Hawker Hurricane

Hurricanen suunnittelu ja käyttö

Vielä vuonna 1933 uskottiin nopeiden pommikoneiden ratkaisevan tulevat sodat ja hävittäjien olevan kykenemättömiä estämään nopeiden ja korkealla lentävien pommikoneiden toimintaa.

Sydney Camm esitteli lokakuussa 1933 Hawker Furyn pohjalta tehdyn suunnitelman yksitasoisesta kiinteällä laskutelineellä varustetusta Fury Monoplanesta. Vuonna 1934 moottoriksi vaihdettiin 1 000 hevosvoiman Rolls-Royce PV12, joka sai myöhemmin nimen Merlin, ja laskuteline muutettiin sisäänvedettäväksi. Tässä vaiheessa suunnitelma oli saanut nimen Hawker High Speed Interceptor Monoplane. Ison-Britannian ilmailuministeriö tilasi prototyypin helmikuussa 1935.

Prototyypin K5083:n ensilento tapahtui 6. marraskuuta 1935. Moottorissa oli vielä lastentauteja mutta itse koneen rakenteeseen jouduttiin koelentojen perusteella tekemään vain muutama muutos. Se oli RAF:n ensimmäinen lentokone, jonka nopeus ylitti 300 mailia tunnissa - prototyyppi lensi 16 200 jalan korkeudessa 315 mph (507 km/h).

Hurricane I

Ilmailuministeriö antoi kesäkuussa 1936 koneelle nimen Hurricane. Tuotantopiirustuksia oli alettu piirtää jo maaliskuussa 1936, vaikka tilauksesta ei ollutkaan varmuutta. 600:n koneen tilaus saatiin kesäkuussa 1936 ja ensimmäisten koneitten valmistus alkoi jo samassa kuussa. Hawkerin oma-aloitteista kolmen kuukauden varaslähtöä on myöhemmin kiitelty, sillä sen ansiosta RAF:lla oli ehkä 300-400 hävittäjää enemmän taistelun Englannista alkaessa.

Prototyyppi ja tuotantoon tullut Hurricane oli putkirakenteinen ja kankaalla verhottu. Ratkaisu oli kokometallista puolikuorirakenteista perinteisempi ja myös halvempi. Hawkerin tehtaalla ei 1930-luvulla ollut käytössä työvoimaa, joka ilman pitkää koulutusta olisi pystynyt kuorirakenteisen lentokoneen valmistukseen. Kankaalla verhottu rakenne oli metallipintaista herkempi esimerkiksi vihollisen osumista syntyville vaurioille. Suojaamattomat polttoainesäiliöt syttyivät helposti tuleen osumista ja ne muutettiin myöhemmin itsestään tiivistyviksi. Vaikka Hawker oli kehittänyt hyvän kangaspäällysteen kiinnitys- ja saumausmenetelmän, ei rakenne ollut enää sopiva nopeuksille, joihin kone kykeni; yksi luodinreikä saattoi aiheuttaa kangaspäällysteen kuoritumisen pois. Kokometallisiivellä varustettu Hurricanen lensi huhtikuussa 1939 ja maaliskuusta 1940 lähtien valmistui vain metallisiipisiä Hurricaneja ja metallisiipiä alettiin vaihtaa myös vanhempiin koneisiin.

Yksinkertainen kangaspäällysteinen putkirakenne oli kuitenkin pääsyy, miksi kone otettiin sarjavalmistukseen vuonna 1936: silloin oli vielä epävarmaa saataisiinko kehittyneempi Supermarine Spitfire sarjatuotantoon. Spitfiren riskeinä olivat muun muassa kuorirakenteinen runko () ja uusi moottori, jossa havaittiin kaasuttimesta johtuvia käyntihäiriöitä jyrkissä kaarteissa ja syöksyissä, jolloin moottori saattoi sammua. Sama moottori oli tosin käytössä myös Hurricanessa. Esimerkiksi Messerschmitt 109:n Daimler-Benz -moottorissa oli polttoaineenruiskutus, johon koneen asento ei vaikuttanut.

Ensimmäisissä Hurricaneissa oli kiinteä kaksilapainen puupotkuri. Vuoden 1938 alussa ensimmäiseen sarjakoneeseen asennettiin Merlin II -moottori, ejektoripakoputket ja elokuussa 1938 kokeiltiin kolmilapaista kaksiasentoista säätöpotkuria. Moottori ja pakoputket otettiin heti sarjatuotantoon (ejektorit paransivat nopeutta 2 mph) mutta potkurin kanssa oli aluksi ongelmia ja se saatiin tuotantoon vasta tammikuussa 1939. Huolimatta 135 kg:n painonlisästä nousu 16 000 jalkaan nopeutui minuutilla ja nopeus kasvoi 20 mph.

