Hergé
Hergé
Hergé
Hergé
Hergé
Elämä
Lapsuus ja nuoruus
Georges Prosper Remi syntyi 22. toukokuuta 1907in Etterbeek kaupungissa Belgiassa. Hänen vanhempansa olivat lastenvaatemyymälän työntekijä Alexis Remi ja hänen puolisonsa Élisabeth Remi (o.s. Dufour). Hänellä oli myös vuonna 1912n syntynyt pikkuveli nimeltä Paul, joka aikuisiässä liittyi Belgian armeija ammattisotilaaksi ja toimi yhtenä Tintin ulkomuodon esikuvista.Nuori Remi oli vilkas lapsi, joka vietti tavanomaista lapsen elämää ja opiskeli kansakoulussa Ixellesissä vuosina 1914–1918. Koulussa hyvin menestynyt Remi siirtyi vuonna 1920 opiskelemaan katolisten pappien ylläpitämässä uskonnollisessa Institut Saint-Bonifacen oppikoulussa. Remi oli lapsuudessaan partion innokas harrastaja, mutta koulunvaihdoksen seurauksena hän joutui eroamaan Belgian partioliikkestä ja liittymään katolisten partiolaisten liittoon. Partiossa Remi alkoi kiinnostumaan Amerikan mantereesta ja erityisesti sen intiaanikansoista. Hän myös piirsi partioaiheisia kuvatarinoita Le Boy-Scout Belge -lehdelle, vaikka hän ei ollut ikinä opetellut piirtämään sarjakuvaa. Alun perin Hergé ei ollut erityisen taitava piirtäjä, mutta hän oppi nopeasti ja hän lähetti Le Boy-Scout Belgelle lisää piirroksia, joita lehti käytti artikkelien ja kansikuvien kuvitukseen.
Ensimmäiset sarjakuvat
Vuonna 1924 Remi otti nimimerkin 'Hergé', joka pohjautui hänen etunimensä kirjainten ranskankieliseen lausumisasuun. Vuonna 1925 Hergén opiskelu Institut Saint-Bonifacessa päättyi ja hän alkoi työskentelemään katolilaiselle mielipidelehti Le Vingtième Sièclelle, jonka toimitusjohtaja oli konservatiivisistä ja oikeistolaisista mielipiteistään tunnettu isä Norbert Wallez. Hergé kuitenkin myös jatkoi piirrosten toimittamista Le Boy-Scout Belgelle. Hänen vanhempansa huomasivat poikansa kiinnostuksen sarjakuvien piirtämiseen ja lähettivät hänet opiskelemaan alaa École Saint-Luciin, jonka pääsykokeessa Hergén piti piirtää mahdollisimman taidokas piirros vanhasta korinttilaispylväästä, mutta hän ei suoriutunut kokeesta. Vuonna 1926 Hergé lähti asepalvelukseen ja yleni arvoasteikossa kersantiksi, mutta hän vietti kaiken vapaa-aikansa sarjakuvien piirtämiseen. Asepalveluksen jälkeen hän palasi työskentelemään Le Vingtième Sièclelle.Vuonna 1926 Le Boy-Scout Belge julkaisi ensimmäisen Hergén käsikirjoittaman ja piirtämän sarjakuvan Totor, turilaisvartion johtaja. Totor oli hyvätahtoinen partiolaispoika, jonka seikkailuja julkaistiin lehdessä vuoteen 1931 asti. Marraskuussa 1928 Le Vingtième Siècle julkaisi Le Petit Vingtième -nuortenlehden ensimmäisen numeron, joten Norbert Wallez pyysi Hergén keksimään lehdelle uuden sarjakuvan. Hergé keksi Totorin pohjalta Tintti-nimisen lehtimiehen, jolle hän laittoi aisapariksi karvakarvaisen kettuterrierin nimeltä Milou. 10. tammikuuta 1929 Le Petit Vingtièmessa julkaistiin Tintti neuvostojen maassa -nimisen tarinan ensimmäinen numero. Tarina oli poliittinen satiiri Neuvostoliitosta, ja se oli saanut inspiraationsa Joseph Douilletin antikommunistisesta teoksesta Hunnuton Moskova: yhdeksän työvuotta Neuvostolassa. Myöhemmin Hergé kuitenkin katui tarinan tekemistä, ja hän salli sen uudelleenjulkaisun vasta vuonna 1973.
