Näyttelijät
Päähahmot
Troy Bolton (Zac Efron)
Troy Bolton on koulunsa koripallojoukkueen kapteeni, joka haluaisi laulaa Gabriellan kanssa, mutta joukkuetoverit painostavat häntä keskittymään peliin ja unohtamaan Gabriellan. Pojan isä on East High Wildcatsin entinen pelaaja, ja valmentaa nyt Troyn joukkuetta. Hän aiheuttaa pojalleen paineita päivä päivältä, kunnes saapuu koelaulutilaisuuteen ja huomaa, että Troy todella osaa laulaa.Hän lopulta antaa poikansa olla koripallojoukkueen kapteeni,sekä laulaja Gabriellan kanssa.
Gabriella Montez (Vanessa Anne Hudgens)
Gabriella Montez on Troyn laulupari talvimusikaalia varten. Hän on vaihtanut useasti koulua äitinsä työpaikan takia ja pelkää siksi uusia kouluja. Onnekseen hän pääsi Troyn kanssa samalle luokalle East High'n kouluun New Mexicoon. He olivat tavanneet jo aikaisemmin uudenvuodenjuhlassa lomaillessaan, sillä heidät pakotettiin laulamaan duettona karaokea. Gabriella lauloi kirkkokuorossa ja pääsi myös sooloon, muttei pystynyt laulamaan yleisökammonsa vuoksi. Oikeasti Vanessa on reipas tyttö, joka sisältää paljon sisua ja rohkeutta. Hän on joissakin haastattelussa sanonut, että aluksi rooli Gabriellana tuntui vaikealta, mutta pian Vanessa oppi sisältämään sen.
Sharpay Evans (Ashley Tisdale)
Sharpay Evans on koulun hienohelma, oikeastaan tarkemmin sanottuna itseään täynnä oleva teini. Sharpay on kateellinen itseään paremmille, ja siksi yrittää lahjoa opettajia. Neiti onnistuu viekkaudellaan junailemaan koulujen välisen tiedekilpailun, koripallon mestaruusottelun ja koelaulun samaan aikaan, jonka kuitenkin matikkanerot ja urheiljat ratkaisevat yhteistyöllä.
Ryan Evans (Lucas Grabeel)
Ryan Evans on Sharpayn kaksosveli. He ovat yhdessä näytelleet 17:ssä kouluprojektissa, musikaaleissa ja näytelmissä. Hän ei ole järin fiksu verrattuna Sharpayhin, sekä paljon kiltimpi. Ryan on myös hattujen ystävä, lähes jokaisessa kohtauksessa nimittäin herralla on jokin hattu päässään.
Taylor McKessie (Monique Coleman)
Taylor McKessie on East High'n tiedekerhon johtaja, joka kilpailee teoreettisissa kilpailuissa. Hänestä tulee Gabriellan paras kaveri, kun uusi oppilas etsii koulusta lisää ystäviä. Vaikka hän aluksi yritti estää Gabriellaa laulamasta, lopulta hän päätyy Gabriellan tukemiseen. Hän ei pidä urheilijoista, tai niin hän ainakin uskottelee elokuvan alussa. Tarkkasilmäinen älykkö voi kuitenkin huomata pienen ihastumisen Chadia kohtaan.
Chad Danforth (Corbin Bleu)
Chad Danforth on Wildcatsien pelaaja. Hän näyttää olevan äärimmäisen vannoutunut koripallolle. Alusta alkaen hän on vähän itsekäs ja hän ei tue Troyta koe-esiintymisessä musikaaliin. Hän ajattelee että musikaali ei ole koripalloilijoita varten. Kuitenkin hän tajuaa myöhemmin että laulaminen on jotakin, mistä Troy todella pitää ja siksi Chad antaa tukensa parhaan kaverinsa yritykselle päästä musikaaliin. Hän ja Taylor McKessie juoniskelivat erottaa Troy ja Gabriella toisistaan, ja sitten yrittää saada Troy ja Gabriella taas yhteen. Juonittelun avulla Chadista ja Taylorista tuli ystävät, ja herra päätti pyytää Taylorin ulos.