Keväällä 1939 Hurricaneihin alettiin asentaa ohjaajan selkäpanssareja ja luodinkestäviä tuulilaseja. Nousukykyä ja nopeutta saatiin koneelle lisää puulapaisella Rotol-vakiokierrospotkurilla ja Merlin III-moottorilla.

Alkuperäisen ilmapuolustusstrategian - joka sekin perustui tutkan antamaan ennakkovaroitukseen saksalaisista pommittajista niiden ollessa vielä Manner-Euroopan päällä - mukaan Hurricane-laivueiden oli tarkoitus lentää korkeammalla ja kovempaa kuin pommittajien ja iskeä niiden ohjaamoon ylhäältä. Osumistarkkuutta pyrittiin parantamaan asentamalla Hurricanen siipiin kahdeksan .303 kaliiperin Browning-konekivääriä, jota pidettiin tuohon aikaan tavattoman voimakkaana aseistuksena. Käytännössä vaakahyökkäykset olivat paras taktiikka, eikä yksi hyökkäys pelkillä konekivääreillä aina riittänyt pudotukseen. Pommikoneiden puolustautuminen oli myös ennakoitua kiivaampaa.

Hurricane oli toisen maailmansodan syttyessä suorituskyvyltään paljon Messerschmitt Bf 109:iä huonompi eikä Hurricanea alun perin tarkoitettukaan ensisijaisesti kaartotaisteluihin, joihin se jatkuvasti kuitenkin joutui. Britannian taistelun aikana Hurricanet tekivät useimmat pudotukset, koska ne ohjattiin hitaampien pommikoneiden kimppuun, nopeiden Spitfirejen taistellessa hävittäjiä vastaan. Spitfiren tuotanto saatiin nousemaan saksalaisten kiivaista pommituksista huolimatta neljään kappaleeseen vuorokaudessa - suurin ongelma oli lentäjien puute.

Hurricane II

Kesäkuussa 1940 yhteen koneeseen asennettiin 1 280 hv:n Merlin XX -moottori, jolloin syntyi Hurricane IIA Series 1. Series 2:ssa oli pidennetty ja vahvistettu runko. Hurricane IIB:ssä ja IIC:ssä oli pomminripustimet sekä 12 konekivääriä tai neljä 20 mm tykkiä. Hurricane IID oli tarkoitettu maataistelutehtäviin: siinä oli parannettu panssarointi ja kaksi 40 mm tykkiä.

Hurricane IV

Malli III jäi suunnittelupöydälle. Hurricane IV oli edelleen maataistelukone, jossa oli 1 620 hv:n Merlin 24 tai 27 -moottori ja aseistuksena 40 mm tykit, pommeja tai raketteja.

Hurricane-koneita valmistettiin kaikkiaan 14 233 kappaletta. Viimeinen Hurricane valmistui syyskuussa 1944. Iso-Britannia antoi aseapuna Neuvostoliitolle 2 952 Hurricanea pääosin vuosina 1941-1942. Neuvostoliittoon lähetetyt koneet olivat enimmäkseen mallia IIB ja IIC. Hurricanea käytettiin paljon Suomen vastaisella rintamalla.

Hurricanen käyttö Suomen ilmavoimissa

Suomeen ostettiin talvisodan aikana 12 Hawker Hurricane Mk I konetta, joista kaksi tuhoutui siirtolennolla. Koneet saapuivat Suomeen maaliskuun alussa 1940, juuri ennen talvisodan päättymistä, eivätkä ehtineet osallistua sotatoimiin. Monissa lähteissä on väitetty Ison-Britannian lahjoittaneet koneet. Tosiasiassa Suomen valtio osti koneet Gloster-lentokonetehtaalta kovaan hintaan.