23. tammikuuta 1930 Hergé esitteli myös Quick & Flupke; -nimisen sarjakuvan, joka kertoi kahdesta keppostelevasta lapsesta ja jatkui Le Petit Vingtièmessa vuoteen 1940 asti. Tintti osoittautui kuitenkin suositummaksi sarjakuvaksi, ja suosion takia Le Petit Vingtièmen painos jouduttiin jopa kuusinkertaistamaan lehden julkaisupäivinä. Kun Tintti Neuvostojen maassa päättyi, Wallez laittoi Hergén sijoittamaan Tintin seuraavan seikkailun Belgian Kongon siirtomaahan. Vuonna 1930 ilmestynyt Tintti Afrikassa on nykyisin herättänyt kiistelyä rasistisen ja kolonalistisen maailmakuvansa takia, mutta Hergén mukaan tarina vain heijasti 1930-luvun alussa Belgiassa vallinnutta myönteistä asennoitumista siirtomaihin. Kolmas Tintti-seikkailu oli Tintti Amerikassa, jossa Hergé kritisoi Yhdysvaltain liike-elämää ja intiaanien maiden riistämistä. Nuoren Hergén vähäinen tietämys ulkomaista kuitenkin johti siihen, että Yhdysvallat oli kuvattu Neuvostoliiton ja Kongon tavoin mielikuvituksellisesti ja erittäin karrikoidusti.
Vuonna 1932 Hergé julkaisi neljännen Tintti-seikkailun Faaraon sikarit. Kolmessa edellisessä Tintissä juoni oli koostunut useista irrallisista episodeista, mutta pulp-henkisestä jännityskirjallisuudesta inspiraationsa saaneessa Faaraon sikarien tarinassa oli yksi jatkuvasti etenevä juoni. Tarinassa ei ollut myöskään aikaisemmista seikkailuista poiketen poliittisia kannanottoja, ja Hergé myös esitteli Tintin ja Miloun rinnalle kömpelön etsiväkaksikon Dupontin ja Dupondin ja muita hahmoja, joita nähtiin myös myöhemmissä Tintti-tarinoissa. Samana vuonna Hergé myös avioitui vuonna 1931 kihlaamansa Germaine Kickensin, Norbert Wallezin henkilökohtaisen sihteerin, kanssa.
Uran käännekohta
Faaraon sikareiden jälkeen Hergé päätti sijoittaa viidennen Tintti-seikkailun Kiinan maaperälle ja kertoi suunnitelmistaan Leuvennin yliopiston opettajiin kuuluneelle katoliselle papille isä Gossetille. Gosset vetosi Hergéen, ettei hän tekisi kiinalaisista silloisen eurooppalaisen ajattelutavan mukaisia stereotyyppejä. Hän myös esitteli kiinalaisen opiskelijan Tšang Tšong-jenin, joka kertoi Hergélle Kiinan historiasta ja kulttuurista. Tšangin taustatutkimuksen avulla Hergé käsikirjoitti ja piirsi Sinisen lootuksen, jota on pidetty hänen sarjakuvataiteilijan uransa käännekohtana. Sininen lootus oli realistisempi ja vakavahenkisempi kuin edelliset Tintti-seikkailut, ja tarinassa Hergé jopa pilkkasi aikaisemman maailmankuvansa naiiviutta. Hergé kritisoi jyrkästi kiinalaisten syrjimistä ja keisarillisen Japani miehitystä