Harmonia (musiikki)

Harmonia (kreik ἁρμονία, yhteen liittäminen) on useiden yhtä aikaa soivien erikorkuisten äänien, eli sointunjen, käyttämistä musiikissa. Harmonia voidaan hahmottaa musiikin 'vertikaaliseksi' aspektiksi, jos melodiaa pidetään 'horisontaalisena'. Usein harmonia syntyy kontrapunkti ja polyfonian seurauksena.

Länsimainen taidemusiikki noudatti johdonmukaisesti sääntöjä musiikin harmonisuudesta barokista aina romantiikan aikakauden loppupuolelle asti, joiden mukaan tiettyjen sointujen ja intervallien käyttö oli musiikissa sallittua. Tätä harmonian perinnettä nimitetään yleisesti tonaalisuudeksi.

Tonaalisessa harmoniassa, jota myös kutsutaan termillä funktionaalinen harmonia, soinnut suhteutetaan sävellajin perussointuun. Jännitteisyyden mukaan (levollisesta jännitteisimpään) soinnut voivat olla joko toonika- (sointuasteet I&III&VI), subdominantti- (II & IV) tai dominanttitehoisia (V&VII). Näitä sointuasteita yhdistellään usein tietyssä järjestyksessä, esim. toonika-subdominantti-dominantti, jolloin puhutaan kadenssista. Tavallisimpiin kadensseihin törmää lukemattomissa kappaleissa. Harmoninen tai soinnullinen ajattelu vaikuttaa useimmiten edellä mainitun aikakauden sävellysten taustalla, vaikka kyse olisi esimerkiksi vain yksiäänisestä sävellyksestä. Myös pop- ja rockmusiikki on harmonisilta perusperiaatteiltansa usein tonaalista. Myöhäisromantiikan aikakauden (1900-luvun alkupuolelle saakka) jälkeen monet säveltäjät ovat pyrkineet luomaan uudenlaista ei-tonaalista harmoniaa musiikkiinsa.

Modaalinen harmonia on harmonian laji, jossa soinnuilla ei ole edellämainitun kaltaista jännitteisyyttä, vaan niitä voidaan järjestellä peräkkäin hyvinkin vapaasti, kunhan soinnut ja melodia säilyttävät suhteen toisiinsa, ts. asteikot, joita melodiat noudattelevat, ovat sidoksissa harmoniaan. Modaalinen harmonia kukoisti keskiajalla ja renessanssin aikana länsimaisessa taidemusiikissa, ja sitä tavataan lukuisten maiden kansanmusiikkityyleissä. Lisäksi 1900-luvulla säveltäjät etsivät uusia harmonian käsittelyn keinoja ja käyttivät sävellystensä pohjana modaalista ajattelua.

Lukuisilla eri sävellystavoilla on tuotettu historian saatossa (esim. myöhäisrenessanssi, 1900-luvun dodekafonia ja serialismi) harmoniaa, joka ei ole tonaalista eikä modaalista. Tällöin sointuanalyysi on hyvin vaikeaa ja voidaan sanoa että harmonia on kromaattista. Kromaattisella harmonialla tarkoitetaan sitä että länsimaisen säveljärjestelmän kaikkia 12 ääntä käytetään melko vapaasti, niin että varsinaisia säännönmukaisuuksia harmoniasta on vaikea löytää. Nykymusiikissa voi törmätä myös kappaleisiin joissa eri harmonisia ajattelutapoja käytetään saman kappaleen sisällä.