Suomella oli jatkosodassa käytössä kymmenen Hurricane Mk I konetta. Käytännössä vahvuus laski nopeasti viiteen toimintakuntoiseen koneeseen. Ison-Britannian jouduttua sotaan mukaan varaosien hankintakanavat siihen suuntaan tukkeutuivat ja jatkosodan myötä tilanne hankaloitui edelleen. Neuvostoliiton saamissa Hurricane II -koneissa oli Merlin XX -moottori, jonka asentaminen Hurricane I:een olisi vaatinut suuria muutostöitä. Lopulta tyydyttiin käyttämään vaihtokelpoisia osia hyväksi Merlin III -moottoreiden huollossa. Merlin III vaatikin huomattavasti enemmän huoltotyötä kuin muut vastaavat moottorit - se ei kestänyt montaakaan lentoa täydellä teholla.

Kolmesta sotasaaliiksi saadusta Hurricane II:sta kunnostettiin yksi lentokelpoiseksi. Se tunnettiin 'Vienan sutena'.

Hurricanen lento-ominaisuuksista ei pidetty. Suurisiipisenä se oli kömpelö eikä se paksun siiven vuoksi syöksyssä kiihtynyt samaan tapaan kuin muut koneet. Pystyynvedossa moottori saattoi sammua. Matalalla se oli helppo saalis ja muutenkin Hurricane II menestyi jatkosodassa huonosti hävittäjiämme, esimerkiksi Brewsteriä vastaan. Suomi yritti aluksi saada Saksan sotasaalisvarastoista lisää Hurricaneja, mutta elokuussa 1943 oli valmis myymään jäljellä olevat koneet Romanialle. Kauppa ei toteutunut.

Saapuessaan Suomeen Hurricanet olivat Lentolaivue 28:lle alistetun Osasto Rädyn kalustoa. Koneet siirrettiin vuonna 1940 ensin Lentolaivue 28:lle ja sitten Lentolaivue 30:lle. Hurricanen käyttö Suomessa jäi vähälle, koneita nähtiin sekamuodostelmissa toisten hävittäjien kanssa. Syksyllä 1941 toimintakuntoiset kaksi konetta annettiin Lentolaivue 32, josta ne siirrettiin kesällä 1942 Lentolaivue 26:lle. Sotasaaliina saatu Hurricane II palveli ilmatorjunnan maalikoneena Kymissä keväällä 1944.

Kaiken kaikkiaan suomalaiset saivat Hurricaneilla viisi ja puoli ilmavoittoa, joista pääosa jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Viimeisen ilmavoiton koneet saivat 8. tammikuuta 1942, kun HC-452 sai puolikkaan ilmavoiton I-153-koneesta. Viisi Hurricanea tuhoutui ilmataisteluissa ja kaksi iimatorjunnan osumista neljän ohjaajan menettäessä henkensä.

Hurricane rynnäkkötehtävissä

Pohjois-Afrikassa Hurricane osoittautui erinomaiseksi lavetiksi raskaillekin aseille. Taistelun Britanniasta loputtua suuret määrät Hurricaneja lähetettiin brittien 'aavikkorottien' tueksi: kuljetuksissa olivat apuna amerikkalaisten lentotukialukset. Varustettuna 40 mm tykeillä Hurricanet hyökkäsivät Saksan ja Italiajan maajoukkoja vastaan ja tuhosivat erityisesti panssarivaunu iskemällä niitä ohueen kansipanssariin. Pian saksalaiset saattoivat huomata voivansa liikkua vain öisin: tällöin miehet eivät saaneet tarpeellista unta yön viileydessä ja päivän helteissä ei ollut mahdollista nukkua. Lisäksi huoltoliikenne oli mahdotonta päivisin ja kuorma-autojen menetykset kasvoivat. Kaiken seurauksena akselivaltojen huolto heikkeni entisestään.

Panssaroimattomat, herkällä nestejäähdytysmoottorilla varustetut Hurricanet kuitenkin kärsivät raskaita tappioita rynnäkkötehtävissä.

Välimeren satamissaltalta ja merireiteillä Malta toimineet Hurricanet ja muut brittien koneet vainosivat akselivaltojen huoltokuljetuksia, jotka loppuivat pian kokonaan. Samoin akselivaltojen ilmasilta Italiasta Libyaan katkesi Hurricanejen verottaessa raskaasti saksalaisten kuljetuskoneita. Ranskassa miehittäjän rautatiekuljetukset kärsivät raskaita menetyksiä raketeilla aseistettujen Hurricanejen ja muiden rynnäkkökoneiden jatkuvien hyökkäysten seurauksena; Ranskan vastarintaliike välitti tietoja rautatiekuljetusten yksityiskohdista ja niitä käytettiin tehokkaasti hyväksi.