Sivuhenkilöt
Opettaja Darbus (Alyson Reed)
Opettaja Darbus on näytelmäkerhon opettaja East High'ssa. Hän on teatterin ylläpitäjä ja inhoaa erittäin paljon matkapuhelimia, jonka takia oppilaat usein joutuvat jälki-istuntoon. Hän on joutunut riitoihin valmentaja Boltonin kanssa lukuisia kertoja.
Valmentaja Jack Bolton (Bart Johnson)
Valmentaja Jack Bolton on Wildcatsien valmentaja ja Troyn isä. Hän on Wildcatsien entinen mestaripelaaja ja odottaa poikansa seuraavan hänen jalanjälkiään. Hän on joutunut lukuisia kertoja riitoihin opettaja Darbusin kanssa, joita ratkotaan jopa rehtorin toimistossa.
Kelsi Nielsen (Olesya Rulin)
Kelsi Nielsen on pianisti ja koulun talvimusikaalin 'Kimallekaupunki (Twinkle Town)' säveltäjä. Tyttö ei luota tarpeeksi itseensä ja pelkää siksi Sharpayta ja Ryania. Elokuvan lopulla hän kuitenkin astuu ylös ja vastaa takaisin Sharpaylle. Troy ja Gabriella kannustavat tyttöä. Hän loukkaantuu Darbusille, kun ei antanut mahdollisuutta Troylle ja Gabriellalle, jotka myöhästyivät uusinnasta minuutin, kunnes koko koulu oli paikalla ja Kelsi sai myös mahdollisuuden näyttää Sharpaylle, mitä hän oikeasti on. Wildcatsien pelin jälkeen Troy lahjoittaa pelipallon Kelsille, ja Jason (Wildcatsien pelaaja) auttaa Kelsin heittämään sen koriin. Se viittaa kyllä siihen että he aloittaisivat myöhemmin seurustelun, mutta he eivät ala sitten myöhemmin seurustella.
Zeke Baylor (Chris Warren JR)
Zeke Baylor on Wildcatsien joukkueen jäsen, joka pitää leipomisesta. Hän pitää Sharpaysta, ja elokuvan lopussa hän pyytää häntä ulos ja Sharpay alkaa saada molemminpuolisia tunteita. Zeke leipoi Sharpaylle keksejä, mutta kipakka neiti reagoi negatiivisesti. Myöhemmin Zeke on yksin koulun liikuntasalissa, jolloin Sharpay tulee juosten hänen luokseen. Sharpay oli syönyt Zeken lahjoittamia keksejä, ja rakastui niihin. Zeke jopa tarjoutui tekemään hänelle cremé brûléen.
Jason Cross (Ryne Sanborn)
Jason Cross kuluu myös Wildcats-joukkueeseen. Hän on ihastunut Kelsiin, kun hän seisoi Kelsin takana auttamaan häntä tekemään korin, juurin ennen elokuvan viimeistä kappaletta. Vaikka Jason on ihastunut Kelsiin he eivät kuitenkaan päädy yhteen.
Laulut
| Laulun numero
| Nimi
| Laulajat
| Kuvaus
|
| 01
| Start Of Something New
| Troy & Gabriella
| Troy ja Gabriella pakotetaan uudenvuodenjuhlassa laulamaan karaokea yhdessä.
|
| 02
| Get'cha Head In The Game
| Troy & The Basketball Team
| 'Säädä pää peliin'. Rap-henkinen laulu Troylta ja muilta Wildcatseilta.
|
| 03
| What I've Been Looking For
| Sharpay & Ryan
| Sharpay ja Ryan lauloivat tämän Kelsin sovituksen vastaisesti liian nopealla tempolla.
|
| 04
| What I've Been Looking For
| Troy & Gabriella
| Troy ja Gabriella laulavat Kelsin kanssa oikeassa sävellajissa ja tempossa musikaalin laulun.
