämän. Hän meni kritiikissään pitemmälle kuin valistusajan agnostikko- ja ateistiajattelijat, jotka pitivät kristinuskoa vain virheellisenä. Nietzsche näki kristinuskon varhaisvaiheen historiassa yhä pahemmin vääristyvän kuvan Jeesuksesta. Hän syytti varhaiskristittyjä Jeesuksen martyroimisesta, ja piti apostoleita pelkurimaisina, vulgaareina ja katkerina. Hän katsoi että kristinusko oli mahdollisesti psykologinen ase, jota apostoli Paavali käytti eräänlaisena pelkurimaisena kostona Rooman valtakunnalle Jerusalemin temppelinn hävittämisestä. Nietzschen kirjoittama lause 'Viimeinen kristitty kuoli ristillä' viittaa siihen, että hänen mielestään kristinusko oli oleellisesti Paavalin luomus.

Amor Fati ja ikuinen paluu

Friedrich Nietzsche n. 1875

Nietzscheä kiehtoi Schopenhauerin ajatus, jonka mukaan henkilö, joka varauksetta hyväksyy elämän, hyväksyisi sen, että hänen elämänsä toistuisi sellaisenaan loputtomasti. Nietzsche itse piti ikuisen paluun ideaa kosmologisena totuutena ymmärrettynä 'kauhistuttavana ja halvaannuttavana' ja raskaimpana taakkana, jonka voi kuvitella. Mutta Nietzsche ei yleensä käsitellyt ikuisen paluun ajatusta kosmologisena totuutena, vaan ajatusleikkinä joka lopullisesti paljastaa elämän hyväksymisen. Nietzschen mukaan 'Amor Fatin' (kohtalonrakkauden) omaksunut ei ainoastaan hyväksy, vaan toivoo kaiken kokemansa tuskan, ilon, häpeän ja kunnian uusiutuvan loputtomiin.

Koska Nietzsche näki lennokkaan metafysiikan aikakauden ja objektiivisten totuuksien ajan olevan takanapäin, oli luontevaa ajatella, että ihmisten mielenkiinto keskittyisi nyt enemmän suoraan havaittavaan ilmiömaailmaan, jossa he elävät. Yksilölle ikuisen paluun käsite on eräänlainen testi, jossa hän voi kysyä itseltään, voinko sanoa kaikelle elämälleni 'kyllä'. Ikuinen paluu on siis pessimismin vastainen käsite – jos siis elämälleen vastaa 'kyllä'. Ikuisen paluun käsite myös korostaa sitä, että kaikki yksilön valinnat ovat merkityksellisiä.

Yli-ihminen

Nietzschen yli-ihminen (Übermensch) on ihanne, jossa henkisesti korkeatasoinen yksilö toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti kaikkia niitä moraalisia ja esteettisiä mahdollisuuksia, jotka nykyinen kasvatusperinne ja arvomaailma tukahduttavat. Yli-ihminen oli ehkäpä Nietzschen filosofian eniten kiinnostusta herättäneitä käsitteitä. Kuitenkin kyseinen käsite on vain pienessä osassa Nietzschen koko filosofisessa tuotannossa ja esiintyykin suuremmassa määrin vain hänen julkaisematta jääneissä muistiinpanoissaan. Yli-ihmisellä ei ole enää tarvetta uskoa varmoihin perusteisiin vaan hän pystyy 'tanssimaan' ohuilla langoilla (ks. Näin puhui Zarathustra). Yli-ihminen pystyy luomaan itse arvonsa ja norminsa. Näin nihilismi voidaan ylittää.

Varsinkin myöhemmässä ajattelussaan hän vaati, että nykyihmisen on uhrattava oma moraalinsa ja onnensa luodakseen edellytykset paremman ja kehityskykyisemmän henkisen ihmistyypin synnylle.

'Tahto valtaan'

'Tahto valtaan' (Der Wille zur Macht) on Nietzschen filosofisen ajattelun perusperiaate. Hän kuvasi sen aktiivisena prosessina, jossa mikä tahansa asia, mukaan lukien ihminen, suuntaa ja pyrkii laajentamaan omaa luovaa energiaansa. Hän uskoi sen olevan kaikkeuden tärkeimmän perusvoiman, voiman kaikkien luonnonilmiöiden takana ja voiman, johon kaikki muut voimat voitaisiin palauttaa. Hän yritti myös luoda vallantahtoon perustuvaa yhtenäisteoriaa.

Luonnollisinta ja yksinkertaisinta on ymmärtää vallantahtoa elävissä eliöissä. Nietzschen mukaan vallantahto on ihmiselle ominaisempaa kuin pelkkä hengissäsäilymisvaisto. Yksilö haluaa ennen kaikkea toteuttaa itseään, ja hengissäsäilyminen on vallantahdon seurausta pikemminkin kuin sen syy.