Kiinassa. Japanin imperialistisen laajentumispolitiikan vastaisen sanomansa takia Sininen lootus sai japanilaiset diplomaatit esittämään Brysselissä protestin Belgian ulkoministeriössä. Tarinan valmistumisen jälkeen Tšang palasi takaisin kotimaahansa, jossa vuonna 1937 alkanut Kiinan-Japanin sota; katkaisi hänen yhteydenpitonsa Hergén kanssa.Sinisen lootuksen jälkeen Hergé pyrki Tintti-tarinoista realismiin ja uskottavuuteen, joten hän alkoi suorittamaan taustatutkimusta tehdäkseen sarjakuviensa miljööstä mahdollisimman todenmukaisen. Vuonna 1935 ilmestyi Etelä-Amerikkaan sijoittunut Särkynyt korva, jossa Hergén satiirin kohteena oli erityisesti vuosina 1932–1935 käyty Chacon sotan, jossa sotineiden Bolivia ja Paraguayn toimintaa rahoittivat öljy-yhtiöt Standard Oil ja Shell Oil. Hän myös parodioi kuvitteellisen San Theodorosin banaanivaltion kautta Latinalaisen Amerikan maiden vallankaappauksia, korruptoituneita hallituksia ja kansainvälistä asekauppaa. Hergé myös jatkoi Quick & Flumken tarinoiden laatimista, ja alkoi käsikirjoittamaan ja piirtämään Coeurs Vaillants -lehden toimituksen aloitteesta alkanutta Veikko, Tette ja Jykke -nimistä lastensarjakuvaa. Hergé myös alkoi esiintymään uudella nimimerkillä 'Atelier Hergé'.
Vuonna 1937 ilmestyi Tintti-tarina Mustan saaren salaisuus, jonka Hergé piirsi kokonaan uudelleen englantilaisen kustantamon pyynnöstä vuonna 1965in. Alfred Hitchcock elokuvista vaikutteita saanut Mustan saaren salaisuus oli Faaraon sikareiden tavoin poliittisesti neutraali seikkailukertomus. Seuraavalla Tintti-tarinalla Kuningas Ottokarin valtikalla oli kuitenkin vahva fasismin ja kansallissosialismin vastainen sanoma. Hergé oli kauhistunut Itävallan liittämisestä Saksaan vuonna 1938in, joten hän sijoitti Tintin seikkailemaan Balkan niemimaan kuvitteellisessa valtiossa nimeltä Syldavia. Hergén mukaan Syldavia oli allegoria Itävallasta, ja Syldavian miehittämiseen pyrkivä rajanaapuri Borduria on satiirinen parodia stereotyyppisestä fasistivaltiosta. Kuningas Ottokarin valtikassa ensiesiintymisensä teki Tintti-sarjakuvan vakituiseksi sivuhahmoksi muodostunut diivamainen italialainen oopperalaulajatar Bianca Castafiore, joka oli sisäpiirin vitsi siihen, että Hergé inhosi oopperaa.
Kuningas Ottokarin valtikan jälkeen Hergé oli laatinut käsikirjoituksen Tintti-seikkailulle nimeltä Mustan kullan maa ja aloittanut tarinan julkaisemisen Le Petit Vingtièmessa, kunnes 1. syyskuuta 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan, mikä johti toisen maailmansodan käynnistymiseen Euroopassa.