Kaakkois-Aasian ja varsinkin Burman rintamalla Hurricanet yrittivät tukea brittien, australialaisten ja uusiseelantilaisten maavoimien taistelua määrällisesti ja laadullisesti ylivoimaisia japanilaisia joukkoja vastaan.Sodan loppuvaiheessa uusimman mallin Spitfiret kokeneine lentäjineen voittivat ilmaherruuden japanilaisten vanhentuneilta harvalukuisilta Zeronilta. Sitten Hurricane IIC-hävittäjäpommittajat (1 280 hv, 4×20 mm kanuuna, 450 kg pommeja) kävivät japanilaisten huoltolinjojen kimppuun, näistä tärkeimpinä kapearaiteiset rautatiet ja alueella välttämättömät lukemattomat sillat. Hurricanet tuhosivat myös paljon japanilaisten lentokoneita kentilleen. Eversti Orde Wingate perustamilla erikoisjoukoilla eli chindit-sisseillä oli tärkeä osuus kohteiden löytämisessä. Ilmaherruus mahdollisti myös ilmapudotusten ja Horsa-liitokoneiden käytön liittoutuneiden maavoimien huoltamiseen. Japanilaiset puolestaan jäivät vaille huoltoa ja sodan loputtua antautuneet keisarillisen armeijan sotilaat olivat pahoin nälkiintyneitä ja kärsivät sairauksista.

Toisin kuin usein kuvitellaan, Neuvostoliittoon Lend-Lease-sopimuksen nojalla toimitetut Hurricanet eivät kuitenkaan toimineet rynnäkkötehtävissä sen enempää kuin muutkaan neuvostoliittolaiset hävittäjät. Hurricaneja käytettiin itärintamalla normaalisti hävittäjinä, jotka osallistuivat rynnäköintiin tarpeen vaatiessa. Hurricanen herkästi vaurioituva moottori, heikko panssarointi ja tehoton vakioaseistus rajoittivat koneen käyttöä maataistelutehtävissä.

Hurricane merellä

Britit olivat erittäin riippuvaisia Kanadasta ja Yhdysvalloista saapuvista laivasaattueista, jotka toimittivat saarivaltakuntaan ravintoa, polttoaineita ja tietenkin varsinaista sotamateriaalia, mukaan lukien lentokoneita. Saksalaisten pitkän matkan meritoimintakoneet, kuten Junkers Ju 290 ja Focke-Wulf Fw 200 Condor, uhkasivat saattueiden turvallisuutta. Kuninkaallisen laivaston hävittäjät, kevyet risteilijät ja muut saattajat olivat sukellusveneiden torjuntatehtävän vuoksi täynnä syvyyspommeja, eikä pinta-aluksista ollut sodan alussa muutenkaan tehokkaaseen ilmatorjuntaan, sillä Royal Navyn HACS-ilmatorjuntatulenjohtojärjestelmä oli ratkaisevasti heikompi kuin yhdysvaltalainen tutkaohjattu ilmatorjuntatykistö. Brittien lentotukialukset puolestaan olivat pintalaivaston suojaustehtävissä.

Hätäratkaisuna oli rahtilaivoista rakettikäyttöisiltä katapulteilta lähetettävät Hurricanet, jotka tehokkaasti ampuivat saksalaisten koneet alas tai karkottivat ne. Koska laskeutumismahdollisuutta ei ollut, piti Hurricane-pilottien hypätä laskuvarjolla ja toivoa tulevansa pelastetuksi. Itse kone jouduttiin näin uhraamaan, mutta tärkeintä oli turvata saattueiden perille pääsy. Nämä 'Catapult-Armed Merchantman' -laivat merkitsivät kuitenkin 'Condor-kirouksen' loppumista 1940.

Ensimmäisen kerran Hurricanella laskeuduttiin HMS Glorious -tukialuksen kannelle keväällä 1940. Vaikka HMS Glorious menetettiinkin pian, hengissä selvinneet lentäjät kertoivat laskeutumisen tukialukselle olleen helppo, ja Hurricanen heidän mielestään voivan soveltua hyvin tukialuskäyttöön. Niinpä Hurricanesta laadittiinkin laivastomalli, Sea Hurricane. Pian rakennettiin myös ensimmäiset alkeelliset saattuetukialukset, jotka olivat aluksi isoja hiililaivoja tai öljytankkereita, joiden päälle voitiin asentaa teräskansi lentokoneita varten. Varsinaisia lentotukialuksia vapautettiin pintalaivaston turvaamisesta saattueiden suojaksi vasta taistelun Atlantista päätyttyä vuonna 1941.