Kuolema

Tarkkaa syytä Nietzschen sairaalloisuuteen ja kuolemaan ei tiedetä. Yleisimmän näkökannan mukaan hänen on arveltu sairastaneen syfilistä, vaikka näyttöä tästä ei ole. Hän oli saattanut saada tartunnan käydessään nuorena bordellissa, tai sairaus oli periytynyt hänen isältään. On myös spekuloitu, että syfilis olisi ollut myös pääsyynä vuoden 1889 hermoromahdukseenenen ja kohtaus Torinossa olisi vain laukaissut sairauden terminaalivaihe. Nietzsche kärsi kuitenkin aiemmin psykofyysisistä vaivoista, joiden vuoksi hän jätti yliopistovirkansa. Ongelmalliset ihmissuhteet pahensivat sairautta. Vaivojen ja kuoleman perimmäiseksi syyksi on esitetty myös aivokasvainta, sillä monet Nietzschen oireista eivät sovi syfilis-tartuntaan. Hänen kuolemansa välitön aiheuttaja oli joka tapauksessa keuhkokuume.

Vaikutus

Nietzschen esitystapa on aforistinen, metaforinen, usein provosoiva ja hyökkäävä. Hänen esitystapansa on antanut virikkeitä hyvin ristiriitaisiin tulkintoihin. Tätä esitystapaa on nimitetty moniääniseksi, sillä Nietzsche antaa tuotannossaan erilaisten näkemysten riidellä ja käydä keskustelua.

Nietzschen filosofinen ajattelu on usein juuri yli-ihmisen käsitteen takia yhdistetty natsismiinin, vaikka hän itse tunsi nationalismin täysin vieraaksi ja hänen luomansa yli-ihmisen käsitekin poikkesi täysin natsien ihanteesta – yli-ihminen oli hänelle ideaali, eikä suinkaan kukaan yksittäinen elävä ihminen. Hänen aluksi ihailemansa ystävä Richard Wagner sen sijaan oli antisemisti. Myöhemmin Nietzsche kritisoi ja halveksui kirjoituksissaan vahvasti Wagneria, sen vuoksi että tämä kääntyi kristinuskoon.

Nietzsche halveksui saksalaista kulttuuria, vaikka hänet myöhemmin yritettiinkin monesti esittää sen puolestapuhujana. Moderni Saksa ilmenti Nietzschen mukaan laumasieluisuutta täydellisimmillään. Nietzsche kirjoitti Ecce Homo -teoksessaan: 'Minne Saksa sitten ulottuukaan, siellä se pilaa kulttuurin.'

Nietzschen sisar Elisabeth oli vankkumaton antisemitisti ja kansallissosialisti, ja juuri hänen vaikutuksestaan natsit omivat paljon käsitteitään Nietzschen tuotannosta. Nietzschen nimiin pannut antisemitistiset kommentit ovat pitkälti peräisin Elisabethilta, joka toimi Friedrichin ollessa jo toivottaman mielisairas tämän kirjallisena asianomistajana, tunnetuin seurauksin.

Nietzschen teoksia

Nietzschen koottujen teosten ensimmäisen osan kansilehti vuodelta 1905

Tragedian synty (1872, alun perin väitöskirja)
Epäajanmukaisia tutkielmia (1873–76)
Inhimillistä, aivan liian inhimillistä (1878–80)
Aamurusko (1881)
Iloinen tiede (1882)
Näin puhui Zarathustra (1883–1885)
Hyvän ja pahan tuolla puolen (1886)
Moraalin alkuperästä (1887)
Epäjumalten hämärä, eli kuinka vasaralla filosofioidaan (1888)
Wagnerin tapaus (1888)
Ecce Homo (omaelämäkerta) (1888)
Antikristus (1888)

Kirjallisuutta suomeksi

Nietzsche, Friedrich: Antikristus. Suomennos Aarni Kouta. Unio Mystica/Karisto, Hämeenlinna 2001. ISBN 952-9586-37-X.
Nietzsche, Friedrich: Ecce homo. Kuinka tulee siksi mitä on. Suomennos Antti Kuparinen. Kustannusosakeyhtiö Summa, 2002. ISBN 952-5418-02-2.
Nietzsche, Friedrich: Epäjumalten hämärä. Suomennos Markku Saarinen, Unio Mystica, Hämeenlinna 1995. ISBN 952-9586-35-3.
Nietzsche, Friedrich: Iloinen tiede. Suomennos J. A. Hollo. [4. painos.] Otava, 1997. ISBN 951-1-15129-0.
Nietzsche, Friedrich: Kirjoituksia kreikkalaisista. Suom. Pekka Seppänen. Kustannusosakeyhtiö Summa, Helsinki 2006.ISBN 952-5418-18-9.
Nietzsche, Friedrich: Moraalin alkuperästä. Suomentanut J. A. Hollo. Helsinki: Otava, 1969.
Hayman, Ronald: Nietzsche: Nietschen äänet. Suomentanut Hannu Sivenius. Otava, Helsinki. 2000. [Nietzsche: Nietzsche's Voices, 1997.] ISBN 951-1-16175-X