Heinäsirkat (Caelifera) ovat yleensä kasveja syöviä hyönteisiä, joilla on pitkät takajalat. Voimakkaiden takajalkojensa avulla heinäsirkat pystyvät tekemään pitkiä hyppyjä. Koiraat sirittävät hankaamalla takajalkojaan siivenreunoihin.
Heinäsirkat elävät miltei kaikkialla maailmassa lukuun ottamatta kylmimpiä napaseutuja. Heinäsirkat suosivat paikkoja, joissa niillä on paljon syötävää, kuten niittyjä ja metsiä. Jotkut heinäsirkkalajit syövät vain tietyntyyppisiä kasveja, toiset lajeista ovat omnivoreja.
Heinäsirkkojen suurimpiin vihollisiin kuuluvat monenlaiset loiskärpäset, jotka laskevat munansa heinäsirkan munien lähelle tai jopa niiden sisään. Jotkut kärpäset voivat laskea munansa heinäsirkan sisään, vaikka heinäsirkka olisi lentämässä. Siten juuri kuoriutuneet kärpäsen toukat syövät heinäsirkan sisältäpäin. Muita heinäsirkan vihollisia ovat kovakuoriaiset, linnut, jyrsijät, käärmeet ja hämähäkit.
Heinäsirkkoihin lukeutuvista kulkusirkoista muodostuva parvi voi syödä ihmisten viljelykset muutamassa minuutissa. Välimeren maissa kuulee usein heinäsirkkamaista siritystä iltaisin, mutta tämä ääni ei lähde heinäsirkoista vaan laulukaskaista.
Suomessa tavattavia lajeja
Suomessa tavattavia Caelifera-alalahkon lajeja ovat
- Heimo Acrididae – heinäsirkat
- Alaheimo ''Cantatopinae
- Melanoplus frigidus – lapinsirkka
- Podisma pedestris – kangassirkka
- Alaheimo Gomphocerinae
- Aeropedellus variegatus – jänkäheinäsirkka
- Chorthippus brunneus – ketoheinäsirkka
- Chorthippus biguttulus – ahoheinäsirkka
- Chorthippus albomarginatus – rantaheinäsirkka
- Chorthippus parallelus – nurmiheinäsirkka
- Chorthippus montanus – nevaheinäsirkka
- Chrysochraon dispar – kultaheinäsirkka
- Myrmeleotettix maculatus – nuijaheinäsirkka
- Omocestus rufipes
- Omocestus viridulus – niittyheinäsirkka
- Alaheimo Oedipodinae
- Bryodema tuberculata – ruususiipisirkka (uhanalainen)
- Locusta migratoria – idänkulkusirkka
- Psophus stridulus – palosirkka (uhanalainen)
- Sphingonotus caerulans – sinisiipisirkka (uhanalainen)
- Stethophyma grossum – suosirkka
- Alaheimo ''Cantatopinae
- Heimo Tetrigidae – okasirkat
- Tetrix bipunctata – nummiokasirkka
- Tetrix fuliginosa – lapinokasirkka
- Tetrix subulata – rantaokasirkka
- Tetrix tenuicornis – tarhaokasirkka
- Tetrix undulata – keto-okasirkka
Aiheesta muualla