|
| 05
| Stick To The Status Quo
| High School Musical Cast (paitsi Troy & Gabriella)
| Koripallojoukkue järkyttyy pahasti huomatessaan, että Troy ja Gabriella ovat uusintakokeen listassa. Koko koulu alkaa tunnustella salaisia asioitaan.
|
| 06
| When There Was Me & You
| Gabriella
| Gabriella luulee kaiken olevan hänen ja Troyn välillä olevan lopullisesti ohi, koska Gabriella näkee videon jossa Troy sanoo että häntä ei kiinnosta laulaminen ja Gabriella.
|
| 07
| Bop To The Top
| Sharpay & Ryan
| Sharpayn ja Ryanin uusintakokeen laulu.
|
|
| 08
| Breaking Free
| Troy & Gabriella
| Troyn ja Gabriellan uusintakokeen laulu.
|
| 09
| We're All In This Together
| High School Musical Cast
| Kertoo yhdessä saavutetun voiton tunteesta.
|
| n/a
| I Can't Take My Eyes Off Of You
| Troy, Gabriella, Sharpay & Ryan
| Tämä laulu oli alun perin tarkoitettu elokuvaan mutta jostain syystä se ei päässyt siihen. Se on High School Musical Soundtrackilla.
|
Julkaisupäivämäärät
| Maa
| Kanava
| Päiväys
|
| USA
| Disney Channel
| 20. tammikuuta, 2006
|
| Kanada
| Family Channel
| 13. maaliskuuta, 2006
|
| Australia
| Disney Channel
| 10. kesäkuuta, 2006
|
| Uusi-Seelanti
| Disney Channel
| 10. kesäkuuta, 2006
|
| Aasia
| Disney Channel Asia
| 25. kesäkuuta, 2006
|
| Brasilia
| Disney Channel Brazil
| 30. heinäkuuta, 2006
|
| Latinalainen Amerikka
| Disney Channel Latin America
| 6. elokuuta, 2006
|
| Saksa
| Disney Channel Germany
| 6. syyskuuta, 2006
|
| Norja
| Disney Channel
| 8. syyskuuta, 2006
|
| Ruotsi
| Disney Channel
| 8. syyskuuta, 2006
|
| Tanska
| Disney Channel
| 8. syyskuuta, 2006
|
| Lähi-itä
| Disney Channel Middle East
| 8. syyskuuta, 2006
|
| Ranska
| Disney Channel France
| 19. syyskuuta, 2006
|
| UK, Irlanti
| Disney Channel
| 22. syyskuuta, 2006
|
| Intia
| Disney Channel India
| 24. syyskuuta, 2006
|
| Portugali
| Disney Channel Portugal
| 30. syyskuuta, 2006
|
| Italia
| Disney Channel Italy
| 30. syyskuuta, 2006
|
| Espanja
| Disney Channel Spain
| 30. syyskuuta, 2006
|
| Taiwan
| Disney Channel Taiwan
| 7. lokakuuta, 2006
|
| Chile
| Canal 13
| 17. marrakuuta, 2006
|
| Etelä Afrikka
| Disney Channel
| Lokakuu 2006
|
| Malesia
| TV3
| 26. marraskuuta, 2006
|
| Alankomaat
| Veronica
| 25. joulukuuta, 2006
|
| Hongkong
| TVB Pearl
| 25. joulukuuta 2006
|
| Irlanti
| RTE Two
| 27. joulukuuta 2006
|
| Englanti, Wales, Pohjois-Irlanti
| BBC One
| 29. joulukuuta 2006
|
| Iso-Britannia (HD Premiere)
| BBC HD
| 29. joulukuuta 2006
|
| Puola
| TVP 1
| 30. joulukuuta 2006
|
| Skotlanti
| BBC One Scotland
| 31. joulukuuta 2006
|
| Belgia
| Eén
| 31. joulukuuta 2006
|
| Unkari
| TV2
| 1. tammikuuta 2007
|
| Suomi
| YLE TV2
| 4. tammikuuta 2007
|
Aiheesta muualla