Toinen maailmansota
Toisen maailmansodan alussa Hergé joutui astumaan asepalvelukseen jalkaväen komppanian kouluttajaksi Turnhoutiin. Tästä huolimatta hän jatkoi piirtämistä aina vapaa-aikanaan ja toimitti Le Petit Vingtièmelle uusia sivuja Mustan kullan maata. Kun 1940an Saksa kuitenkin miehitti Belgian, Hergé oli siirretty Ranska puolelle sairaslomalle ihottuman takia. Hergé palatessa miehitettyyn kotimaahansa saksalaiset olivat lakkauttaneet Le Petit Vingtièmen, joten hän solmi uuden työsopimuksen Le Soir -lehden kanssa. Hergé hyllytti keskeneräisen Mustan kullan maan, koska sitä pidettiin poliittisesti epäkorrektina, ja aloitti uuden tarinan nimeltä Kultasaksinen rapu. Kultasaksisessa ravussa Hergé esitteli uutena hahmona Tintin ja Miloun rinnalle kapteeni Haddockin, jonka omalaatuista haukkumasanastoa hän kartutti etsimällä outoja sanoja sanakirjoista. Kultasaksista rapua julkaistiin Le Soirin nuortenliitteessä, joka kuitenkin jouduttiin lakkauttamaan vain vuoden ikäisenä. Täten tarinaa alettiin julkaisemaan arkistrippinä lehden alareunassa. Tarinan sivutaitto oli hankalaa Hergélle, koska se ei sopinut yhteen hänen piirrostekniikkansa kanssa.Miehitetyssä maassa Hergé ei voinut käsitellä sarjakuvissaan ajankohtaisia aiheita. Kultasaksisen ravun jälkeen ilmestynyt Salaperäinen tähti oli eskapistinen seikkailukertomus, jossa Tintti ja kansainvälinen tutkimusryhmä matkustavat tutkiakseen Jäämerelle pudonnutta meteoriitin kappaletta. Hergé yritti tehdä tarinasta poliittisesti neutraalin välttääkseen hankaluudet, mutta sodan päättymisen jälkeen Salaperäinen tähti herätti kiistelyä, koska sen roistot olivat kotoisin Yhdysvalloista ja heidän työnantajansa on juutalaiselta vaikuttava rikollinen pankkiiri, jolla on myös juutalaiselta kuulostava nimi Blumensteinnn. Tarinan uudistetussa painoksessa kuitenkin konnat ovat kotoisin Sao Ricon kuvitteellisesta valtiosta ja Blumensteinin nimi on vaihdettu Bohlwinkeliksi. Koska sota oli vaikeuttanut paperi hankintaa ulkomailta, Hergé joutui lyhentämään alun perin yli 100-sivuiseksi tarkoitetun tarinan 62-sivuiseksi. Salaperäinen tähti oli kuitenkin myös ensimmäinen julkaistu Tintti-seikkailu, joka ilmestyi värillisenä painoksena, vaikka edelliset tarinat oli julkaistu mustavalkoisina.
Sodan aikana saksalainen miehitysvalta valvoi tarkasti Belgian lehdistöä, ja myös Hergén sarjakuvat joutuivat saksalaisten sensuurin kohteeksi. Sensuuri kielsi Tintti Amerikassa - ja Mustan saaren salaisuus -tarinoiden julkaisemisen, koska niissä seikkailtiin Yhdysvalloissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Saksalaiset kuitenkin sallivat Japanin laajentumispyrkimyksiä kritisoineen Sinisen lootuksen ja antifasistisen Kuningas Ottokarin valtikan. Äärioikeistolaisen rexisti-liikkeen perustaja ja miehitetyn Belgian fasistijohtaja Léon Degrelle oli Hergén sarjakuvien vannoutunut ihailija ja hän jopa väitti olevansa Tintti-hahmon esikuva, mikä oli kuitenkin Hergén mielestä syvä loukkaus hänen koko tuotannolleen. Hergé loukkaantui myös siitä, että Belgian [[vastarintaliike|vastarintaliikkeen] kanssa yhteistyötä tehnyt isänmaallinen ja antifasistinen La Patrie -lehti julkaisi poliittisen satiirin Les Aventures de Tintin et Milou au pays des nazis, jossa Hergéä syytettiin yhteistyöstä Saksan kansallissosialistien kanssa, koska Le Soir oli saksalaisten miehittäjien valvonnan alaisuudessa.
