Politiikka
Politiikan käsitteistössä hallitus on toimeenpanovaltakoneistoa käyttävä hallinnon osa. Sen alaisuuteen voivat kuulua esimerkiksi virkamies, keskuspankki, valtionyhtiöt, poliisi ja armeija. Parlamentarismissa hallituksen on nautittava parlamentin luottamusta. Suomen hallituksen muodostavat valtioneuvosto yhdessä tasavallan presidentin kanssa.
- 'Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.' (Suomen perustuslaki, 3§)
Kaksipuoluejärjestelmän hallitus
Kaksipuoluejärjestelmään voi kuulua olennaisena osana se että kummallakin
puolueella on tietyn ministeriön hallinnonalaan keskittyvät henkilönsä, joita voidaan kutsua esimerkiksi kabinettiministereiksi, mutta oppositiopuolueen kabinetti kulkee nimellä varjokabinetti, ja vastaavasti kaikkien kabinettiministerien tehtävänimikkeiden eteen liitetään 'varjo-' etuliite. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaksipuoluejärjestelmässä, missä oppositiopuolue voi täysin korvata hallituspuolueen hallituksessa vaalien jälkeen, on jo ennen mahdollista vaihdosta oppositiopuolueen piiristä katsottu valmiiksi sopiva ministeriehdokas.
Yleensä monarkistisissa tai parlamentaarisissa kaksipuoluejärjestelmissä pääministerin rooli korostuu, koska valtiokäytännön mukaisesti usein seremoniallisella valtionpäämiehellä on vähän päivänpoliittista valtaa.
Monipuoluejärjestelmän hallitus
Monipuoluejärjestelmässä harvoin ylläpidetään jatkuvaa hallituskoneistoa kussakin puolueessa erikseen, koska puolueet joutuvat melkein aina muodostamaan
hallituskoalition, jolloin kukin siihen kuuluva puolue saa vain osan ministerinsalkuista. Puolueiden keskinäiset voimasuhteet useimmiten vaikuttavat kohtalaisen merkittävästi siihen kuinka monta ja vaikutusvaltaista salkkua kukin puolue salkkujaossa saa.
Yksipuoluejärjestelmän hallitus
Kun sekä kaksipuoluejärjestelmässä että monipuoluejärjestelmässä suurin merkitys on sillä mitkä puolueet menestyvät
vaaleissa; yksipuoluejärjestelmässä olennaisinta on se miten eri suuntauksia edustavat henkilöt nousevat ja laskevat hallituskoneiston sisällä. Tämä on ainoa muutosvoima yksipuoluejärjestelmässä.
Joitain hallitusministerinimikkeitä
Yhtiön hallitus
Osuuskunnalla ja osakeyhtiöllä on oltava hallitus, jonka jäsenet valitsee yhtiöjärjestyksen mukaan joko yhtiökokous tai osuuskunnan tapauksessa edustajisto. Pienemmissä yhtiöissä hallituksen muodostaa toimiva johto, mutta suuremmissa yhtiöissä hallitus ei yleensä ole osa toimivaa johtoa vaan toimitusjohtaja on hallituksen ulkopuolinen. Suuret yhtiöt pyrkivät monesti valitsemaan hallitukseensa ulkopuolisia hallitusammattilaisia, kun pienet luottavat lähipiiriin.
Yhdistyksen hallitus
Yhdistyslain mukaan hallituksen tehtävänä on:
- hoitaa huolellisesti yhdistyksen asioita
- edustaa yhdistystä (juridisesti)
- pitää jäsenluetteloa
- kutsua yhdistyksen kokoukset koolle
- toimia purkautuneen yhdistyksen selvitysmiehenä
- luovuttaa yhdistyksen omaisuus konkurssiin
- tilinpäätöksen allekirjoittaminen
Lisäksi käytäntö sanelee, että monessa yhdistyksessa hallituksen jäsenet myös hoitavat monia muita käytännön tehtäviä.
Katso myös