Hawker Sea Hurricane Mk.I Kone on maalattu 880 Squadronin (HMS Indomitable) väreihin. (2004)

Varsinainen merimuunnos Hurricanesta, joka sai nimekseen Sea Hurricane, saatiin lisäämällä taittuvat siivenkärjet, vahvistamalla rungon rakenteita ja lisäämällä pysäytyskoukku. Tosin tällöin paino myös lisääntyi ja heikensi lento-ominaisuuksia. Hurricanen toimintasäde oli myös pieni lentotukialuskäyttöön, mistä johtuen hankittiin mieluummin yhdysvaltalaisia ja alun perin tukialuskäyttöön kehitettyja Grumman F4F Wildcat-koneita, jotka britit kastoivat Martlet-nimisiksi. Kuitenkin Sea Hurricane osoittautui erinomaiseksi koneeksi, ja lukuisat Fleet Air Armin lentäjät saavuttivat sillä ilmavoittoja, tunnetuimpana aliluutnantti Richard Cork, joka ampui alas viisi saksalaista ja italialaista lentokonetta operaatio Pedestalin yhteydessä Välimerellä 11. elokuuta 1942. Brittitukialuksilla olikin usein yksi laivue Sea Hurricaneja lähitoimintaan ja yksi laivue Fulmareita tai Martleteja kaukotoimintaan.

Suurempia meri-ilmataisteluita brittien tukialuskoneet eivät käyneet Japania vastaan, sillä Kaakkois-Aasian vesille britit lähettivät tukialuksiaan vasta vuodesta 1944, kun Japanin laivasto oli jo kärsinyt ratkaisevia tappioita amerikkalaisia vastaan eikä japanilaisilla siten ollut enää vahvoja laivaston ilmavoimia.

Sea Hurricanet palvelivat Atlantilla saattuetukialuksilla sodan loppuun asti. Sen viimeisessä mallissa, Sea Hurricane Mk. IIc:ssä, oli neljä 20 mm tykkiä, joiden yhteislaukaus saattoi lävistää pintakulussa olevan sukellusveneen painerungon.

Hurricanen tuotanto ja muunnokset

Tuotanto jatkui vuoteen 1944 asti, jolloin Canadian Car and Foundry Co oli rakentanut Isossa-Britanniassa 13 080 Hurricanea ja 1 451 Mk X-, XI-, XII- ja XIIA-koneita erilaisin aseistuksin ja Rolls-Royce moottoreiden kera. Noin 60 prosenttia brittien lentokoneista rakennettiin Kanadassa toisen maailmansodan aikana.

Hurricanen seuraajat

Hawker kehitti Hurricanen seuraajiksi kokometalliset Hawker Typhoonin ja Hawker Tempestin, joiden rakenne salli suurempien Napier-moottorien asentamisen. Tosin Napierin 'lastentaudit' olivat näiden koneiden ongelmina sodan loppuun asti, eikä niitä kyetty täysin ratkaisemaan ennen toisen maailmansodan loppumista. Niiden nousussa ja laskeutumisessa menehtyi paljon jopa kokeneita lentäjiä, koska erittäin voimakkaan 24-sylinterisen koneen hallinta oli vaikeaa.

Museokoneita Suomessa

Keski-Suomen ilmailumuseon Hawker Hurricane I (Suomen ilmavoimien tunnus HC-452) on ainoa Suomessa säilynyt Hurricane. Kyseinen kone kiersi näyttelyissä vuonna 2004 Suomen Ilmailumuseossa ja kesällä 2005 Kaakkois-Suomen ilmailumuseossa.

Lähteet

http://www.aviation-history.com/hawker/hurrcane.html
Battle of Britain Historical Society - Hurricane: http://www.battleofbritain.net/0010.html
Mauno O. Salo, 'Hurricanen historia', 1. osa, Suomen siivet, lehti 3, touko-kesäkuu 1972.
Raunio, Jukka. 'Lentäjän näkökulma 2'. Forssan Kirjapaino Oy, 1993. ISBN 951-96866-0-6.
'Osasto Räty Hurricane-hävittäjiä hakemassa Englannista', osa 3, Suomen siivet, lehti 3, touko-kesäkuu 1972.
http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-HurricaneOliKelpoKone.html
http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-Ilmasotakoulu03.html
http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-HC-hakumatka.html
http://www.virtualpilots.fi/feature/photoreports/helsinginpuolustus2004/