Vuonna 1942 Hergé julkaisi Yksisarvisen salaisuuden, joka oli hänen henkilökohtainen suosikkinsa Tintti-sarjakuvista ennen Tintti Tiibetissä -tarinan ilmestymistä. Hergé käsikirjoitti ja piirsi Yksisarvisen salaisuudelle myös jatko-osan nimeltä Rakham Punaisen aarre, jossa hän esitteli Tintin uudeksi vakituiseksi sivuhahmoksi huonokuuloisen professori Tuhatkaunoinn. Kun Rakham Punaisen aarre oli saatu päätökseen, Hergé tapasi sarjakuvataiteilija Edgar Pierre Jacobs, joka teki Hergén kanssa yhteistyötä uuden Tintti-seikkailun Seitsemän kristallipalloa käsikirjoituksen teossa. Kun Hergé oli tekemässä tarinalle jatko-osan Auringon temppeli, 3. syyskuuta 1944 liittoutuneet miehittivät Brysselin ja Le Soirin toimituskunta vaihdettiin. Koska liittoutuneiden sodanjohto oli kieltänyt toistaiseksi belgialaisten toimittajien työnteon, Hergé joutui keskeyttämään Auringon temppelin julkaisemisen.
Sodanjälkeinen aika
Koska Auringon temppelin julkaiseminen oli jäänyt kesken, Hergé vietti aikaansa tekemällä uudelleenpiirrettyjä painoksia ennen sotaa julkaistuista Tintti-sarjakuvista. Yleisö kuitenkin ei ollut tietoinen Hergén kohtalosta, joten liikkellä oli perättömiä huhuja hänen sairastumisesta tai jopa kuolemasta. 26. syyskuuta 1946 ilmestyi toimittaja Raymond Leblancin rahoittaman Le journal de Tintin -lehden ensimmäinen numero, jossa Hergé jatkoi Auringon temppelin julkaisemisen päätökseen. Lehden julkaiseminen kuitenkin aiheutti hänelle myös stressiä, koska työsopimuksen mukaisesti hänen oli jatkettava tarinaa kahdella sivulla viikossa. Hergéllä oli lehden toimituksessa useita assistentteja avustamassa käsikirjoituksen teossa ja värittämässä sarjakuvan ruutuja, mukaan lukien Edgar Pierre Jacobs. Jacobs kuitenkin vaati, että hänen nimensä mainittaisiin Tintissä, mutta Hergé tahtoi julkaista sarjakuvansa vain omissa nimissään ja Jacobs lopetti yhteistyönsä hänen kanssa. Jacobs kuitenkin jatkoi sarjakuvataiteilijan uraansa käsikirjoittamalla ja piirtämällä uutta Blake ja Mortimer -sarjakuvaansa. Vuonna 1948 julkaistiin Le journal de Tintinin englanninkielinen painos, joka teki Hergéstä lopullisesti maailmanlaajuisesti kuuluisan.Toisen maailmansodan päättyminen mahdollisti Hergén hyllyttämän Mustan kullan maan julkaisemisen loppuratkaisuun saakka, mutta toisaalta Hergé joutui uudistamaan sarjakuvan juonen. Alkuperäinen tarina sijoittui Egyptin maaperälle ja pääroisto tohtori Müller oli Saksan kansallissosialistien agentti, mutta muuttuneen kansainvälisen tilanteen takia Hergé sijoitti uudistetun tarinan tuolloin ajankohtaisen Israelin itsenäisyyssodan kouriin joutuneeseen Palestiinaan ja Mülleristä tehtiin pelkkä 'vieraan ulkovallan edustaja'. Mustan kullan maan vuoden 1948 painoksessa oli mukana sivujuoni, jossa siionistisella Irgun-järjestöllä oli suuri rooli, mutta myöhemmässä vuoden 1972 koko sivujuoni on poistettu täydellisesti. Hergé teki vuoden 1972in painoksen brittiläisen kustantajan Methuen Publishing pyynnöstä, koska sen mielestä edellisen painoksen juoni ei ollut enää ajankohtainen. Viimeisessä ja lopullisessa painoksessa Mülleristä oli tullut öljy-yhtiön edustaja ja tarina sijoitettiin kuvitteelliseen Khemedin arabivaltioon Lähi-idässä. Mustan kullan maa oli ainoa Tintti-sarjakuva, josta Hergé käsikirjoitti ja piirsi peräti kolme erilaista painosta.
6. syyskuuta 1950 Hergé perusti osakeyhtiön Studios Hergé, jossa hänelle työskenteli kymmenittäin assistenttejä, joista tunnetuin lienee Bob De Moor. Studios Hergén ensimmäinen Tintti-tarina oli Päämääränä kuu, jossa Hergé päätti kertoa Tintin ja hänen ystäviensä avaruuslennosta Kuuhun. Hergé pyrki avaruuslennon kuvaamisessa tieteelliseen tarkkuuteen, vaikka Vostok 1:n ensimmäinen miehitetty avaruuslento ja Apollo 11:n ensimmäinen miehitetty kuulento tapahtuivat vasta useiden vuosien päästä. Le journal de Tintinin toimittaja Jacques Van Melkebeken ja tiedemies Bernard Heuvelmans laativat Hergélle valmiin käsikirjoituksen tulevasta tarinasta, mutta Hergé hylkäsi sen ja teki tarinan oman käsikirjoituksensa pohjalta. 1950-luvun tähtitieteilijöiden tietojen ja näkemysten pohjalta käsikirjoitettu tarina kuitenkin osoittautui liian pitkäksi, joten Tintti ja hänen ystävänsä pääsivät Kuuhun vasta tarinan jatko-osassa Tintti kuun kamaralla. Hergé piirsi myöhemmin kunnianosoitukseksi vuoden 1969 ensimmäiselle kuukävelylle piirroksen, jossa Tintti, Milou, Haddock ja Tuhatkauno tervehtivät Kuuhun saapunutta astronautti Neil Armstrongia.
Tintti kuun kamaralla ilmestymisen jälkeen Hergén seuraava Tintti-seikkailu oli vuoden 1954 Tuhatkaunon tapaus, jota muiden muassa Tintin juhlakirjan kirjoittanut Benoît Peeters on kutsunut parhaaksi Tintti-sarjakuvaksi. Hergé satirisoi Tuhatkaunon tapauksessa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välistä asevarustelua kylmässä sodassa, ja hän myös teki Kuningas Ottokarin valtikan Borduriasta parodian Neuvostoliiton vaikutusvallan alaisista itäblokin kommunistidiktatuureista. Koska suurin osa tarinasta sijoittui Sveitsin maaperälle, Hergé mallinsi valokuviennn pohjalta tarkasti Geneve kaupungin rakennuksia, mukaan lukien juna-aseman ja Geneven kansainvälisen lentoaseman. Tarinan konna oli bordurialainen eversti Sponsz, josta Hergé teki sisäpiirin vitsinä tarinan pikkuveljensä Paulin näköisen. Ammattisotilaana palvellut Paul oli saanut armeijassa isoveljensä sarjakuvien suosion takia leikkimielisen pilkkanimen 'majuri Tintti', joten hän oli omaksunut uudenlaisen ulkonäön, jonka pohjalta Hergé kuitenkin mallinsi Sponszin olemuksen.
Tuhatkaunon tapauksen jälkeen Hergé teki Seikkailun Punaisella merellä, jossa hän esitteli useita aikaisempien Tintti-sarjakuvien sivuhahmoja. Hergén kriitikin kohteena oli kansainvälisen orjakaupan harjoittaminen Arabian niemimaastalla, mutta tarinan ilmestymisen jälkeen Jeune Afrique -lehti julkaisi kirjoituksen, jossa Hergé sai syytöksiä rasismi. Seikkailussa Punaisella merellä Hergé esitti mustaihoiset afrikkalaisorjat lapsellisina ja laittoi heidät puhumaan yksinkertaisesti, joten hän joutui tarinan myöhemmässä painoksessa muuttamaan afrikkalaisille tarkoitettuja vuorosanoja.
Aviokriisi
Seikkailun Punaisella merellä päättymisen jälkeen Hergén avioliitto vaimonsa Germainen kanssa kariutui riitoihin, ja vuonna 1960 he sopivat asumiserosta. Aviokriisi heikensi suuresti Hergén psyykkistä terveydentilaa, ja hän koki paikotellen ahdistuksen ja masennuksen oireita. Hergé oli henkisesti uupunut ja uskoi, ettei hän kyennyt enää jatkamaan Tintti-sarjakuvien käsikirjoittamista ja piirtämistä. Hän alkoi myös kärsiä vakavasta unettomuudesta, koska hän näki nukkuessa toistuvasti outoja painajaisia, joissa hän oli omien sanojensa mukaan joutunut keskelle 'valkoista tyhjyyttä'. Kun Hergé meni Carl Jungin oppilaisiin kuuluneen sveitsiläisen psykoanalyytikon professori Ricklinin hoitoon, Ricklin neuvoi häntä luopumaan kokonaan sarjakuvien teosta.Hergé kuitenkin ei tahtonut lopettaa uraansa, vaan hän alkoi työstämään uutta tarinaa Tintti Tiibetissä, josta tuli Hergén henkilökohtainen suosikki hänen koko tuotannostaan. Idea Tiibetin maaperälle sijoittuvasta tarinasta ei ollut kuitenkaan uusi, vaan Jacques Van Melkebeke oli ehdottanut Hergélle vastaanlaista ajatusta jo vuonna 1954. Hergé teki tarinasta emotionaalisesti vahvin Tintti-sarjakuvan, mikä näkyy selkeästi käsikirjoituksen tunteellisuudesta ja Tintin ja muiden hahmojen tunteiden korostamisesta. Hergé sijoitti tarinan symbolisesti Himalajan vuoristoon, koska hänen mielestä vuorenhuippujen valkoinen lumipeite muistutti häntä painajaisistaan. Tarinan keskipisteeseen Hergé laittoi Sinisen lootuksen kiinalaisen pikkupojan Tšangin, joka muistutti häntä kadonneesta ystävästään Tšang Tšong-jenistä. Hergé myös osoitti tarinassa kiinnostuksensa Tiibetin kulttuuriin ja buddhalaiseen mystiikkaan, jotka olivat myös Studios Tintinin värittäjä Fanny Vlaminckin suuria mielenkiinnon kohteita.
Kun Tintti Tiibetissä ilmestyi, Hergé ei enää nähnyt painajaisia ja hänen olotilansa parani suuresti. Vuonna 1975 Hergén ja Germainen avioliitto päättyi virallisesti molempien osapuolien solmimaan avioeroon, ja vuonna 1977 hän avioitui ihastuksensa Fanny Vlaminckin kanssa.
Viimeiset vuodet
Tintti Tiibetissä jälkeen Hergé sai elämänhalunsa takaisin ja hän teki Tintti-tarinan Castafioren korut, joka muista Tinteistä poiketen ei ollut seikkailukertomus, vaan kapteeni Haddockin sukukartanon Moulinsartin linnan tiloihin sijoittunut salonkikomedia. Hergé oli halunnut kokeilla taitojaan käsikirjoittajana, joten hän yritti tehdä tarinan, jossa hän ylläpitää jännittävää ilmapiiriä koko 62 sivun ajan, vaikka todellisuudessa tarinassa ei tapahdu mitään. Epätavallisena piirteenä tarinasta puuttuivat konnat ja toiminta, joten juonen eteneminen perustui hahmojen ympärille muodostuneiden väärien johtolankojen ja koomisten tilanteiden pohjalle. Koska Tinttien ainoalla tärkeällä naispuolisella hahmolla Bianca Castafiorella oli tärkeä rooli tarinassa, Hergé kykeni satirisoimaan paparazzeja ja keltaisen lehdistön sensaationhakuisuutta. Omalaatuisen käsikirjoituksensa takia monet sarjakuvan asiantuntijat pitävät Castafioren