Kaisaniemen puutarhan historiaa
Kaupunkilaisten yhteinen kävelyalue
Vuonna
1763 Maaherra Hans Henrik Böje vuokrasi kaupungilta tontin Hämeen maantien (nyk. Siltasaarenkatu) varrelta ja perusti sille puutarhan.
1773 se siirtyi puutarhuri Erik Edbomin hallintaan. Helsingin saatua pääkaupungin aseman
1812 puutarha merkittiin kaupungin yleiseksi puutarhaksi. Myöhemmin 1827in alettiin sitä
Carl Ludvig Engel luonnostelmien mukaan muuttaa yleiseksi kävelypaikaksi. Engelin suunnitelmassa puisto jakaantui kahteen osaan: symmetriseen, puurivien halkomaan puistoon sekä kiemurtelevien polkujen muodostamaan maisemapuutarhaan. Vuonna
1829 kävelypaikkaa supistettiin kun sen viereen muutti Turusta yliopiston kasvitieteellinen puutarha.
Kasvitieteellisen puutarhan vaiheet
Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan juuret ovat Turun akatemian kasvitieteellisessä puutarhassa, jonka professori
Elias Tillandz perusti vuonna
1678. Puutarha oli tuolloin vasta pieni kaalitarha, jossa myös viljeltiin lääkeyrttejä. Tillandzin poismenon jälkeen puutarha jäi hoitamatta kunnes professori
Pietari Kalm otti sen kunnostuksen vastuulleen. Puutarha nousi kukoistukseen Kalmin tuotua
Pohjois-Amerikasta satoja hyötykasveja. Akatemian siirtyessä Helsinkiin
1828 puutarhalle varattiin alue Kaisaniemestä, joka oli aiemmin palvellut helsinkiläisten yhteislaitumena. Eläin- ja kasvitieteen professori
Carl Reinhold Sahlberg alkoi rakentaa uutta puutarhaa, tukeutuen
Turun palolta säästyneeseen laajaan yksityiskokoelmaansa. Suunnittelijaksi tilattiin Pietarin kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Franz Faldermann. Hänen suunnittelemansa puutarha jakautui kahteen osaan, säännöllisiin viljelypalstoihin ja puistomaiseen arboretum-alueeseen. Hän suunnitteli myös kasvihuonerakennukset, joista ensimmäinen valmistui
1832. Kasvitieteellisen puutarhan ensimmäisenä johtajana ja puuhamiehenä toimi Sahlberg, joka piti kunnianhimoisena tavoitteenaan kerätä sinne kaikki kotimaiset kasvit ja mahdollisimman paljon Suomen olosuhteissa viihtyviä ulkomaisia kasveja.
Engelin piirtämä puinen, yksikerroksinen päärakennus valmistui 1831 puutarhan keskelle. Sitä korotettiin 1850-luvullainin Jean Wiik suunnitelmaan mukaisesti. Puutalo siirrettiin uuden päärakennuksen tieltä puutarhurien asuintaloksi, jona se edelleen toimii. Wiik suunnitteli puutarhan empiretyylisen leivintuvan sekä aidan suojaamaan puutarhaa lähellä laiduntavilta lehmiltä. Engel taas suunnitteli goottilaistyylisen talli- ja navettarakennuksen, joka on jo purettu.

1889 valmistunut palmuhuone
Kasvitieteellisen puutarhan nykyiset rakennukset ovat arkkitehti Gustaf Nyströmin käsialaa. Faldermannin suunnittelemat alkuperäiset kasvihuoneet korvattiin 1800-luvun lopulla Nyströmin piirtämillä uusilla kasvihuoneilla, jotka olivat puisista edeltäjistään poiketen takorautaiset: 1889 valmistui suuri trooppinen, lasikattoinen palmuhuone, 1896 muut kasvihuoneet. Alkuperäisen puutarhurien talon tilalle valmistui 1903 niin ikään Nyströmin suunnittelema kasvitieteen instituuttirakennus, johon sijoitettiin kasvitieteen laitos ja kasvimuseo sekä professorin virka-asunto. Kasvimuseo toimii rakennuksessa edelleen. Puutarhurien talo rakennettiin uudelleen alueen länsilaidalle. Lisäksi 1990-luvulla puutarhan pohjoisreunaan siirrettiin 1800-luvun puurakennuksia muualta Helsingistä.
Jatkosodassa puutarhaan osui kolme pommia ja kasvihuoneet rikkoutuivat. Seurauksena yhtä sypressiä ja jättilumpeen siemeniä lukuun ottamatta kaikki kasvihuoneiden yli 1500 kasvitaksonia kuolivat pakkaseen. Lumpeen siemenet säilyivät hengissä lummealtaan pohjalla ja nykyinen jättilumme on niiden jälkeläinen.
Kasvihuoneet restauroitiin ja ajanmukaistettiin 1950-luvulla. Uusi peruskorjaus tehtiin vuosina 1996-1998. Kaisaniemen puutarha ja kasvihuoneet pysyvät jatkossakin näyttely- ja tutkimuskäytössä.
Kumpulan puutarha

Kumpulan puutarhan hyötykasviosastoa avointen ovien päivänä 9.9.2006
Kasvitieteellisen puutarhan toimintaa alkoi 1900-luvulla rajoittaa tilanahtaus. Kun 1970-luvulla päätettiin yliopiston hajasijoittamisesta neljälle kampukselle, varattiin samalla Kumpulan kampuksen yhteydestä maata uutta kasvitieteellistä puutarhaa varten.
Kumpulan puutarhan alue rajattiin vuonna 1987. Uusi puutarha rakennetaan Kumpulan kartanon entiseen puistoon ja avataan yleisölle vuonna 2009osastoon. Jo nyt se on tutkijoiden ja opettajien käytössä. Puutarha on jaettu hyötykasvi ja kasvimaantieteelliseen osastoon, jossa kasvit on järjestetty niiden alkuperän mukaan. Kasveja kerätään sellaisilta alueilta, joiden ilmasto on Etelä-Suomen ilmaston kaltainen: Euroopasta, Pohjois-Amerikasta, ja Kaukoidästä.
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla