Herillos oli Zenonin oppilas. Samoin kuin Aristoninanan, myös hänen ajattelunsa kehittyi myöhemmin muusta stoalaisuudesta poikkeavaan suuntaan. Aristonin tavoin myös hän keskittyi lähinnä etiikka, ja painotti hyveen ja paheen väliin jäävien asioiden yhdentekevyyttä. Hän ei kuitenkaan hylännyt täysin logiikkaa ja muita filosofian aloja.
Diogenes Laertios sanoo, ettei hän kirjoittanut kovin paljoa, mutta hänen teoksensa ovat täynnä voimaa. Hän hyökkäsi teoksissaan erityisesti opettajaansa Zenonia vastaan.
Lähteet
Aiheesta muualla