koruja yhtenä Hergén parhaimmista sarjakuvista, mutta tarina ei ikinä kuulunut lukijoiden keskuudessa suosituimpiin Tintti-tarinoihin.Seuraava Tintti-sarjakuva Lento 714 vuodelta 1966 oli toiminnallinen seikkailukertomus, jossa Hergé halusi omien sanojensa mukaan 'demystifoida seikkailun'. Hergé esitteli tarinassa omalaatuisen miljonäärin Laszlo Carreidasinistaista, joka oli Hergén tekemä parodia ranskalaisesta liikemiehestä Marcel Dassault. Tarinan valmistumisen aikoihin Hergén mielenkiinnon kohteena olivat olleet havainnot lentävistä lautasista ja tiedemiesten väittely Maajenn ulkopuolisen elämän olemassaolosta, minkä seurauksena Lento 714 oli ainoa Tintti-seikkailu, jossa oli yliluonnollisia elementtejä, koska tarinan loppuratkaisussa Hergé toi mukaan avaruusolento lentävän lautasen. Ratkaisu kuitenkin aiheutti kiistelyä Tintin lukijoiden keskuudessa, koska heidän mielestä lentävä lautanen ei sopinut yhteen aikaisempien Tintti-sarjakuvien realismin kanssa. Hergé itse totesi myöhemmin eräässä haastattelussa, että hän piti lentävän lautasen ilmestymistä tarinan lopussa virheenä.
1960-luvun lopulla Hergé valvoi muutamien Tintti-aiheisten elokuvien valmistumista, vaikka hän ei osallistunut niiden käsikirjoittamiseen. Vuonna 1971 Hergé vieraili ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa ja tapasi oikeita intiaaneja, jotka olivat olleet hänen lapsuutensa suuria mielenkiinnon kohteita. 1970-luvulle mennessä Hergén työskentely kuitenkin vähentyi, ja vuonna 1976 julkaistiin hänen viimeinen kokonaan valmistunut Tintti-seikkailu Tintti ja Picarot. Tarinassa Hergé parodioi aikansa maailmapolitiikkaa, jossa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kilpailivat Latinalaisen Amerikan banaanivaltioiden hallitusten saamisesta omalle puolelleen. Tarinassa Hergé oli muuttanut Tintin kyynisemmäksi hahmoksi, joka ei enää aktiivisesti hakeudu seikkailuihin, mikä kuitenkin sai Tintti-sarjakuvan lukijoilta ankaraa kritiikkiä. Vuonna 1981 Hergé tapasi viimein kiinalaisen ystävänsä Tšang Tšong-jenin, joka oli päätynyt shanghailaisen taidekoulun rehtoriksi. Hergén ja Tšangin tapaaminen oli suuri mediatapahtuma Belgian tiedotusvälineissä.
Vuonna 1981 Hergé oli alkanut työstämään uutta Tintti-tarinaa, joka oli saanut vaikutteita nykytaiteidennn maailmasta, koska Hergé itse oli avantgarde innokas keräilijä. Tarinalle annettiin nimeksi Tintti ja aakkostaide, mutta kesken käsikirjoittamisen ja luonnosten piirtämisen Hergé joutui sairastamansa luusyövän takia hoitoon Saint-Lucin sairaalassa Brysselin lähistöllä. Hergé ei ikinä päässyt viimeistelemään tarinaa valmiiksi, koska 3. maaliskuuta 1983 hän menehtyi 75 vuoden ikäisenä luusyövän aiheuttamiin komplikaatioihin. Hergén viimeinen toivomus oli ollut, ettei yksikään sarjakuvataiteilija jatkaisi Tintti-sarjakuvien käsikirjoittamista ja piirtämistä, joten vuonna 1986 Hergén leski Fanny julkaisi keskeneräisen Tintti ja aakkostaiteen ja vuonna 1987 hän sulki lopullisesti Studios Hergén.
Aiheesta muualla
